Jälleennäkeminen
Lauantainen pyöräajelu sai jonkinlaisen kipinän vihdoin syttymään. Sunnuntaina en ennalta sovittujen tekemisten joukkoon saanut ujutettua liikuntahetkeä, mutta eilen ja tänään suuntasin töiden jälkeen kuntosalille. Työpaikallani on vapaassa käytössä oleva sali, mikä on aivan mahtava henkilöstöetu. Mikä olisikaan helpompaa kuin laskeutua työpisteeltä kerros alas päin ja voilà! Tosin viime aikoina olen kyllä joka päivä keksinyt mikä on tätä helpompaa: lähteä kotiin.
Työpaikkasali on melko pieni, mutta hyvin varustettu peruslaitteilla ja välineillä. Ja laitteet ovat suhteellisen uusia, joten millään 80-luvun kuntopyörällä ei tarvitse kitkuttaa. Loistavaa on myös se, että salilla ei ole lähes koskaan tungosta, vaan samaan aikaan kanssani paikalla on yleensä vain pari ihmistä, jos sitäkään. Tänääkin olin koko ajan ihan ypöyksin (mikä tarkoittaa sitä, että voi kiroilla ääneen). Vuoroa ei tarvitse siis odottaa, joten treenin saa sujuvasti luistamaan ilman ylimääräisiä taukoja. Vaikka paikalla olisikin samaan aikaan ihmisiä, ehdotonta plussaa on, että lähes kaikki tajuavat olla puhumatta salilla työasioita, ja onneksi hyvin harvoin olen joutunut keskustelemaan ylipäätään mitään.
Yhden huonon asian salissa huomasin kuitenkin eilen ja tänään: ilmastointi ei ole nyt parhaalla mahdollisella teholla, vaan ilma tuntuu seisovan tilassa. Heti alkulämmittelyn aikana hikinorot alkoivat virrata niskasta selkää pitkin ja tuntui, että kokovartalopyyhkeelle ja lisähapelle olisi tarvetta. Tai sitten vaan olen niin huonossa fyysisessä kunnossa aiempaan verrattuna, että heti tulee hiki kun vain astuukin crosstrainerille. Kunnon huomattavan rapistumisen havaitsin kyllä muutenkin. Liikkeet, jotka menivät ennen seitsemän kilon käsipainoilla, tuntuivat nyt tosi raskailta jo viiden kilon punteilla. Jalkaprässissä laitoin automaattisesti totutut painot ja huomasin, että ei toivoakaan saada niillä tehtyä tarpeeksi toistoja.
Ärsytti ja harmitti huomata, kuinka paljon entisestä tasosta olenkaan liikuntatauon aikana valahtanut alas päin. Kaiken lisäksi sain maanantaina salilta inhottavan matkamuiston, koska niskaa ja pään takaosaa alkoi jo kotimatkalla särkeä ja särky vain voimistui illan myötä. Sen siitä sai, kun ensin liikkumattomuudella aiheuttaa niskalihasten kiristymisen ja sitten käy pitkän tauon jälkeen riuhtomassa lihasjumeja auki. Vähän jännittää tuleeko päänsärky tänäänkin, mutta ainakaan vielä merkkejä siitä ei ole.
Ärsytyksen, harmituksen ja kipeän pään lisäksi mukaan tarttui myös kiva matkamuisto: tyytyväinen ja mukava olo siitä, että vihdoin sain aikaiseksi avata kuntosalin oven. Alku aina hankalaa, lopussa kiitos seisoo − siihen uskon ja siihen luotan.