Elämänmottoni: Tartutaan tähän hetkeen : )

22.8.2022

Maanantai

+ 25

Aurinko nousee 5:23
Aurinko laskee 21:19

Lämpimästi tervetuloa

olet astunut blogiin runouden

Kirjoitus tyylini runoudessani ja tarinoissani on puhdas fiktio.

Ei elämänkerta.

Elämänkertaa en kirjoita koskaan…

Jos kirjoittaisin elämänkerran. Se olisi tämän tyylinen.

Runoilijattaren elämänkertaa/faktaa:

”Synnyin kesän ollessa kauneimmillaan. Kukkaloiston ja vihreiden, vehreiden koivujen keskelle.

Lohikäärmeen vuonna. Kiinalaisen horoskooppimerkin mukaan.

Lohikäärme on arvostettu horoskooppimerkki, voittaja ja menestyjä. Ikävä kyllä en usko horoskooppeihin.

Edesmennyt yksinhuoltaja äitini kasvatti minut yksin. Olin hänen ainoa lapsensa.

Äidin äitini oli herttainen pakkaus.

Kauneimpia lapsuuden muistoja minulla on se, että poimin edesmenneen mummoni kanssa mansikoita mansikkamaalla.

Vuodet vierivät.

Muutin nuorena maailmalle, opiskelemaan.

Kävin taidekoulun (ompelu kone surisi ja kangaspuiden sukkula heilui).

Täältä juontaa juurensa, se että, minulta käy näppärästi niin pullan letitys kuin kutominenkin.

Valmistuttuani koulusta. Muutin Helsinkiin.

Päivät vierähtivät töissä.

Nuoruuteni oli kiireinen. Tukkaputkella juoksin niin harrastuksiin kuin kulttuuri tapahtumiin.

Nuorena kirjoitin ensimmäisen runoteokseni.

Tämän jälkeen olen muutaman vuoden välein julkaissut runoteoksia.

Olen näytellyt myös näytelmässä. Yleisöä oli valtavasti. Roolihahmoni oli sokea.

Vuodet vierivät.

Ja tieni vei ihmisvilinästä Helsingistä, rauhallisemmalle seudulle…
Pohjois-Pohojanmaalle.

Vuodet ovat vierineet vauhdilla.

Ja paljon… on mahtunut vuosiin…”

Mutta elämänkertaa en kirjoita koskaan.

Miksi… perustelen hieman…

Ensinnäkin elämänkertaan, elämäni on ollut värikäs ja tapahtumarikas… minun pitäisi kirjoittaa jatkosarja.

Toiseksi, olen liian nuori elämänkertaan. Olen neljäkymmentä plus… Hopeiset harmaa hapset ovat oivia muistelemaan elämäänsä…

Kolmanneksi, miten ihmiset jotka ansaitsevat suitsutukset ja kehut… nimillä kirjoittaminen faktana ei ole minun juttuni.

Elämänkertoja tosin tehdään, mutta en minä…

Neljänneksi… päin vastoin… ihmiset jotka ovat kohdelleet minua kaltoin… nimillä kirjoittaminen… ei ei …

Ja viidenneksi… ”Maissipellolta on tultava juosten.”

Jos olet blogini vanha lukija. Tiedätkin, että olen kirjoittanut nojatuolimatkailua lukijoilleni. Tarinassa matkataan viidakkoon.

Blogimerkinnässä kirjoitan

”Viidakon intiaani heimolla on sanonta ”maissipellolta on tultava juosten.” Kaiken on oltava tuoretta. Blogeistakin lukaistaan uusimmat kirjoitukset, lehdistä tuorein lehti ja salaatti, tuorettapas hyvinkin. Uutiset, mitä tuoreemmat, sen parempi, taitaa siis olla näin, että ”maissipellolta on tultava juosten.”

Hyvin harva kysyy eilisen kuulumisia. Mitäs sinulle kuului viime vuonna ?

Mielenkiintoinen sanonta. Mielenkiintoinen sanonta.”

Nostalginen olen harvoin, jos koskaan. Ja huominen, on vasta huomenna… Sen aika ei ole vielä…

Monen moni kantaa menneisyyden lastia selkä 90 asteen kulmassa kuin kaislankorsi tuulessa ja tulevaisuus. Se on jo vuodelta vierivä lumipallo.

Ei ei….

Tartutaan tähän hetkeen… tähän hetkeen kietoutuen.

Elämän mottoni on: Juuri nyt. Tähän hetkeen kietoutuen…

Runoni Vaaleanpunaista hattaraa sanoin

VAALEANPUNAISTA HATTARAA

ei eilen
ei huomenna

vaan juuri nyt

Elämänkertaa tästä hetkestä ei voi kirjoitella…  ei ei…

Viisautta olen kalastellut kovin runouteeni.

Viisaus on hurmaava luonteenpiirre…

Tavoitteenani on hankkia viisas sydän… koen havittelevani hyvää asiaa. Viisautta.

Ja jos löydän ripauksenkaan viisautta, tallennan sen oitis tekstiini.

Rakastan hyvää kahvia, länkkäri leffoja, viisaita sanoja, kissoja, läheisiäni, brunsseja, ystäviäni, kaunista luontoa, tuhansia järviä, ja punaista huulipunaa.

Olen runoilijatar, että tarinan kertoja, olet astunut sivulle runouden sävelin, tämä nettisivu pursuaa tarinoita että runoutta.

Arjen pieniä, kivoja asioita.

Realismia, optimismi ja positiivisuus ei ole minua varten, kuin ei pessimismikään, mikä syövyttää ihmisen…. olen realisti, näen asiat sellaisina kuin ne ovat.

Maailma on paha, siinä jäätävää realismia.

Joskun koen, että elämä parhaimmillaankin on vain vaivaa ja tuskaa.

Hetkittäin leijun onnellisena, elämän ollessa pelkkää ruusuilla tanssimista.

Ikuinen onni on mahdottomuus.

Onnellisuus muodostuu onnen sirpaleista.

Runouteni koostuu mm. onnen sirpaleista, onnen hetkistä.

Välillä teksteissä mennään pintaa syvemmälle ja hetkittäin, ollaan, oi, niin ihanan pinnallisia.

Yhdessä tarinassa tapahtuu kaikki, ei ole jatko-osaa, näin ollen pääset

uutena lukijanakin kärryille teksteistä.

Olen tarinan kertoja. On siis fiktiivisen tarinan aika…

Tarina kertoo toimittaja Emmin työpäivästä ja illan hän viettää tv tä katsellen…

Tarina on nimeltään EI KIITOS.

Olen Emmi, 37vuotias, toimittaja. Helsingistä.

”Lehdet ovat liian negatiivisia, siksi ne eivät myy paljoa.

Erot lööpeissä myyvät vähemmän kuin häät.

Rahasampo on tivoli. Kyllä, kyllä… Tivoli… huvi ja ilo.

Ja luetuimpia blogimerkintöjä mm. kepeät kokkaus blogimerkinnät. Lomamuistelot.

(Blogimerkintä: lohta ja bataattiperunoita… maiskis… takaisin tarinaan… )

Ja katsotuimpia videoita ovat hauskat kissavideot. Kepeät.

Katsotuin tv ohjelma linnan juhlien kättelyjono.

Lehtijuttu kamalimmasta puvusta linnan juhlista, ei myy.

Kättely jono puolestaan kerää miljoona yleisön tv n äärelle.

Fakta on siis, että paska ei myy…”

Näin Emmille raatailee hänen kollegansa. Toimittaja hänkin.

Emmi on menossa tilaisuuteen, firman syntymäpäiväjuhliin. Työnmerkeissä.

Hänen pitää tempaista myyvä otsikko.

”Perheenlisäystä missille”

On hänen lehtijuttunsa otsikko.

Chihuahuan on ottanut miss Sik sak vuodelta -97, pienen ompelupiirin.

Lehti myy.

Ja firman syntymäpäivät olivat onnistuneet ja mukavat.

Emmillä on työpäivä pulkassa.

Vapaa ajallaan hän ei ajattele töitä lainkaan.

Hän suuntaa toimistolta kotiin.

Nappaa kotimatkalla japanilaisen ravintolan annoksen kotipakettiin.

Ja avaa tv n.

Rouva Leinonen asteli television keskustelu ohjelmaan… tv ssä…

Hän on kokki, ja raapustellut suositun kokki kirjan.

Keskustelu ohjelma alkoi säästä keskustelemalla tv ssä.

– Kyllä tarkenee, toteaa kokki, lämpömittarin kivutessa plus kolmeenkymmeneen.

Tämän jälkeen suositussa keskustelu ohjelmassa, keskustellaan tietenkin resepteistä.

Suussa sulavista lihapullista, grillauksesta, kasvisruokavalioista.

unohtamatta mansikkakakkua

pois jättämättä japanilaista keittiötä.

Ja kuin yllättäen haastattelija tekee erikoisen kysymyksen.

Hän on hyvä haastattelija, hän osaa kysyä oikeita ja hyviä kysymyksiä.

– Mikä on viisain ja paras tekosi elämässäsi ?

– Olen osannut sanoa huumeille, ei kiitos, toteaa kokki.

Hän rakastaa raittiutta.

Ja hän saa valtaisat ablodit yleisöltä. Myös Emmi kotikatsomossa tv:n äärellä yhtyy abloodeihin.

Sen pituinen se.

Loppusanat tarinaan, koska tarinasta löytyi kokki, tähän sopii kuin voi puuroon suussa sulava kokkaus ohje.

Japanilainen kanaruoka

400 g kananlihaa

1 kynsi valkosipulia

1 siivu inkivääriä, tai laita maun mukaan

ripaus pippuria

1,5 rkl vettä

1,5 rkl soijakastiketta

2 rkl vehnäjauhoja

2 rkl perunajauhoja

Leikkaa kananliha pieniksi paloiksi.

Laita kananlihat muovipussiin.

Purista muovipussiin myös valkosipulin kynsi ja tuoretta inkivääriä.

Kaada pussiin mukaan myös vesi ja soijakastike. Lisää pippuri

Sekoita ainekset pussissa tasaiseksi.

Noin puoli tuntia ja liha saa makua.

Sen jälkeen lisää loput ainekset pussiin ja sekoita tasaiseksi.

Lisää pannulle runsaasti öljyä / upota kananpalat öljyyn

Paista.

A vot

Tarjoillaan riisin ja salaatin kera : )

SOKERINA POHJALLA… UUNI TUORE RUNONI… NIIN UUSI RUNO… ETTEI SULKAKYNÄN MUSTEKKAAN OLE VIELÄ EHTINYT KUIVUA…

VAIN HETKI SITTEN KIRJOITETTU RUNONI…

PIANHAN ON SYYSKUU… JOTEN…

LAPIN SYYSKUU

erämaan loistoa
syksyisin

maiseman loistaessa
huikeissa väreissä

yön pimeällä taivaalla
revontulien tanssiessa

silloin

jos ei nyt
niin

milloin

lehtipuiden
varpujen
ruohokasvien
lehtien säteilevän
kaunis syysväritys

oranssinpunaista

keltaista

juolukoita
riekonmarjoja

mustikoita

avointen suopaikkojen
kellertäessä

tunturikoivujen
lehdet
hehkuvat keltaisina
oransseina

jos ei nyt
niin koska

kirkkaanpunaisia
värisävyjä

silloin

jos ei nyt
niin

milloin

erämaan loistoa
syksyisin

maiseman loistaessa
huikeissa väreissä

yön pimeällä taivaalla
revontulien tanssiessa

maiseman loistaessa
huikeissa väreissä

syksyisin

pohjoisen
erämään loisteessa

Suurenmoista, että olette löytäneet blogiini… Runouden sävelin.

– Runoilijatar

Lukemisiin