Harjoittelua Matkamessuilla
Vuorivaellukselle mukaan tarvittavien varusteiden lista on pitkä, ja tällaiselle melkeinpä noviisiksi luokiteltavalle vaeltajalle tuo lista on lähes sama kuin ostoslista. Toki jostain asioista voi nipistää, jos järki tai pankkitilin summa niin sanelee, mutta tärkeimmästä ei missään nimessä kannata: kenkien on oltava oikeasti hyvät, aika hyvät ei riitä tai joutuu oikeasti kärsimään.
Viime viikon illat vierähtivätkin kaupoissa sopivia kenkiä metsästäen. Aikalailla metsästykseltä se tuntuikin, sillä yllätyksenä itselleni tuli, ettei läheskään jokaisessa vaelluskenkiä myyvässä liikkeessä ole valikoimissa sellaista mallia, jossa pohjat ovat tarpeeksi jäykät. Vaellusreittimme kulkee osittain jäätiköllä ja jossain vaiheessa kenkiin kiinnitetään jääraudat, jotka ovatkin sellaiset epelit, ettei ihan mikä tahansa kenkäpari niille kelpaa. Pohjien on oltava taipumattomat, jotta raudat pysyvät niissä kiinni ja jotta raudat eivät riko kenkiä. Vaelluskengille on olemassa käyttöluokitus, jossa aakkoset A:sta D:hen kertovat millaiseen käyttötarkoitukseen jalkine soveltuu. Meille ohjeeksi annettiin, että kenkien olisi oltava luokkaa B/C tai C – näissä pohjat ovat niin jäykät, että pärjäämme haastavimmilla reittiosuuksilla.
Ja yllätys oli, että yhdestäkään kaupasta en löytänyt C-luokan kenkiä, jotta olisin päässyt niitä edes testaamaan. B/C-kengät löysin ja ostinkin. Enpä ole kyllä ennen sovittanut yhtä kenkäparia niin kauan kuin nyt ennen kuin tein ostopäätöksen. Viuhdoin kengät jalassa ympäri kauppaa, otin ne pois, laitoin jalkaan, otin pois, laitoin jalkaan, otin pois, kokeilin yhden sukan kanssa, kokeilin kahden sukan kanssa… Hyvältä tuntuivat ja myyjän palopuhe siitä, että Meindlit ovat hänen luottokenkänsä, saivat vakuuttuneeksi: Meindl Island Lady MFS Activet ovat nyt ne kengät, joilla minä lähden tarpomaan.
Kengät on siis hankittu, ja nyt voinkin heittää ne laatikossaan vaatehuoneen perukoille odottamaan, että paketti kaivetaan esiin, kun kamoja tungetaan kassiin reissuunlähtöä edeltävänä iltana.
Ei ehkä kuitenkaan. Yhtä tärkeää kuin hankkia hyvät kengät, on sisäänajaa ne kunnolla ennen varsinaista koitosta. Kengän on annetava rauhassa muotoutua omaan jalkaan ja jalan on annettava sopeutua kengän muotoon, jotta vältyttäisiin hankaukselta ja kipupisteiltä. Myyjä antoi vinkiksi, että kannattaa aluksi pitää kenkiä jaloissa kotona ollessa ja lähteä sitten pienille, korkeintaan parin tunnin kävelylenkeille ulos. Muutaman viikon oikeanlaisella sisäänajolla on huomattava merkitys käyttömukavuuteen, joten otin neuvot tosissaan. Kahtena iltana kengät olivat kiva lisä kotiasuun ja kolmantena päivänä lähdin ne jaloissa Matkamessuille.
Eikä siinä vielä kaikki, että olisin mennyt messuille varustautuneena ainostaan kengillä (toki myös muuta vaatetusta oli päällä), vaan selkään heitin nostin repun, johon olin pakannut viitisen kiloa sekalaista tavaraa. Vaelluksella päivittäin mukana kannettava reppu tulee painamaan suunnilleen tuon kilomäärän ja lämpimänä suosituksena saimme treenata repun kantamista. On nimittäin todennäköistä, että hartiat huutavat armoa, jos tottumaton kuten minä, talsii päivässä neljästä kymmeneen tuntiin painolasti selässä. Olin siis kiltti tyttö tässäkin: tein niin kuin suositeltiin.
Messuilla vierähti reilut kaksi tuntia ja hitsit, että olin tyytyväinen siihen, ettei jaloissa tuntunut yhtään epämukavalta! Yläselkä ei ollut ihan niin tyytyväinen kantamukseen kuin jalat kenkiin, ja illalla mieleen tuli, että olishan sitä tietenkin voinut aloittaa vähän maltillisemmin ja olla pakkaamatta reppuun ensimmäiseksi aivan noin painavaa kantamusta. Kaikki tai ei mitään -tyylillä tässäkin, tyypilliseen tapaani.
(Piirroskuva: meindl.de)