Olen tarinan kertoja. On siis tarinan aika…

12.2.2023

– 4

Aurinko nousee 8:31

Aurinko laskee 16:33

No terve vuan terve : )

Te lukijat… olette matkustelleet viidakossa…

Olette astelleet sata vuotiaalla silta vanhuksella…

 

Olette piipahtaneet Goalla…

Miksi… Siksi…

Koska olette lukeneet blogiani Runouden sävelin…

Olette sukeltaneet tarinoihin…

Esimerkiksi tarinassani tik tak tik tak… suunnataan Goalle… teemana on aika… tarinassani…

Tänään tepastelette Tallinnan vanhan kaupungin mukulakivikaduilla…

luvassa nojatuolimatkailua blogini Runouden sävelin lukijoilleni

Olen ripotellut nonparelleja pluskvamperfektien päälle, olen kuorruttanut verbejä,

olen viilaillut, punonut sekä letittänyt adjektiiveja. Olen kirjoittanut asiatekstiä, että riimejä…

olen maustanut tulisin maustein sanakeitoksen, toisin sanoen monen moista kirjoitustyyliä…

Tänään pelkistettyä kerronta muotoa tarinassani.

Joskus runous on niin pitsistä ja rönsyilevän riimistä, että sisältö katoaa… riimit loistavat.

Olen kirjoittanut mm. runoteoksen Lumihiutaleinen orkidea.

Kirjoitustyylini on fiktio

Aivan vielä ei ole kevät… maltetaan vielä hetki, niin sieltä se kevät saapuu…

Rakastan kevättä.

Mitäs jos sijoittaisin tänään tarinani kevääseen. Vuosi olkoon 2027.

Alkusanat keväiseen tarinaan …

Hetki sitten, vangitsi jää vielä merta. 

Vähitellen, päivä päivältä, 

vapautti auringon lämpö meren. 

Ja pian meri olikin jo vapaa jään kahleista.

Joutsenpariskunnan lipuessa pitkin meren pintaa.

Sinivuokot puhkeavat kukkaan … sädehtien sinisinä.

Ruoho paikoitellen jo vihertää.

Ja kenties kuulen mustarastaan laulunkin ?

Luonto heräilee eloon ja pian koivutkin ovat 

jo vehreät ja vihreät.

on aika

roudan 

sulattavan

poudan.

Kevät on hurmaava vuoden aika. Etenkin pitkän ja pimeän talven jälkeen 

saapuva kevät tuo kauneutta ympäristöön.

Nyt kun, olen päättänyt tarinan ajankohdan…

Mietitääs paikka… Missä ?

Miten olisi Kuopio.
Kallaveden rannalla.
Poppoota on noin 121 000.
Tarina Savon sydämestä, lupsakasta Kuopivosta.

Ja ihan perussanoista kannattaa aloittaa Savon opiskelu…
suomi… savo
Kyllä…. Jo tokkiisa!
Ei… Ee…
Ravintolassa on syytä osata sanoa savolaisittain…
Saisinko teelusikan? Viskooppa melekutin!
Haluaisin kalakukon! Ottasin yhen kalakukon!
Puhutteko suomea? Huastellaanko sitä suomee?

On siis tarinan aika, olet astunut tarinoiden

 sädehtivään maailmaan. Blogiin Runouden sävelin.

RUNOILIJATAR PITÄÄ SULKAKYNÄNSÄ TERÄVÄNÄ 

RAAPUSTELEMALLA FIKTIIVISIÄ TARINOITA KERA 

RUNOUDEN SULO SOINTUJEN BLOGISSAAN RUNOUDEN SÄVELIN.

Tänään fiktiivisessä tarinassani suunnataan 

– minnekkäs muuallekkaan kuin – Tallinnaan… Kuopiosta.

Tallinna on kaunis maa, meren rannalla. Olen käynyt usein. Tuttu paikka.

Kauneinta on vanhakaupunki, kapeine kujineen. Mukulakivi katuineen.

Katukuvissa näkyy useita torneja.

Kirjoitustyyli on päiväkirjamerkintä tyyli, Olivian suulla kerrottuna.

Olivia on naimisissa oleva, kunniallinen, vanhan aikaisiin arvoihin uskova nainen.

Hän ei ole juoruilevaa sorttia, hän ei puhu pahaa, kuin suurin osa ihmisistä,

 hän ei hauku ihmisiä, hän tietää mitä ihminen on ja ei juurikaan kaipaa ihmisiä ympärilleen.

Hänellä on rakkauden täyteinen avioliitto, mies on arvokkain asia hänen elämässään… 

Ja Olivialla on paras ystävätär naapurissa sekä veli vaimoineen, nämä ihmiset riittävät Olivialle.

Olivia ei ole enää nuori, mutta ei vanhakaan. Hän on tehnyt koko ikänsä määräaikaisia töitä. 

Hän on ollut kaupassa töissä ja työtön, kahvilassa töissä ja työtön. Hän on ollut kokki ja työtön, 

hänen elämänsä ei ole tarjonnut hänelle vakituista työpaikkaa. 

Tällä hetkellä hän työskentelee kahvilassa.

Hänellä on kaksi hevosta. Toinen on villi, ei aito villi hevonen, vaikka kaikki niin luulevatkin.

Hän ei pidä simpukoista, ei politiikasta, vaikka äänestää kyllä. Hän ei pidä myöskään jalkapallosta, 

hän ei ymmärrä ihmisiä, joille jalkapallo on jopa uskonto.

Hän omistaa huonon huumorin tajun, että hän nauraa haukalle ja hääpärille viron kielellä…

Hän on ihan suht sydämellinen ja herttainen nainen, ripauksen katkera, mutta kukapas sitä ilman 

katkeruutta säilyisi elämän karikoista… Ei kukaan… Hän on antanut heikkoudelleen katkeruudelle 

luvan, vaikka pyrkiikin taistelemaan katkeruudesta eroon, ettei hänestä tulisi ripauksen katkerampi,

 hän viis veisaa ihmisistä, Olivia tietää mitä on ihminen.

Elämä on ollut katkeran suloinen keitos…

Mutta on elämä tarjonnut hänelle myös hurmaavia ihmisiä, tällainen on mm. hänen naapurinsa,

 paras ystävättärensä, jonka sydän on kultaa.

Naapuri on Oliviaa kymmenen vuotta vanhempi rouva. Eronnut ja karannut. Aikuiset lapset, 

toinen opiskelee ammattikorkeakoulussa ja toinen lapsista on automekaanikko.

Räiskyvä pakkaus, maalari ammatiltaan, kotona viihtyvä, huumorintajuinen pakkaus.

Olivia on sairastellut paljon.

Hänen elämän mottonsa on seuraavanlainen: Elä kiireellä ihtees pilloo…

Kuopiolainen daami…

Vilkas tori on Kuopiossa kaupungin sydän. Tori tarjoaa – mitäs muutakaan – kuin kalakukkoja.

Leppoisa kaupunki ja murre.

Kallaveden maalauksellisen kauniit maisemat.

Nyt olen kertonut teille, upeat lukijani, millainen on Olivia, tarinan henkilö, annetaan Olivian 

kertoa nyt, millainen oli Tallinnan matka, avataas hänen päiväkirjansa sivulta 48…

Rakas päiväkirja.

Koetti viikonloppu, kevään ollessa kauneimmillaan ja tahdoin pienen irtioton arjesta.

Ja suuntanani oli yli kahden vuosikymmenen suomalaisten eniten suosima, ympärivuorokautinen 

kaupunkilomakohde, joka sijaitsee Itämeren itärannalla Pohjois-Euroopassa 

Suomenlahden eteläpuolella, siis Tallinna.

Virossa on noin 1 320 000 asukasta, joista noin kolmannes asuu pääkaupungissa Tallinnassa.

Virossa on noin 1 500 järveä ja noin puolet Viron maa-alasta on metsän peittämää.

Kiiking on Virosta peräisin oleva urheilulaji (keinutaan valtavalla teräskeinulla, yrittäen kiertää 

täysi kierros), mutta minilomallani en keinunut kiikingillä, en.

Tallinnaan seurakseni valitsin naapurini, oikein mukava pakkaus. Matka oli aivan extempore matka. 

Edellisenä iltana varasin risteilyn.

Laivassa shoppailimme mm. hajuvettä, viiniä ja makeisia. Nautimme merellisen aterian ja illalla 

emme pyörähtäneet tanssilattialla, istuskelimme baaritiskillä vaihtamassa kuulumisia 

ystävättäreni kanssa.

Muutama laivamatkustaja oli suunnannut Tallinnaan ”viinarallin” johdosta, mutta risteily oli 

yllättävän siisti ja viihtyisä, että rauhallinen.

Valvoimme pikkutunneille.

Aamulla veimme matkalaukun hotelliin, ja suuntasimme vanhaan kaupunkiin. 

Vanha kaupunki on äärimmäisen kaunis. Sen keskiaikaiset korttelit ovat jo nähtävyys itsessään.

Virolainen keittiö on suht herkullinen. Sukelsin vesi kielellä ravintolan menyyn.

Virolaisessa keittiössä on tarjolla keväisin raparperia ja niittysuolaheinää, retiisejä että tuoretta 

vuohenjuustoa. Kesän herkku on tietenkin uusi peruna, vaikkapas kalan kera.

Mansikat, vadelmat, mustikat, puolukat, karpalot ja lakat, puutarhat ovat täynnä omenoita, 

luumuja, päärynöitä, herukoita, tyrniä ja karviaisia. Vain mielikuvitus on rajana, mitä 

hedelmistä saa (leivonnaisia).

Sienet.

Metsästyskausi tuo pöytään hirven-, villisian-, metsäkauriin- ja jopa karhunlihan. 

Talvisessa ruokapöydässä hallitsevat pitkään kypsyvät uuni- ja pataruoat.

Tummaa leipää, rahkaa, raejuustoa ja muita maitotuotteita löytyy virolaisesta ruokapöydästä.

Talkkuna.

Olut.

Maito ja piimä ovat koko kansan lempijuomia. Unohtamatta Itse tehtyjä omena- ja herukkamehuja.

Tällainen on virolainen ruokakulttuuri.

Popsimme ravintolassa herkulliset pihvit, enää ei ole ravintoloissa niin edullista kuin takavuosina, ei.

 Kaupunki on kallistunut.

Tämän jälkeen suuntasin kauneushoitolaan. Tämä kaupunki on tunnettu edullisista 

kauneuspalveluista, rakenne kynnet & hiustenpidennykset & irtoripset laitoin, puoli ilmaiseksi.

Keskustelu kauneushoitolassa ei sujunut ongelmitta.

– Mul on kõht täis.

Täitäkö saa kampaajalla, voisi joku ajatella, kampaajan näin todeten. 

Ei ei, hänellä on vatsa täysi, kuin minulla myös, juurihan popsin kalliin lounaan 

tunnelmallisessa ravintolassa.

– Naine on riisunud tarkoittaa, että vaimo on haravoinut.

….kuraviisar ja kull että avioliitto on pulma….

 kaikui puheensorina kauneushoitolassa…

– Ma vaatasin kassi, se sai kulli kätte.

Katsoin kissaa, se sai haukan.

Vaimo on kummitus.

Pidättelin naurua… ihmisten raataillessa viroksi.

Käänsin keskustelun englanniksi, ja näin keskustelu sujui ongelmitta.

Kansainvälinen kaupunki, sitähän Tallinna on.

Virolaiset naiset arvostavat ennen kaikkea vaatteen ulkonäköä. 

Ajattelin kuin he, shoppaillessani vaateputiikissa.

Virolaiset naiset eivät muuten kaada itse viiniä.

 No… Tallinnassa emme nauttineet viiniä, en itse kaataen tai minulle kaadettuna.

En pidä Tallinnaa turvattomana paikkana. Taskuvarkaita on, mutta ei minua ryöstetty. 

Ei siellä kuitenkaan ole olo turvallinen, kuin kotosohvalla ollessa tai lintukodossa, 

tästä huolimatta en pidä Tallinnaa turvattomana.

Menimme aikaisin nukkumaan. Valvottu viime yö toi univelkaa. 

Heräsin kukon laulun aikaan seuraavana päivänä aamupalalle.

– Mitäs jos lähdettäisiin illalla konserttiin, naapurini toteaa.

– Ilman muuta, vastaan hänelle.

– Päivän polttava puheen aihe on luonnon suojelu. Miten voimme suojella luontoa ?

Aloimme leikkimielisesti kisata, että miten, kumpi keksii enemmän vaihtoehtoja…

– metsiä ei roskata, naapurini totesi

ja sitten oli minun vuoro vastata
– vedän pistokkeen irti, kun en käytä laitetta, säästän sähköä, vastasin.

– kävellen
– pyöräillen
– luomua suosien
– ympäristömerkin saaneita tuotteita suosien, totesin.

– pullot ja tölkit palauttaen

– oi voi, en keksi, enää… hmmmm… kirpputoreilla shoppailemalla

– kierrättämällä
– lajittelemalla roskat
– sanomalehdet paperikeräykseen
– vaatteet lahjoittamalla vaikka kodittomille
– pullotettujen juomien sijasta vettä lasista, ei kertakäyttömukista

Ja näin aikamme taittui mukavasti, leikkimielisesti kisaten… 

kumpi keksii enemmän vaihtoehtoja luonnonsuojeluun, kisan häviää hän, 

joka ei enää keksi keinoa suojella luontoa.

Illalla suuntasimme konserttiin, ja elämyksellisen konsertin jälkeen suuntanamme oli Helsinki.

 Risteillen koto Suomeen, illan hämärtyessä auringon laskun värjätessä meren pinnan,

 meri oli maalauksellinen, laivan akkunasta ihaillessani tuumin:

”Pieni irtiotto arjesta oli paikallaan.”

Loma oli miellyttävä, sillä meillä ei ollut naapurini kanssa kiire minnekkään.

Helsingin satamasta juna-asemalle taksilla ja siitä matka taittui Kuopioon junalla.

Nyt taas jaksaa arjen, työn ja puurtamisen.

Olen matkustellut paljon, olen muuttunut, maailmaa nähtyäni…

 Viihdyn kotosalla, tuhansien järvein maassa, Kuopivossa. 

Savon sydämessä. Olen kotikissa. Nostan jalkani tutun rahin päälle 

nojatuolissani ja käperryn vilttiin.

 Oma koti kullan kallis, tämä ei tarkoita sitä, että minilomani olisi ollut epäonnistunut, ei…

Sen pituinen se.

Tarinan opetus on tällä kertaa savoksi, onhan tarinan henkilö, Kuopiosta:

Elä kiireellä ihtees pilloo (ote tarinastani: Loma oli miellyttävä, 

sillä meillä ei ollut naapurini kanssa kiire minnekkään).