Kurjuuden maksimointi kirjoitustyylinä fiktiivisessä tarinassani
26.6.2023
+ 20
Aurinko nousee 2:19
Aurinko laskee 0:21
Lämpimästi tervetuloa
blogiini Runouden sävelin
Runoilijatar pitää sulkakynänsä terävänä raapustelemalla FIKTIIVISIÄ tarinoita,
kera runouden sulo sointujen… blogissaan Runouden sävelin…
Juhannus on purkissa…
Mutta… oi… vielä ihana kesä jatkuu…
Nautitaan nyt auringosta…
Pian on syksy… aika menee niin nopeasti…
Olen kirjoittanut mm. runoteoksen Lumihiutaleinen orkidea.
Tänään tarjolla kaunis runoni Haltioiden maassa.
Haltioiden maassa
kello helisi hänen kaulassaan
kimallellen auringon
säteiden valossa
hänet ympäröi
juovuttava
taian omainen tuoksu
kuun loistossa
tähtisateessa
matkalla vuoren huipulle
hehkuen kalpeaa valoa
kimallellen sumupilveä
taivas
pensaat
tie
näyttivät kultaisilta
kaikki luodutkin
vaikuttivat kultaisilta
haltioiden maassa
löytöretkellä vuorenhuipulle
etsien kadonnutta
Olen tarinan kertoja… on siis tarinan aika.
Tarina, fiktiivinen
KURJUUS
Kurjuus, jopa sen maksimointi.
Kokeilenpas tätä kirjoitus tyyliä.
Raapustelen fiktiivisen tarinan.
Lauseiden väliin kirjoitan runon joka jatkuu… tarinan kerronnan lomassa.
On aika uuden kirjoitustyylin, se olkoon kurjuus.
KYYNELEET
Meillä jokaisella on murheemme kannettavanamme, meillä jokaisella risti raahattavanamme.
olen kuin valkoinen nainen mustien maassa
kuin vapautta rakastava hevonen haassa
Oli niin raskas viikonloppu, että tukkakin harmaantuu, kuljen kyyryssä, ja onnun.
Vanhenin parissa päivässä hirmuisesti.
olen kuin kirjaimeton kirja
pelkät kannet
kuin kesää rakastavan ihmisen
talvi hanget
Vettä satelee, räntä piiskaa vasten kasvojani kylmässä tuulessa ja viimassa
olen kuin kitara vailla kieltä
kuin surun musertama ihminen, ei iloista mieltä
Koiranpentukin eksyy vesi sateeseen, kadunkulmassa värjötellen
olen kuin auringon pimennys
kuin auringon pimennys
auringon pimennys
Sydän vereslihalla, kaiken ollen liian kipeää ääneen huudettavaksi
olen kuin soittorasia, mikä ei soi
huulillain kaikuu kurjuuden huokaus, oi voi
Pelkään ja vaikeroin, tuskaani ilmaan huutaen.
olen kuin nuolta vailla oleva jousi
kuin nuotiton laulu.
kuin maisema aiheinen, maisematon taulu
Kyyneleet poskillani vierien
olen kuin skeptikko ufo tutkimuksessa
kuin väritön maali
kuin ansaan astunut naali
vaivalloinen vaellukseni, tuskien, taivaltaen
olen kuin auringon pimennys
kuin auringon pimennys
auringon pimennys
olen kuin auringon pimennys
kuin auringon pimennys
auringon pimennys
olen kuin auringon pimennys
kuin auringon pimennys
auringon pimennys
Sydämessäin tuskaa, lehdettömiä puita, ei häikäsevää ruskaa
olen kuin kuntosali vailla puntteja
kuin snobi ympärilläin junttejä
Onnun
postaan nettiin hymyileviä onnea hehkuvia kuvia
mutta ei ole täällä iloa, onnea, ei huvia
Sydäntä raastaa
olen kuin auringon pimennys
kuin auringon pimennys
auringon pimennys
Jos hion, muovailen, askartelen ja viilaan sekä nikkaroin, että punon sanat, teen loistavaa runoutta.
Runouteni skaala on laaja, olen raapustellut runon mm. cappuccino-kahvikupistakin, mutta rakkaus,
romanttinen sellainen lie yleisin runouden aihe, rakkaudestahan elokuvat kuvaavat, kirjat kirjoittavat,
runot runoilevat ja taide kertoo.
Olen raapustellut runoni niin merenneitona kuin laivan hyljättynä hylkynä kuin kotkanakin. Olen
ripotellut nonparelleja pluskvanperfektien päälle, olen kuorruttanut verbejä, olen viilaillut, punonut
sekä letittänyt adjektiiveja. Olen kirjoittanut asiatekstiä, että riimejä… olen maustanut tulisin
maustein sanakeitoksen, toisin sanoen monen moista kirjoitustyyliä.
Runouttani lukiessa ei voi tutustua minuun/runoilijattareen, sillä kirjoitustyylini on puhdas fiktio, mutta
se ei olekaan runouden tarkoitus (tutustua runoilijattareen), runouden tarkoitus on tuoda
rakkaudettomaan maailmaan lisää rakkautta.
Hetki sitten, vangitsi jää vielä merta. Vähitellen, päivä päivältä, vapautti auringon lämpö meren.
Ja pian meri olikin jo vapaa jään kahleista.
Joutsenpariskunta lipuu pitkin meren pintaa.
Sinivuokot puhkesivat kukkaan … sädehtien sinisinä.
Ruoho vihertää.
Ja kenties kuulen mustarastaan laulunkin ?
Luonto säteilee kauneimmillaan …
Kukkaloisto häikäisee kauneudellaan…
Luonto heräsi eloon ja koivutkin ovat vehreät ja vihreät.
on aika
roudan
sulattavan
poudan.
(ote pitkästä runostani).
Kesä on hurmaava vuoden aika… Etenkin pitkän ja pimeän talven jälkeen saapuva kesä tuo
kauneutta ympäristöön…
Kesä on upea…
Mitäs jos sukellettaisiin muodin maailmaan.
ja nuorrutaan vuosi…
sijoitan tarinani viime kevääseen…
Muodissa keväällä oli
Käärmeprintti
Näyttävät lenkkarit
Pitkät siluetit
Kauniisti laskeutuvat pitkät takit,
pitkät tunikat leveiden housujen kanssa puettuna.
Minimitta
Leveät lahkeet
Keltainen
Rypytykset
Beige
Ja nyt kerron upeimman asian. Nimittäin muodissa oli Villi länsi.
On tarinan aika…
Alkusanat tarinaan:
Romantisoituja tarinoita villistä lännestä eli alueesta Missisippi joesta länteen.
Rauhattomia seutuja 1800-luvun jälkipuoliskolla.
Länkkäreitä, toisin sanoen.
Seriffit, cowboyt, intiaanit, junarosvot, pankkiryöstäjät, korttihuijarit ja revolverisankarit.
Korpimaat.
Niistä on länkkärit tehty.
Romantisointi kera sankarillistamisen.
Rajaton vapaus.
Hyvät ja pahat erottuvat selvästi.
Pääkatu, missä seriffin toimisto että saluuna, hyvä yhdistelmä.
Tarinoissa myyttiset mitat.
Cowboy.
Cowboyt olivat omana aikanaan huonomaineisia, mutta sittemmin heidän elämäntapaansa
alettiin romantisoida…
Romantisoituja tarinoita villistä lännestä eli alueesta Missisippi joesta länteen.
Rauhattomia seutuja 1800-luvun jälkipuoliskolla.
Länkkäreitä, toisin sanoen.
Näiden alkusanojen kautta on aika astua itse tarinaan… On siis…
Tarinan aika, olen tarinan kertoja, fiktiivinen.
Olipa kerran cowboy…
Kuin hidastetusta filmissä…
hän pakkaa laukkunsa…
Kuin hidastetusta filmistä…
Hän luo katseena vielä kerran maatilalle, tien päähän kävellessään, kääntyen, katseen luoden…
Kuin hidastetusta mykkä filmistä…
Hän muistelee kuinka työskenteli karjankasvatusteollisuudessa.
Kuin hidastetussa filmissä…
Hän muistelee, kuinka hän käytti edelleen perinteisiä taitoja karjaa kootessaan ja hevosia kesyttäessä,
vaikka automatisointi olikin helpottanut työtä… Vaatetuksen ollessa sama kuin historian havinassa…
stetson, bootsit, farkut… farkkujen päällä chapsit.
Kuin hidastetussa filmissä…
Hän muistelee kuinka hän oli taitava lassoaja…
kuin hidastetussa filmissä …
Hän muistelee, kuinka hän pakkaa laukkunsa…
Ase, kahvikannu, paistinpannu, kenttäpullo, satulahuopa ja makuupussi.
Kuin hidastetussa filmissä …
Hän muistelee laukkua pakatessaan, kuinka karjanajot olivat pitkästyttävää raatamista, karjalauman
vauhkoominen oli uhka, silloin ammuttiin ilmaan. Ja jokien ylittäminen, kuinka raskasta ja vaikeaa.
Yöt nukuttiin pelkällä huovalla, nuotion äärellä, ja aikaisin aamulla aloitettiin raataminen, raatamisen
jatkuessa ilta myöhään, jopa aamu hämärään.
Kuin hidastetussa mykkä filmissä cowboy muistelee…
Laukkua pakatessaan sapuskaa, mikä saatiin keittiövankkureista. Leipää, papuja ja pekonia.
Kuin hidastetussa filmissä…
Hän muistelee, kuinka hän on myynyt tilansa, karjansa ja aikoo muuttaa Suomeen Helsinkiin…
Punavuoreen, Rööperiin…. Helsingin tiheimmin asuttuun kaupunginosaan. Hän aikoo ajaa ratikkaa
työkseen, raitiovaunut ovat hänen karjalaumansa, eläimiä hänellä ei ole. Suomen kieltä hän tuskin oppii,
englannilla pärjää… Viihtyykö hän paremmin karjapaimenena vai ratikkakuskina, sitä tämä tarina ei
kerro, sitä cowboy ei vielä tiedä… sen tämä tarina kertoo, että elämänmuutos on huima…
Kuin hidastetusta filmissä…
hän pakkaa laukkunsa…
Kuin hidastetusta filmistä…
Hän luo katseena vielä kerran maatilalle, tien päähän kävellessään, kääntyen, katseen luoden…
Kuin hidastetusta mykkä filmistä…
Sen pituinen se
Tarinan opetus oli: tarinassa elämän muutos oli huima, elämä muuttuu, maailma muuttuu.
Muodissa kesällä 2023 mm. farkku ja ballerinat…
Eikö olisikin suurenmoista, jos muodissa olisi hyvyys, rakkaus, kauneus ja lämpö.
Suurenmoista … että olet blogissani…
Sädehtivää kesä päivää sinulle… upea lukijani…
– Runoilijatar
Lukemisiin