Draamakohtaus

(Lahden rautatieasema, vuosi 1956)

 

ANTERO

Kartanon koulu mukamas! Mä sanon, että hitto kartanon museo ennemmin! Maikka paasasi taas siitä kuinka isänmaata pitää kunnioittaa, että aina ei ole ollut asiat näin hyvin. Kyllä mä sen tiedän, oli munkin isä sodassa! Mutta MÄ en ollut siellä! Pitäisikö mun vaan MYÖTÄTUNNOSTA vaikka syödä hitto pelkkiä kuusenkerkkiä ja mustikoita metsästä, vaikka mulla on rahaa ostaa kunnon lihakimpale kaupasta!

TONI

Onko sulla muka rahaa?

ANTERO

No ei nyt. Mutta yleensä on.

TONI

Ai miten niin ”yleensä on”? Ei sulla ole koskaan rahaa!

ANTERO

Ei sullakaan ole ikinä rahaa, vaikka faijasi on pankinjohtaja!

TONI

Ei se ole mikään pankin JOHTAJA!

ANTERO

No joku rahapamppu kuitenkin, vippaa sätkä.

TONI

Enkä vippaa. Sä vastasit tahallaan tunnilla väärin, jotta mä joutuisin seisomaan kauemmin!

(Juna tulee)

TONI

Hei, tossa on hyvännäköinen nainen, istutaan sitä vastapäätä.

(Istuvat alas, vilkuilevat naista ja toisiaan virnistellen)

ANTERO

Mulla on nyt jo nälkä. Miksi me ei jääty ensin koululle syömään? Onkohan tämä edes hyvä idea? Mun vanhemmat ainakin suuttuu, jos ne kuulevat, että mä olen lintsannut koulusta. Osaat sä edes kulkea Helsingissä?

TONI

Tottakai osaan.

ANTERO

Se, että sä olet SYNTYNYT Helsingin maalaiskunnassa, ei tarkoita sitä, että sä olisit joku ”melkein hesalainen”.

(Poikien huomio kiinnittyy vastapäätä istuvan naisen kirjaan, jonka kannessa on vähäpukeinen nainen.)

TONI

Mikähän kirja toi oikein on..?

ANTERO

Hys! Puhu hiljempää!

NAINEN

Onko pojilla asiaa mulle?

ANTERO

Ei..ei meillä mitään..

TONI

Mitä kirjaa sä luet?

NAINEN

Tässä kirjassa neuvotaan, kuinka tanssitaan yhtä ulkomaalaista tanssia. Siinä tanssiessa riisutaan samalla vaatteita pois, musiikin tahtiin. Se on burleski-tanssia. Mä aion harjoitella sellaisen tanssi-esityksen ja esittää sen mun miehelle.

(Pojat tirskahtavat)

ANTERO

Oliko sun mies sodassa?

NAINEN

Oli. Se haavoittui jatkosodassa, vain muutama päivä ennen sodan loppua. Siltä amputoitiin molemmat jalat.

(Pojat ovat hiljaa)

NAINEN

Se ei ole enää sama mies, joka se oli ennen sotaan lähtöä. Enkä mä nyt tarkoita sitä, että sillä ei ole enää jalkoja. Mä haluan piristää sitä tanssimalla.

(Nainen kääntää katseensa takaisin kirjaan ja jatkaa lukemista.)

TONI

Joskus mä toivon, että munkin isä olisi ollut sodassa. En tuntisi itseäni niin erilaiseksi. Mun isää ei kutsuttu rintamalle, koska se oli ”tärkeä”, rahamies, pankissa töissä. Hitto, mullakin on nälkä!

(Kuulutus: Seuraavana Niitykumpu, sen jälkeen Espoo)

TONI

Mulla on sukulaisia Niittykummussa! Mennään niille ensin syömään!

(Jäävät pois junasta. Asemalla on kyltti: Ängskulla-Niittykumpu)

ANTERO

Ängskulla! Siis ääängskulla! Tuossa kyltissä sanotaan, että me ollaan ääääng-ääääng-ääääängskullassa!

(Hekottaa, Toni ei kiinnitä siihen huomiota, vaan katselee ympärilleen.)

ANTERO

Onko niillä hyvää ruokaa? Osaatko sä mennä sinne?

TONI

Luulisin.

(Sukulaisten talo löytyy, koputtavat oveen, mutta kukaan ei tule avaamaan. Kurkkivat ikkunoista sisään ja toteavat, ettei ketään ole kotona.)

ANTERO

Mitä me nyt syödään?

TONI

(Miettii hetken.)

Me syödään omenoita tuon viereisen talon pihasta.

(Ryömivät aidan ali ja kiipeävät omenapuuhun. Talosta juoksee ulos huivipäinen nainen luudanvartta heiluttaen.)

HUIVIPÄINEN NAINEN

Samperin pojat! Irti mun omenoista!

(Hyppäävät alas puusta ja juoksevat karkuun.)

HUIVIPÄINEN NAINEN

Mä annan teille satikutia kun seuraavan kerran teidät näen!

(Huutaa poikien perään.)

HUIVIPÄINEN NAINEN

Te olette kaikki miehet ihan samanlaisia! Mä jos kuka sen tiedän! Mä olen nimittäin rakennustyömaan siivooja! SIIVOOJA! On niin maan perhanan hieno talo rakenteilla. Tulee oikein kerrostalo meidänkin kylälle! Kyllä mä teidät tunnen, vaikka mulla ei omaa miestä olekaan. Enkä ottaisi, vaikka ovista ja ikkunoista miehiä tulvisi!

(Pojat eivät enää kuule, mutta nainen jatkaa yksinpuheluaan luutaan nojaten.)

Vaikka olenhan mä yksinäinen. Eikä mun pienellä palkalla kinkkuja sunnuntaisin päivällispöytään osteta. Ei mun elämä ole helppoa yksin, mutta mä en valita! Onneksi ei sitten lapsia siunaantunut, millä mä ne elättäisin? Onhan noita naapurin lapsia. Niille mä joskus luen satuja ja tilipäivänä ostan karamellia. Kun ei kerran sitä omaa ole.

(On hiljaa)

Jos Lauri ei olisi kuollut sodassa… Niin varmasti kaikki olisi toisin.

(Palaa sisälle taloon. Pojat istuskelevat tyhjän nurmikentän laidalla, aurinko on jo laskemassa.)

ANTERO

Jos kaikki naiset ovat tuollaisia, niin mä aion kyllä jäädä poikamieheksi!

(Toni nauraa ja tarjoaa Anterolle sätkän.)

TONI

Sodassa miehet sai ilmaiset tupakat.

ANTERO

Niin sai.

(Pitkä hiljaisuus)

Jos tätä tupakkaa ei lasketa mukaan, niin musta tuntuu kerrankin, että mä olen vain lapsi, en sota-ajan jälkeen syntynyt lapsi.

TONI

Lauantaina on taas karkelot Kansantalolla.

ANTERO

Meinaatko sä yrittää Pirjoa?

TONI

Joo…ehkä.

ANTERO

Niin mäkin Seijaa!

TONI

Tanssiskohan ne meille burleskia jos oikein kauniisti pyydettäisi?

(Remahtavat nauramaan)

 

Myös Marcel Proustin klassikko teoksessa ”Kadonnutta Aikaa Etsimässä” junat kulkevat vääriä raiteita pitkin, joten otin itsekin taiteellisen vapauden.