Eläin tarina
Hei kaikki upeat blogini runouden lukijat.

Kysäisin, millaisen tarinan tahtoisitte kuulla.
Ja sain vastaukseksi: Eläin tarinan.
On siis fiktiivisen tarinan aika.
Olen tarinan kertoja.

Ja tarina on nimeltään
ELÄIN TARINA
Odotin syyslomaa kovin. Ja niin matkani koetti.
Määränpää oli Tansania.
Ensin junalla Helsinkiin mistä lensin Tansaniaan.
Matka Tansaniaan kestää huikeat 16 tuntia ja 25 minuuttia. Pitkä matka, toisin sanoen.
Pitkäkaulainen… Ylväs kirahvi on Tansanian kansalliseläin ja maisemassa liikkuu myös useita antilooppeja, kuten impaloita, elandeja, kongoneita ja vesiantilooppeja.
Siellä päin … puhutaan swahilin ja englannin kielen lisäksi mm. arabiaa. Näiden lisäksi maassa puhutaan paljon alkuperäiskieliä. Raatailin englantia.
Tansaniassa onkin huimat 120 heimoa, joilla voi olla oman kielen lisäksi omanlaiset tavat.
Ja musiikkikulttuuri.
Viisumi pitää olla.
Jos vuodenajat pitäisi luetella… ne olisivat kuivakausi ja sadekausi. Eivät kevät, kesä, syksy, talvi.
Poppoota on noin 59 miljoonaa…
Yksi maailman köyhimmistä maista on Tansania… Ja noin 28 prosenttia väestöstä elää edelleen köyhyysrajan alapuolella.
Itäisessä Afrikassa, Intian valtameren rannalla. Sieltähän Tansania löytyy.
Majoitus oli ihan ok, ei hotellissa tähtiä liutaa ollut.
Köyhyyttä ja kurjuutta. Sitähän Tansania myös on.
Ja hygienia taso oli mitä oli.
Tansaniahan tarjoaa upeita luontoelämyksiä. Joten osallistuin eksoottiselle safarille.
Safari Serengetissä – Tansanian tunnetuimpaan kansallispuistoon suuntasi askeleet.
Koin upean Safari kokemuksen. Jopa elämyksen.
Puiston alueella elää yli 70 isoa eläintä ja yli 500 lintulajia.
Kansallispuiston maisemaan kuuluvat aukeat tasangot, järvet ja metsät.
Ja niin väsyttävän, mutta, oi… niin elämyksellisen Safari kokemuksen jälkeen suuntasin hotellille.
Ylihuomenna suuntaisin Ngorongoron kraatteriin – kiehtovaa, sammunutta tulivuorta katsomaan.
Ngorongoro-kraatteri alue on uskomattoman kaunis, ja siellä elää runsaasti eläimiä, mm. seeproja, gnuuantilooppeja, norsuja, leijonia, gaselleja ja virtahepoja.
Kraatterin halkaisija on yli 20 kilometriä, ja se on syntynyt tulivuoren romahduksesta.
Kraatterin luonnonkauniissa ympäristössä on kaikkea suolajärvistä metsiin, ja sitä asuttaa yli 42000 masai-kansan jäsentä.
Luonnon suojelu alue, muuten.
Ja mahtuipas matkaan vielä yksi kansallispuisto kokemuskin.
Tarangiren kansallispuisto on saanut nimensä puiston läpi virtaavan Tarangire-joen mukaan. Kuivina kausina joki houkuttelee norsuja, leijonia, leopardeja ja monia muita eläimiä, jotka kerääntyvät puiston ainoan vedensaantilähteen läheisyyteen.
Kansallispuiston luonto tarjoaa kukkuloita, pensassavannia… jopa suoalueita.
Apinaleipäpuita.
Tarangiressa pesii kerralla eniten lintulajeja koko maailmassa, eli noin 550 eri lajia.
Vain nousu Kilimanjarolle jäi tekemättä.
Mausteita…. punaisia apinoita… viehättäviä pikkukyliä, hiekkarantoja. Näitä tarjosi Tansania.
Muuten pari viikkoa koostui lähinnä torilla shoppailusta. Myös ihan roskaa oli torilla myynnissä …
Ja rannalla kävelystä…
Ja niin koetti pitkä lento takaisin suloiseen tuhansien järvien maahamme.
– Oma koti kullan kallis, totean.
Sen pituinen se.

Gnuuantiloopit on kaksi lajia käsittävä lehmäantilooppien suku. Gnuulajit ovat eteläafrikkalainen valkohäntägnuu ja eteläisessä ja koillisessa Afrikassa elävä juovagnuu. Gnuut ovat kookkaita, yli 1–1,5 m korkeita ja 2 m pitkiä, 250 kg painavia eläimiä. Ne elävät Afrikan savanneilla ja vaeltavat suurina laumoina ravinnon perässä. Gnuuantiloopit syövät mieluiten tuoretta lyhyttä heinää. Niitä saalistavat muun muassa leijonat ja jokien ylitysten aikana myös krokotiilit.
Elandi on puolestaan Afrikassa elävä suurikokoinen nautaeläinlaji.
Elandi on ruumiinmuodoltaan raskasrakenteinen ja muistuttaa hieman härkää. Uros voi painaa 400–1000 kiloa, ja sen korkeus on 150–180 cm. Naaras painaa 300–600 kiloa, ja korkeus on 120–150 cm. Naaras on selvemmin ruskea, uros harmahtavampi ja tummempi.
Sarvet voivat olla metrin mittaiset ja ne ovat sekä uroksella että naaraalla. Lajille on tyypillistä myös lyhyt harjas niskassa.
Laumaeläin.
Impala on Afrikan yleisimpiä antilooppilajeja.
Väritys on selästä pähkinänruskea, kyljistä vaaleampi. Vatsa on valkoinen.
Siroja.
Jos impaloja häiritään, koko lauma alkaa loikkia. Impalat hyppäävät eteenpäin, suoraan, ylös ja sivuille, 5–10 metrin pituisia ja jopa kolmen metrin korkuisia loikkia.
Impalat ovat riippuvaisia vesipaikoista ja pysyttelevät melko lähellä niitä.
Laji on tavallinen näky safareilla.

Suurenmoista, että olet blogissani runouden.
– Runoilijatar
Lukemisiin