Miltä hiljaisuuden retriitti kuulostaa?
Pimeys laskeutuu jo varhain. Se haukkaa sisäänsä ja pitää otteessaan.
Viidakko ei ole vain taustalla, vaan joka puolella. Sen ääneet soivat huumaavina kaikkialla. Kuuntelen, ja mietin miten kuvailisin sitä. Se tuntuu jatkuvan äärettömästi, mutta samalla olemassaoloni tuntuu kuin omalta mikrokosmokselta.
Mutta huumaavia eivät ole pelkästään äänet, vaan myös jasmiinin tuoksu, joka tuntuu kietoutuvan kaikkeen. Tuoksu tanssahtelee ilmassa viettelevän suloisesti. Intialaiset eivät turhaan sano jasmiinia ”puistikon kuunvaloksi”.
Yö hyttysverkon alla tuoksuu telttailulta ja tuntuu mökkeilyltä. Ilman kosteus tuo mieleen saunan jälkeisen tunteen. Nukahdan jo ennen yhdeksää.
Vaikka päivän tukahduttavan kuumina tunteina voi olla vaikea kuvitella, yöllä untuvapeitto tuli tarpeeseen. Ryömin sen alle lämpimään, koteloidun. Kuoriutuukohan minusta aamulla perhonen? (Ei muuten kuoriutunut.)
Aamu alkaa sarastaa. Seinälautojen välistä piirtyy kirkkaita juovia pimeyteen. Sitten alkaa kieunta. Mikrokosmoksen eripuolilla kukot päättävät, että on aamu. Ja sitten gongi soi. Ensin kolmesti. Sitten hetken päästä viidesti.
Huonetoverini alkavat heräillä aamun asanaan (en minä, koska en ole viileä joogi), osa jää omiin mukaviin koteloihinsa. Nousen ja hipsin paljain varpain ulos.
Aurinko nousee viidakon takaa. Riisipellolla kulkee mies. Lähikylän temppeliltä kantautuu ääniä – se on jo aloittanut aamunsa.
Menen takaisin nukkumaan.
Tässä tunnelmia Bali Silent Retreatista. Teen vielä toisen postauksen, jossa käsittelen käytännöllisemmin koko retriittiä. Stay tuned!
***
Lue lisää: