Minkälainen olen valmentajana?

Minulle on usein sanottu että valmentajana olen empaattinen mutta jämäkkä. Se on juurikin sellainen kuvaus, jota olen toiminnastani toivonut välittyvän asiakkaille. Yksinään kumpikaan näistä ominaisuuksista ei riitä, vaan molempia tarvitaan, jotta tasapaino säilyy.

Pidän asiakkaan kuuntelua ja hänen kokemuksensa sekä mielipiteidensä huomioonottamista hyvin tärkeänä valmennuksen onnistumisen kannalta. Jokainen meistä on oman elämänsä asiantuntija, eikä sitä saisi sivuuttaa jos tavoitellaan yksilöllistä ja nimensä mukaisesti henkilökohtaista valmennusta eli personal training -palvelua. Erityisesti jos asiakkaalla on kipuja ja kremppoja, jotka haittaavat harjoittelua tai jopa ihan normaalia arkea, on kuuntelu hyvin tärkeässä roolissa tapaamisen aikana.

Olen itse kiinnostunut erityisesti lihasmassan kasvatukseen ja kehonkoostumukseen liittyvään harjoitteluun kuntosalilla. Fitness -lajit ovat lähellä sydäntäni ja näistä erityisesti bodyfitness, jossa toivon myös kilpailevani jonain päivänä. Harjoitteluani ovat värittäneet kokemukset alaselän, polven ja niskan kivuista, joista olen fysioterapeuttina oppinut myös paljon.

Kipu ei ole este liikkumiselle, se on yleensä vaan hidaste!

Routa Training – Se parempi Personal trainer

Hyvinvointi Työ