Eri näkökulmia

30.11.2024
-2
Aurinko nousee 9:44
Aurinko laskee 14:28

On marraskuun viimeinen päivä. Joulukuu kolkuttelee jo ovella. Talviset maisemat häikäisivät kauneudellaan vain viikon päivät. Nyt taivaalta satelee vettä ja lumi on pelkkää harmaata loskaa ja jäätä. Lumi suli pois. Jo ennen klo. kolmea on pimeää. Auringon laskua saimme ihailla tänään noin klo. puoli kolme. Laitoin portaalle kynttilän… ledi sellaisen… en oikeaa tulta, en… Ja kuinkas kauniina kynttilä valaiseekaan pimenevässä illassa, valoa tuoden. Sää on kuin lokakuun, parhaillaan, kamala sää. Suloisessa tuhansien järvien maassamme on neljä vuoden aikaa… mitkä neljä… ikuinen lokakuu? Mutta kynttilä… se luo suunnattoman kauneuden, tunnelmallisuuden ja valon hämärtyvässä illassa… Toivotaan, että saadaan valkea joulu.

On ilimoja pidellyt.

HEI HEI MARRASKUU…

TERVETULOA JOULUKUU

 

Hei sinne ruudun
toiselle puolelle

 

Olet astunut blogiini
Runouden sävelin

 

Lämpimästi tervetuloa

 

AIDOT MASSIIVISET TAMMI AIDAT

 

 

polun päässä

massiiviset tammiaidat

ympäröivät puistoa

 

polku johtaa luo sydänten,

sielujen, aitojen

 

polun reunustamat

vaahterat huojuvat tuulessa

 

polku johtaa luo

massiivisten

aitojen

 

sielujen,

aitojen

 

luo aitouden

massiivisten

tammi aitojen

 

 

Olen tarinan kertoja… on siis fiktiivisen tarinan aika. Ja tarina menee tällä kertaa näin, olkaas hyvä.

KAHVILA

Pitäähän minun esitellä tarinan henkilöt.

He ovat Kaarina, 37 ja Emilia, 32.
Työkaverit.

He työskentelevät trendi kahvilassa. Jääkahvi on suosituin tuote. Hyvänä kakkosena menee cappuccino. Tavallista mustaa kahvia menee yllättävän vähän. Kahvia kermalla ja sokerilla, puolestaan menee ihan mukavasti. Nettikahvila.

Kahvilassa on huikea akvaario.

Ei myydä olutta, joten tunnelma on rauhallinen.

Sisustus tyylikäs ja rento. Kahvilassa. 

Kahvila sijaitsee isossa ostoskeskuksessa ja on aina lähes täysi. Jonottamaan joutuu, expressoaan kera croisantin. Asiakkaat.

Kaarina: Hän on brunette. Pitkä nainen, irto ripsissään. Hän myy vielä lehtiä sivu töinä kahvilan myyjän työn lisäksi. Hän on hiljaittain tavannut Henrikin. Rakkaus on roihunnut vasta pari kuukautta. He ovat tavanneet viisi kertaa. Kerran elokuvissa. Komediaa kävivät katsomassa.

He tapasivat kahvilassa. Kaarinan hymy kahvilan tiskin takana hurmasi Henrikin.

Henrikillä on dobermanni. Arvokkain asia hänen elämässään.

On joulukuu. Kaarina on koristellut joulukuusen kahvilan nurkkaan. Ja pöytiä koristavat jouluiset kukka asetelmat tonttuineen.

Kaarina harrastaa valokuvausta. Seuraavalle treffeilleen hän nappaa hienon kameransa mukaan, aikomuksenaan valokuvata Henrikin Dobermann. Ja teettää valokuvasta iso taulu seinälle, Henrikille joululahjaksi. Kuinkas käy valokuvauksen, sitä tämä tarina ei kerro. Vilkas ja eloisa koira, tuskin poseeraa paikallaan, kun Kaarina sanoo. ”Sano muikku.” Räpstäisten valokuvan.

Emilia: Hän on vaalea kutrinen, sini silmäinen nainen. Ei kaunotar. Nenä keskellä naaamaa ja punattu suu.

Hän on seurustellut Joakimin kanssa kauan. Ylioppilas juhlissa tapasivat toisensa. Avioituivat parikymppisinä. Häät olivat pienet. Idylliset ja tunnelmalliset.

Hänen läheisin ihmisin on hänen rakas mumminsa. Hänen paras ystävättärensä. Jouluksi hän hakee mummin luokseen ja se on parasta joulussa.

Joulua hän laittaa suht paljon. Laatikotkin tekee itse. Kuorii porkkanat laatikoon. Ja leipoo hedelmäisen jouluisen kakun.

Hän on teen ystävä. Mikä on erikoista, ottaen huomioon hänen työpaikkansa. Kahvilassa. Hän ei siis nauti kahvia, ei cappuccinoa. Vain teetä. Ja senkin pitää olla vihreää. Ei juo edes hedelmien makuista teetä, sitruuna teestä puhumattakaan.

Ja sitten tarinan Henrik:

– Kaarinan silmin: komea, upea, sankarimainen, mahtava ja kaikin puolin huikea miehekäs pakkaus
– Kaarinan kavereiden silmin: Pelle
– Kaarinan äidin silmin: Hirviö

No millainen Henrik sitten on:

Hän on ylpeä Dobermannin omistaja. Suht tavis. Ripauksen katkeruuteen taipuva, elämän kolhuja on vaikea antaa anteeksi, vaikka siihen hän pyrkiikin. Hän ei välitä kietoutua katkeruuteen. Hän työskentelee logistiikka alalla. Pitkä mies, jolla iso hauis ja maha. Kengän numero on siro 50. Hän hiihtää talvisin ja kesäisin hän on ripauksen erä henkinen. Telttaan häntä ei saa, mutta mökkeilemään, ilman muuta saa. Ja päivän kalastusretkiä tekee. Myös patikoi.

Pelle. Ei hän ole pelle. Ei edes erityisen huumorin tajuinen. Paras vitsi minkä hän on kuulut, meni seuraavanlaisesti. Jonka hänen kaverinsa hänelle kertoi.
”Vanha pariskunta luki lehteä.
-Se on sitten hänkin kuollut… Vaimo sanoi miehelleen.
-Mihin hän kuoli? Mies kysyi.
– Ei ole pantu.
– Voiko siihenkin kuolla?”
Vitsin hän ymmärsi pari tuntia liian myöhään. Ja nauroi, kun kukaan ei enää nauranut. Henrik on kaukana pellestä. Ei koomikko, ei naurettava. Ei edes huumorin tajuinen.

Tai hirviö. Ei hän ei ole hirviö. Hän ei edes katso TV:stä kauhuelokuvia. Missä hirviöt seikkailevat.

Kaarinan silmin Henrik on: komea, upea, sankari mainen, mahtava ja kaikin puolin huikea miehekäs pakkaus.

No… rakastunut nainen näkee miehensä tällaisena.

Komea. Ei, mutta ei rumakaan. Upea, kenties? Sankarimainen, Kaarinalle ehkä. Mahtava, no joo. Ja kaikin puolin huikea pakkaus. Empä tiedä. Miehekäs. Sitä Henrik on, hyvinkin miehekäs ja maskuliininen.

Ja tarina alkaa…

– Minun kokemukseni eivät ole samat, kuin sinun kokemuksesi, lähes samoista asioista. Toteaa Kaarina Emilialle hymyillen. Kahvilassa, kahvitunnilla. Hän totetaa negatiivisen asian kauniisti sanottuna ja hymyillen, joten negatiivinen asia saa neutraalin sävyn. Ja ei aiheuta riitaa. Päin vastoin, asiat loksahtavat paikoilleen.

Sen pituinen se.

Tarinan opetus oli seuraavanlainen: Me koemme asiat eritavalla, jopa lähes samat kokemukset.

Auto onnettomuus on eri lääkärille, kuin kuskille, kuin pelkääjän paikalla istuvalle, kuin poliisille, kuin tietyö miehelle. Kuin autossa olleiden läheisille. Täysin eri. Ja sama asia.

Tämän FIKTIIVISEN tarinan inspiraationa on ollut hetki, kun tuttavani puhui minulle. ”Äärimmäisen hienosta miehestä, upeasta ja niin mukavasta miehestä… jolla on huikean uran tehnyt vaimo. Hienoja ihmisiä, niin tyylikkäitä ja suurenmoisia jne…”

Mietin kovin… kenestä hän puhuu?
Kunnes sanoi nimen.

Kalju äijän käppänä, jolla vaimo on muistaakseni siivooja. Ei mikään iso boss. Ihan mukava, kun sille päälle sattuu. Harmiton. Tavallinen mies. Tavallisesti pukeutuva.

Mutta mutta… ”Hieno, upea, niin mukava ja tyylikäs…”

En puhu alentavasti siivoojista. Esimerkiksi minusta olisi tullut hyvä siivooja. Jouluksi esimerkiksi kiillottelen kotini nurkat ja kuuraan lattian. Rakastan puhtautta… kiiltävää pintaa. Olisin varmasti ollut hyvä ammatissani, jos olisin laitoshuoltaja… En pidä siis liasta. En…

Mutta mutta… huikea ura… kuulostaa jonkin jätti firman maailman laajuiselta johtajalta…

Näin sitä ihmiset kokee, jopa ihmiset eri tavalla. Ei edes tiedä kenestä puhutaan. Kun kokee asiat niin eri tavalla…

Tai toinen esimerkki elävästä elämästä.

– Olen kuullut paljon hyvää sinusta. Tuttavalleni sanottiin. Kun hänen miehensä esitteli, vaimonsa kaverilleen.

No nainen on tavis, pari lasta, auto, työ, ihan mukava. Mutta paljon, paljon hyvää… ei ei…

En ota esimerkiksi pahan kuulemista, jostain ihmisestä. Tiedät kyllä, kun kuulet pahaa ilman syytä.

Ja kyseessä on hurmaava ihminen.

Yleensä ihminen tietää millainen ihminen on kyseessä, jos aiheesta pahaa sanotaan, joten sitäkään tuskin tarvitsisi sanoa.

Oli sitten kyseessä pahis.

Tai päin vastoin… jokin tapahtuma…

Tarinan Henrikille on sanottu… ”On niin huikean, häikäisevä ilta… mahtavat bileet…”
Henrikin silmin, tilaisuus on siis… pikku kuppila, missä väljähtänyt olut ei houkuttele. Hän ei mene. Pikkujouluihin.

On katsottava eri perspektiiveistä, eri silmin, eri suunnista asia. Hahmottaakseen millainen asia todellisuudessa on.

Tarinassani siis…
– Minun kokemukseni eivät ole samat, kuin sinun kokemuksesi, lähes samoista asioista. Toteaa Kaarina Emilialle hymyillen. Kahvilassa, kahvitunnilla.

Suurenmoista, että olet blogissani runouden.

– Runoilijatar
Lukemisiin