Suurenmoista, että eksyit blogiini runouden, tervetuloa
7.4.2025
+1
Aurinko nousee 6.08
Aurinko laskee 20.32
Hei sinne ruudun
toiselle puolelle
Olet astunut blogiini
Runouden sävelin
Lämpimästi tervetuloa
Tulee lämmin touko, kesä ja heinäkuu… lukaisin sää ennustuksen. Ihanaa…
Ajattelin mennä elokuviin katsomaan Sata litraa sahtia. Seuraavaksi. Olen elokuvateattereiden, taidegallerioiden ja kirjastojen suurkuluttaja.
100 litraa sahtia on maailman sahtipääkaupunki Sysmään sijoittuva komedia, jossa siskokset ovat jatkaneet sukunsa pitkää perinnettä sahdin valmistajina. Ja toimittavat häihin luvatut sahdit. Elokuvassa.
Tänään blogissani Runouden sävelin tarjolla kaunis runoni
LUONNON LÄHEINEN ELÄMÄN RYTMI ja runo menee näin, olkaas hyvä…
LUONNON LÄHEINEN ELÄMÄN RYTMI
kaiken aikaa
ollen tällaista
oikeanlaista
he näyttävät
pärjäävän
kadotetun
hymyn häivän
löytäessä
huulilleen
tietäen
tarkalleen
kysellen
vastauksiin
kietoutuen
itsevarmuuden
kauneus
rakkaus
verhottuna
elämäänsä
etäältä
keskittyneenä
käsityksen
tarkoitukseen
siirtyen
suurkaupungista
maaseudun rauhaan
ennen vanhaan
vai
moderniin
nykyaikaan
oikeaan
ainakaan
kumpikaan
vallankaan
suinkaan
lähestulkoonkaan
alkuunkaan
joskaan
koskaan
kukaan
mukaan
toisinaan
vaan
kaiken aikaa
ollen tällaista
oikeanlaista
he näyttävät
pärjäävän
kadotetun
hymyn häivän
löytäessä
huulilleen
tietäen
tarkalleen
kysellen
vastauksiin
kietoutuen
itsevarmuuden
kauneus
Olen tarinankertoja. On siis fiktiivisen tarinan aika.
Pitäähän minun esitellä Orvokki. Tarinan henkilö.
ORVOKKI, 32. Hän työskentelee mainostoimistossa. Naimisissa. Onnellisesti. Hänellä on bonsai puu. Ja tammen sävyinen ja tyylinen sisustus kerrostalon kaksiossaan. Hän asustelee kerroksessa kolme, 3. Ja on ostanut hiljattain omistusasunnon aviomiehensä kanssa. Fiksumpi maksaa omaa pois, kuin heittää vuokra rahat taivaan tuuliin. Hillitty ja rauhallinen talon yhtiö. Aivan ydin keskustassa. Hän on kaupunkilaislady. Ei maalainen. Hän ei viihdy maalla, edes lomilla. Hänellä on kultakaloja lemmikkinä. Orvokki ei pidä päiväkirjaa, hän juttelee niin ilot… kuin murheet kultakaloille. Hänellä on läheinen ja rakas naapuri, hänen paras ystävättärensä. Hän rakastaa kiinalaista sapuskaa. Hän rakastaa tanssia. Hän rakastaa bonsaita, hän rakastaa mars suklaapatukoita, miestään. Että hän rakastaakaan vihreää teetä. Teen hän nauttii mihin kellon aikaan vain. Ei vain kello viiden teetä.
JIMI, 35. Orvokin aviomies. Automekaanikko. Toiveikas… Tavallinen suomalainen mies. Parta, maha. Ja hän seuraa jääkiekkoa TV stä. Että tietovisoja. Hän harrastaa lentopalloa. Ja hän rakastaa vaimoaan, vaimon kokkaustaitoja ja tuotoksia. Hän rakastaa kevättä ja kesää. Että hän rakastaakaan mersuja.
Ja sitten on aika astua tarinaan.
– Meillä on ihmisiä keitä rakastamme. Ihmisiä, keitä emme rakasta. Ja ihmisiä, jotka ovat kohdelleet meitä kaltoin. Ihmisiä, joilta saamme voimaa ja ihmisiä, jotka vievät voimamme.
– Kuka on kohdellut sinua kaltoin, kysyy Orvokki mieheltään.
– Se on sivu seikka. Se ei ollut tämän asian pointti.
– Vaan mikä ?
– Unohdin jo sen.
– En pidä ihmisistä, jotka ovat kohdelleet sinua kaltoin. Orvokki vastaa.
Sen pituinen se.
Jälkisanat tarinaan.
Orvokki astelee vaateputiikkiin. Muotiluomusten keskelle. Henkareissa roikkuu toinen toistaan hienompia muotiluomuksia. Orvokki poistuu vaateliikkeestä ilman ostoskasseja.
Vaateliikkeen putiikin myyjätär ihmetteli, miksi hänestä ei pidetty.
Putiikissa ei ollut mitään vikaa. Se oli täydellinen. Myyjä oli ystävällinen. Koulut käynyt, ammattitaitoinen, asiakaspalvelu henkinen.
Hän miettii kovin, mikä meni pieleen. Orvokki oli rahanippu kourassa, muotiluomusten kimpussa.
Orvokki ei pitänyt myyjättärestä, sillä hän oli kohdellut kaltoin, Jimiä.
SINUSTA EI PIDETÄ KOSKA OLET KOHDELLUT MINUA KALTOIN.
(Miettii tarinan Jimi).
Aivan vielä, en kirjoittanut pistettä tarinaani. Tarina jatkuu vielä.
Orvokki jatkaa matkaansa. Trendikahvilaan. Muotiputiikista.
Hän nauttii cappuccinoa. Ja selailee älykännykkäänsä. Kahvilan pöydässä.
Hän on valtavan ystävällinen, yli ystävällinen. Hymy korvasta korvaan. Kahvilan pitäjälle. Hyvä, ettei tiskin yli kapsahda myyjättären kaulaan ja halaa häntä.
Hän kehuu, ettei ole koskaan nauttinut niin suussa sulavaa cappuccinoa. Ja vielä kahvilasta poistuessaan huikkaa. Sädehtivät päivän jatkot.
Myyjätär miettii kovin. Että, mistäs moinen. Miten hänestä nyt niin pidettiin.
Hän ei ole juurikaan käynyt kouluja. Ei erityisen asiakaspalvelu henkinen. Ja kaiken lisäksi hän oli väsynyt kiireen keskellä.
Kahvilan myyjätär on Jimin parhaan ystävän vaimo. Jimin ystävä pariskunta.
He eivät, vain ole tavanneet vielä. Toisiaan.
SINUSTA PIDETÄÄN KOSKA OLET YSTÄVÄVÄNI.
(Tuumii tarinan Jimi).
Nyt on aika saada tarina pisteeseen.
The end.
Tarinan opetus oli seuraavanlainen…
Toivo on arvokasta… aina on toivoa… (Tarinan Jimi oli toiveikas luonne). Hurmaava luonteenpiirre tarinani henkilöllä.
Suurenmoista, että olet blogissani runouden.
– Runoilijatar
Lukemisiin