Olipa kerran…
12.5.2026
+7
Aurinko nousee 4.02
Aurinko laskee 22.26
Vettä satelee. Luonto tykkää, jos ei muut pidä sateesta.
Aloitan blogi merkintäni tarinallani Cowboy.
Tämän jälkeen kerron kirjoistani.
Tämän jälkeen tämän päiväinen blogimerkintäni tarjoaa tarinan, missä suunnataan Tukholmaan.
Ja sokerina pohjalla, minulla on painavaa sanottavaa… Tärkeää asiaa… Siis kuunnelkaa (maamme todellinen ongelma on syrjäytyminen ja yksinäisyys, tästä kirjoitan).
Hei sinne ruudun
toiselle puolelle
Olet astunut blogiini
Runouden sävelin
Lämpimästi tervetuloa
Olen tarinan kertoja… On siis fiktiivisen tarinan aika. Ja se menee tällä kertaa näin. Olkaas hyvä.
Alkusanat tarinaan:
Romantisoituja tarinoita villistä lännestä eli alueesta Missisippi joesta länteen.
Rauhattomia seutuja 1800-luvun jälkipuoliskolla.
Länkkäreitä, toisin sanoen.
Seriffit, cowboyt, intiaanit, junarosvot, pankkiryöstäjät, korttihuijarit ja revolverisankarit.
Korpimaat.
Niistä on länkkärit tehty.
Romantisointi kera sankarillistamisen.
Rajaton vapaus.
Hyvät ja pahat erottuvat selvästi.
Pääkatu, missä seriffin toimisto että saluuna, hyvä yhdistelmä.
Tarinoissa myyttiset mitat.
Cowboy.
Cowboyt olivat omana aikanaan huonomaineisia, mutta sittemmin heidän elämäntapaansa alettiin romantisoida…
Romantisoituja tarinoita villistä lännestä eli alueesta Missisippi joesta länteen.
Rauhattomia seutuja 1800-luvun jälkipuoliskolla.
Länkkäreitä, toisin sanoen.
Näiden alkusanojen kautta on aika astua itse tarinaan…
Aloitetaas tarina vanhoin kunnon sanoin… Olipa kerran…
Olipa kerran cowboy…
Kuin hidastetusta filmissä…
hän pakkaa laukkunsa…
Kuin hidastetusta filmistä…
Hän luo katseena vielä kerran maatilalle, tien päähän kävellessään, kääntyen, katseen luoden…
Kuin hidastetusta mykkä filmistä…
Hän muistelee kuinka työskenteli karjankasvatusteollisuudessa.
Kuin hidastetussa filmissä…
Hän muistelee, kuinka hän käytti edelleen perinteisiä taitoja karjaa kootessaan ja hevosia kesyttäessä, vaikka automatisointi olikin helpottanut työtä… Vaatetuksen ollessa sama kuin historian havinassa… stetson, bootsit, farkut… farkkujen päällä chapsit.
Kuin hidastetussa filmissä…
Hän muistelee kuinka hän oli taitava lassoaja…
kuin hidastetussa filmissä …
Hän muistelee, kuinka hän pakkaa laukkunsa…
Ase, kahvikannu, paistinpannu, kenttäpullo, satulahuopa ja makuupussi.
Kuin hidastetussa filmissä …
Hän muistelee laukkua pakatessaan, kuinka karjanajot olivat pitkästyttävää raatamista, karjalauman vauhkoominen oli uhka, silloin ammuttiin ilmaan. Ja jokien ylittäminen, kuinka raskasta ja vaikeaa. Yöt nukuttiin pelkällä huovalla, nuotion äärellä, ja aikaisin aamulla aloitettiin raataminen, raatamisen jatkuessa ilta myöhään, jopa aamu hämärään.
Kuin hidastetussa mykkä filmissä cowboy muistelee…
Laukkua pakatessaan sapuskaa, mikä saatiin keittiövankkureista. Leipää, papuja ja pekonia.
Kuin hidastetussa filmissä…
Hän muistelee, kuinka hän on myynyt tilansa, karjansa ja aikoo muuttaa Suomeen Helsinkiin…Punavuoreen, Rööperiin…. Helsingin tiheimmin asuttuun kaupunginosaan. Hän aikoo ajaa ratikkaa työkseen, raitiovaunut ovat hänen karjalaumansa, eläimiä hänellä ei ole. Suomen kieltä hän tuskin oppii, englannilla pärjää… Viihtyykö hän paremmin karjapaimenena vai ratikkakuskina, sitä tämä tarina ei kerro, sitä cowboy ei vielä tiedä… sen tämä tarina kertoo, että elämänmuutos on huima…
Kuin hidastetusta filmissä…
hän pakkaa laukkunsa…
Kuin hidastetusta filmistä…
Hän luo katseena vielä kerran maatilalle, tien päähän kävellessään, kääntyen, katseen luoden…
Kuin hidastetusta mykkä filmistä…
Sen pituinen se
Tarinan opetus oli: tarinassa elämän muutos oli huima, elämä muuttuu, maailma muuttuu. Onko muuta pysyvää elämässä kuin muutos.
Uusin runoteokseni on …
Sädehtiviä lumihiutaleita, kimaltelevia jäitä
Tätä edellinen kirja on
Onnellinen, lasinen meri, kristallisen näköinen
Tätä edellinen runoteokseni on
LUMIHIUTALEINEN ORKIDEA
Tätä edellinen runokirja on nimeltään
Aamukasteinen lumpeenlehden lumo
Olen raapustellut myös lyhyen tekstin karavaanailusta kertovaan kirjaan, että matkailukirjaan (City letters on kirja nimeltään).
Ja runoni on myös Rakkausrunot ry:n, 20-vuotisen taipaleen juhlakirja; Kuohuva koski kirjassa.
Ja elämän tarkoitus on...
kirjaa unohtamatta
Laulun sanoja
pois jättämättä
Olen pitänyt runotaidenäyttelyt:
Kuun säteiden valaisema omena puun hohde
ja
Olen pitänyt, taiteiden yönä, runotaidenäyttelyn:
Silkkikankaisen kudelman tähtikuvioiset runolliset somistukset
että runotaidenäyttelyn
Mausteisen, makea, aprikoosinen sumuverho… kietoutuu runouden kuiskaukseen… kaikuen aavikon yli.
Kuvio hiekka puhaltamaani lasia on ollut yhteistaidenäyttelyssä.
Samoin tekemääni tekstiilitaidetta.
Ja elämän tarkoitus on…
kirjani on syvällistä tekstiä.
Etsityin ja kaivatuin runo lie onnitteluruno, vaikkapas syntymäpäivä korttiin. Myös tämän runon tarjoaa runoteokseni.
Kun yhden tarinan saa pisteeseen. Kutsuu jo toinen tarina tarttumaan sulkakynään.
Tarinan opetus oli:
Jaa elämäsi ihmisen kanssa, joka pitelee sateenvarjoa, elämän myrskyissä.
Kuin tarinan Benjamin Klaaralle. Ja Klaara Benjaminille.
LUMIHUURTEISEN TAIKAMETSÄN TUNNELMA
pitää olla, joku, jota pitää
kädestä, kun kädet vapisevat
terävien jääpuikkojen
koristaessa ikkunan pieliä
lumihiutaleiden sädehtiessä
kauneudessaan
pitää olla joku jota pitää
kädestä, kun kädet vapisevat
taikametsän tunnelma
kuurasta kimaltelevat ruukut
jäisen tuulen osuessa
luihin ja ytimiin
terävien jääpuikkojen
koristaessa ikkunan pieliä
lumihiutaleiden sädehtiessä
kauneudessaan
pitää olla joku jota pitää
kädestä, kun kädet vapisevat
Suloisen tuhansien järvien maamme todellisia ongelmia ovat… mm. ilmaston muutos, syrjäytyminen ja yksinäisyys.
Tänään kirjoitan yksinäisyydestä.
KIRJOITAN ÄÄRIMMÄISEN TÄRKEÄSTÄ ASIASTA, SIIS KUUNNELKAA.
Tämä runoilijatar piipahti tänään kaupassa. Yksinäinen vanhus aloitti keskustelun kaupan kassan jonossa. Tämän inspiroimana kirjoitan tämän päiväisen, fiktiivisen tarinani. Uuni tuore tarina.
Ja tarina alkaa.
YKSINÄINEN VANHUS
Vanhoihin vaatteisin pukeutunut vanha mies asteli päivällä kauppaan. Hän osti kaksi, 2, maksalaatikkoa ja nakkipaketin.
Vanhus aloitti keskustelun opiskelijan kanssa kaupan kassan jonossa.
– Unohdin silmälasit kotiin, en nähnyt mitä ostin, vanhus vitsaili opiskelijattarelle.
– Maksalaatikkoa ja nakkeja on ostoskorissa, opiskelijatar vastaa, naurahtaen. Samalla kertoen tarjous hintalapuissa olevat hinnat, vanhukselle.
Vanhus on elänyt elämänsä vanhan äitinsä kanssa. Jo edesmennyt äiti passannut häntä.
Vaimoa vanhuksella ei ole koskaan ollutkaan.
Eikä lapsia.
Pieni sekarotuinen koira hänellä on.
On sateinen päivä.
– Vettä satelee. Luonto tykkää, jos ei kukaan muu. Opiskelijatar jatkaa keskustelua.
Tulee opiskelijattaren vuoro nostella ostoksensa kaupan kassan hihnalle.
Appelsiineja. Tulisia jalopenoja. Pari maitoa. Jauhelihaa. Mausteita. Nämä olivat opiskelijattaren ostoslistassa.
Opiskelijatar poistuu kaupasta.
– Kiitos ja hei. Hän toteaa myyjälle.
Kukahan pesee vanhuksen pyykit? Popsiikohan hän maksalaatikon kylmänä? Jäi opiskelijatar miettimään.
Ainoat sanat koko päivänä, yksinäiselle vanhukselle, lausui opiskelijatar.
Sen pituinen se.
Ja jatkan teemalla yksinäisyys… Vanha tarinani heti uuden tarinan perään.
Pysytään teemassa. Suloisen tuhansien järvien maamme todellisessa ongelmassa. Mikä on syrjäytyminen ja yksinäisyys.
Kirjoitustyylinä: Höperehtäminen
Manta
on tarina nimeltään
– Olen Manta … 82 vuotias. Yksinäinen. Asustelen maalla, seuranani vain kaappikellon tikitys.
– Mites ne nyt raeruohon on unohtaneet pääsiäisenä laittaa (on toukokuun 12. päivä)… Manta höperehtää.
– Tytär asuu Norjassa, muutti ukon perässä, olis kait noita ukkoja ollut lähempänäkin…
– Postitti minulle joululahjaksi vedenkeittimen, jossa on lukuisia eri nappuloita, kattilassa kait mie veden keitän, en saa koko härveliä päälle… Ja älykännykän, en saa auki puhelinta.
Kolme tuntia kirjoitteli kuulumisia sähköpostiin, no puhelinta en ees päälle saa.
– Eino oli hieno mies, aina kun meni kylään, vei kahvipaketin, kerran Eino keksi piirtää ympyrän kahvipakettiin, sama kahvipaketti kiersi kylästä toiseen, Manta nauraa.
– Nykyään kaikki tiaknosoijaan ja anaylysoijaan, ei tuollaista ollut ennen… vai mitäs tuumit Ridge ?
– Ja sitä hiihettiin, hiihettiin 30 kilometriä kouluun ja takaisin… Kesät talvet hiihettiin ja ylämäkeen hiihettiin.
– Ja talavella sitä oli sitä pakkasta, sitä oli kuule 40 astetta…
Ja nämä hän juttelee television Kauniiden ja rohkeiden Ridgelle. Television äärellä, yksinäinen, kun on ….
Kauniiden ja rohkeiden Ridge on kuullut monen monen suomalaisen kuulumiset TV n äärellä.
Sen pituinen se.
Tarinan opetus oli kysymys: Opitko tarinasta Manta mitään, jos et. Se, se on se diagnosoinnin ja analysoinnin tulos.
Nuoret ovat syrjäytyneitä. Netti syrjäyttää.
Ja vanhukset ovat syrjäytyneitä.
Ainoat jotka eivät kärsi yksinäisyydestä on nelikymppiset, heillä on yleensä perheet… mutta, nelikymppiseen ei enää tutustu, vaatii kahdenkymmenen vuoden tuttavuuden ystävyys…
Tänään ei ollut tarjolla tyypillistä laadukasta runouttani…
Tänään kirjoitustyylinä oli höperehtäminen…
Olen yhtä jaloa taitoa rikkaampi. Höperehtimis tekstiä lukieassasi. Nimittäin, kuuntelemisen taitoa.
Kirjoitan äärimmäisen tärkeästä asiasta: Yksinäisyydestä. Syrjäytymisestä… Tällä runoilijattarella on painavaa sanottavaa, siis kuunnelkaa, upeat blogini runouden lukijat.
Tänään tarjolla ei ole kaunista liirum laarum runoa, jossa ei loppujen lopuksi sanota mitään. Pitsistä kaunista, lumihiutaleista riimiä vain.
TÄMÄ RUNOILIJATAR EI KÄRSI YKSINÄISYYDESTÄ, EI. MINULLA ON YSTÄVIÄ, LÄHEISIÄ. JA UUDET MUKAVAT YSTÄVÄT OVAT TERVETULLEITA ELÄMÄÄNI.
Mutta suloisen tuhansien järvien maamme vanhukset ovat yksinäisiä. NÄIN KERTOO TILASTOT.
Jos saan yleistää, niin nyt yleistän.
Esimerkiksi hyväntekeväisyys järjestöt tarjoavat yksinäisille apua.
Tarinan henkilö on Manta. Hahmo on fiktiivinen, mutta varmasti hänen tyylisiä ikä ihmisiä suloisessa tuhansien järvien maassamme on lukuisia. Lukuisia.
Ja pysykäämme teemassa. Syrjäytyminen, yksinäisyys.
Olipa kerran
Joo aloitan tarinani… Vanhoilla kunnon…
OLIPA KERRAN sanoilla.
Tumma, nainen, 35. Valitsen tarinani hahmoksi tumman naisen, sillä he kunnioittavat vanhuksia. Kuuluu kulttuuriin, jos et tiennyt, upea lukijani.
Hän selailee lehteä. Lehdessä lukee iso lehtijuttu tilastoista. Kuinka suomalaiset vanhukset ovat yksinäisiä.
Tumma nainen, 35, ottaa ruutuvihkon. Ja kirjoittaa syitä.
Miettii miksi.
– Yleensä vanhukset ovat leskiä.
– Eläkkeellä.
– Jokin sairaus rajoittaa harrastuksissa kulkemista.
Lista jatkuu pitkään.
Yllättävän pitkään
Lehtijutussa hyväntekeväisyys järjestö. Yksinäisten asialla.
Hän päättää auttaa muuten, kuin ottamalla hyväntekeväisyys järjestöön yhteyttä.
Miten?
Siinäpäs vaikea kysymys.
Kohtalo puutuu peliin… Ja hän kohtaa vanhuksen.
Kerran tumma nainen käy allergian takia sairaalassa. Hän on sitrushedelmille allerginen ja joi vahingossa mehussa sitruuna mehua.
Sairaalassa on Manta. Verikokeessa.
Ja Mantahan aloittaa heti puhumisen. Tuntemattomalle, tummalle naiselle. Yksinäinen, kun on.
Ja tumma nainen suosittelee Mantalle tiettyä kampaajaa. Kampaajalla on hyvä jutella ihan mitä tahtoo, samalla, kun kutreja käherrellään.
Tumma nainen on juuri tulossa kampaajalta.
Ja niin Manta päättää piipahtaa kampaajalla.
HIUKSET HYVIN, KAIKKI HYVIN.
Mantalle ei varata aikaa, hän menee torstaisin kampaajalle. Milloin jonotetaan aika. Koko päivä on aikaa Mantalla jutella kuulumisiaan. ”Ilman ajanvarausta torstaisin.”
Kampaajatar on tarinan sankari, sen lisäksi, että hän saksi kutrit. Hän oli keskustelukumppani, kun Manta porisi kuulumisiaan. Sosiaalinen kontakti siis. Sekä muiden jonottavien asiakkaiden kanssa… hän raataili.
Hän käy kampaajalla kahden viikon välein. Kyllä kyllä, tiuhaan.
Ja piipahtaa tumma nainen… Mantan luona kahvillakin. Ja katsomassa Kauniit ja rohkeat.
Heistä tulee ylimmät ystävättäret. He ovat miltei naapureita.
– Komea mies tuo Ridge. Olen rakastunut Ridgeen. Manta tuumii. TV n äärellä.
– On Ridge sitten muuttunut kovin viime näkemästä (näyttelijä siis vaihtunut). Sama juoni. Brooken ja Ridgen häät oli silloinkin, tumma nainen nauraa. Ei ole minun miesmakua Ridge. Thorne on komeampi.
Ja iloinen nauru täyttää huoneen.
Sen pituinen se.
Nuoret ovat syrjäytyneitä, netti syrjäyttää.
Vanhukset ovat syrjäytyneitä, elämäntilanne syrjäyttää.
Ainoa ketkä eivät ole yksinäisiä on nelikymppiset, sillä heillä on yleensä perheet, mutta tutustuuko enää neliviiskymppiseen ihmiseen. Vaatii kahdenkymmenen vuoden tuttavuuden ystävyys.
JA TADAA… MANTAN YKSINÄISYYS ON POIS.
Häpi end…
Ei vieläkään pistettä… Vastahan kastoin sulkakynän musteeseen. Tekstini jatkuu vielä.
Poistetaan vielä vanhusten yksinäisyyttä. Tekstissäni.
Ja FIKTIIVINEN tarina alkaa… Pitäähän minun esitellä tarinan henkilö…
Tarinan henkilö on
Jami, mies. Hänellä – kuin monella muullakin – on alkamassa arki kesäloman jälkeen.
Tarinan ajankohta on elokuu 2024.
Hänellä on koira, jonka alkuperämaa on Saksa… Suomessa rekisteröity 11 962 samanlaista iki ihanaa dogia. Rodun syntyaika 1890-luku. Alkuperäinen käyttö koiralla oli mm. vahti koira, kookkaiden haittaeläimien metsästys, kun taas nykyinen käyttö on vuonna 2024 seurakoira, miksi ei vahtikoirakin. MIKSI EI KAVERIKOIRA ? Jamin parhaan ystävän odotettu elinikä on noin 12 vuotta. Tällä hetkellä koiralla kilahtaa mittariin neljä, 4, vuotta.
Dobberi, dobbi, dobsu, Dobermann, rakkaalla on monta nimeä. Koiran nimi on Dobermann.
Painaa noin 40–45 kg, uros siis, lihaksikas ja voimakasrakenteinen… elegantti, uljasryhtinen, olemukseltaan temperamenttinen ja ilmeeltään päättäväinen, valpas katseeltaan.
Dobermann on vilkas, aktiivinen, itsenäinen ja ihmisiin avoimesti suhtautuva, puolustus haluinen.
Dobermannin kehitti apoldalainen veronkantaja… hänen nimensä oli Karl Dobermann… ajankohta oli 1890-luvulla…. Ja missä… no … Thüringeniin kuuluvalla Weimarer Landin alueelta.
Manchesterinterrieristä, englanninvinttikoirasta, vanhasaksanpaimenkoirasta ja kookkasta thüringeniläisestä paimenkoirasta. Lisäksi hänen on arveltu käyttäneen pinseriä, beaucenpaimenkoiraa, rottweileria, weimarinseisojaa, lyhytkarvaista saksanseisojaa, tanskandoggia, saksanpaimenkoiraa ja jopa amerikanpitbullterrieriä.
Dobermann toimi myös rankkurina ja käytti jalostukseen paljon koiratarhalleen päätyneitä yksilöitä, mikä selittää kantarotujen laajan kirjon.
Alkuperältään paljon nykyistä ärhäkämpi. Historian havinassa siis.
Jamin Dobermann on itse lempeys. Suloinen, arvokkain asia Jamin elämässä.
Jami käy pitkiä lenkkejä Dobermannin kanssa.
Hän hiihtää, juoksee ja pyöräilee. Dobermannin kanssa.
Palveluskoira- ja vetolajien lisäksi dobermanneja löytyy myös tokokentiltä, agilitystä, rally-tokosta ja koiratanssistakin.
Dobermann on kaverikoira.
Dobermannista on siis moneen menoon! Kyllä kyllä. Kaveri koira.
Ihan jokaiselle rotu ei sovi. Jamille sopii, sillä hän on kouluttanut koiran. Ja osaa kouluttaa koiran.
Dobermann on luonteeltaan äärimmäisen lojaali, ja se kiintyy syvästi. Joten Dobermann on totta vie kiintynyt Jamiin. Koulutuksessa Dobermann on älykäs ja oppivainen, nauttien uusien asioiden opettelusta ja tehtävistä, jotka stimuloivat sen mieltä. KOULUTTAA PITÄÄ, tämä on sanomattakin selvää.
Ja tarina alkaa… ja on nimeltään
Dobermann
Jamilla on kesäloma purkissa. Ja arki alkaa.
Sorvin äärelle. Takaisin.
Ensimmäinen työpäivä kesäloman jälkeen on tahmea. Näin lie kaikilla, jotka lomaltaan töihin palaavat. Mutta kun viikko on oltu sorvin äärellä. Alkaa arki jo sujua.
Suurin osa ajastamme on arkea. Joten Jami tekee arjesta laadukasta.
Jami kouluttaa Dobermanninsa kaverikoiraksi.
Kaverikoiraohjaajat vierailevat koiriensa esimerkiksi vanhainkodeissa.
Toiminta on vapaaehtoista ja palkatonta. Hän saa palkan sorvin ääreltä. Hänen Dobermannillaan ei ole hintaa.
Kaverikoiratoiminnan lähtökohtana on, että kohtaamistilanteesta saavat hyvän mielen kaikki osapuolet: asiakas, koiranohjaaja ja koira.
Ensimmäinen kaverikoirakurssi järjestettiin Paimiossa, josta toiminta laajeni eri puolille maata.
Kaverikoiratoiminta tarjoaa mahdollisuuksia asiakkaan elämänlaadun parantamiseen ja vaikuttaa sitä kautta positiivisesti ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.
Kaverikoiran tunnistaa työasustaan eli oranssista huivista ja kaverikoiraohjaajan nimikyltistä.
Ja ennen kuin Jamin Dobermann päätyi kaverikoiraksi hän kävi lyhyen kurssin.
Ennen koulutukseen hakemista Jami mietti tovin, pystyisikö hän sitoutumaan vapaaehtoistoimintaan. Ja hän pystyi.
Hän laittoi modernisti whatsapp viestin kaverikoiravastaavalle ja kysyi milloin täällä meillä päin on kursseja. Ja sai vastauksen, että parin viikon kuluttua, mihin hän ilmoittautui.
Viikonloppukurssilla kuunnellaan ensimmäisenä päivänä teoriaa… Toisena päivänä koirat otetaan mukaan käytännön harjoituksiin.
Kurssi oli koirakolle maksuton.
Ja niin kurssi oli käyty. Viikonlopun kurssi. Tämä sopi Jamille. Ei hän olisi pidempää kurssia jaksanutkaan.
Ensimmäisen vierailukäynnin Jami teki vanhainkotiin tarkkailijana ilman omaa koiraa. Kun uusi koirakko lähti ensimmäiselle käynnille, lähti kokenut kaverikoiranohjaaja hänen tuekseen.
Ja niin mukavaa arkea porskutellen arki jatkui.
Koetti jälleen lauantai. Jami siis käy lauantaisin vanhainkodissa. Vanhuksia ilahduttamassa Dobermannin kanssa.
Hän asteli vanhainkotiin. Ja vanhainkodissa häntä vastassa oli uusi kasvo. Tuuli.
Tuuli palasi vasta syyskuun alussa töihin. Elokuun oli lomalla. Siksi Jami ei ollut tavannut Tuulia.
Tuuli on vanhainkodin nuori työntekijä. Tai ei niin nuori, mittariin on kilahtanut 36 vuotta, mutta vanhainkodin ympäristössä… hän tuntee itsensä…nuoreksi.
Jami kättelee Tuulia.
– Olen Jami. Hänen nimi on Dobermann.
– Dobermann, erikoinen nimi. Tuuli vastaa. Minä olen Tuuli. Häjyn näköinen koira, onko se kiltti.
Odotin villakoiraa.
– Oikein hyvä käytöksinen. Jami vastaa. Hänet tunnistaa asusta, kun on kaverikoira toiminnassa.
Ja niin Dobermann meni tervehtimään oleskeluhuoneeseen kokoontuneita vanhuksia, jotka tahtoivat nähdä Dobermannin. Jos ei tahdo tavata kaverikoiraa, vanhus ei tule silloin oleskeluhuoneeseen.
Herrasmies, vanhainkodin asukas, silitti kyynel silmin Dobermannia. Ja puhui.
– Tuuli kuiskasi Jamille, että vanha vanha herrasmies ei juurikaan enää puhunut.
Siinä he sitten aikansa rauhassa istuskeli vanhuksen seurana, Dobermannin kera.
Jami käy harvakseltaan vanhainkodissa. Ja hän huomasi jo odottavansa seuraavaa kaverikoiran vierailua vanhainkotiin.
Miksi.
Siksi, että Tuuli oli vienyt hänen sydämensä.
Kun ensi lumi satoi marraskuussa maahan. Jami rohkaisi mielensä, lähtiessään, vanhainkodista, ja pyysi Tuulia treffeille koirapuistoon.
Ja Tuuli lähti treffeille.
Miten treffit meni, sitä ei tämä tarina kerro. Sen tämän tarina kertoo, että he… Jami ja Tuuli, elivät elämänsä onnellisena, loppuun asti. Yhdessä.
Ja sen tämä tarina kertoo, että …
Herrasmies silitti kyynel silmin Dobermannia. Ja hän puhui.
– Tuuli kuiskasi Jamille, että vanha vanha herrasmies ei juurikaan enää puhunut.
Siinä he sitten aikansa rauhassa istuskeli vanhuksen seurana, Dobermannin kera.
Sen pituinen se.
On myös erakoita. Joilla on valinnainen yksinäisyys, tänään en kirjoittanut heistä.
Suurenmoista, että olet blogissani runouden.
– Runoilijatar
Lukemisiin
Nyt tekstini tuli pisteeseen. The end. Häpi end.