Joulukalenterin luukku 22

22.1.2023
– 6
Aurinko nousee 10:30
Aurinko laskee 14:01

JOULUKALENTERIN LUUKKU 22

Joulukalenterin luukusta kaksikymmentäkaksi, 22, löytyy suloinen kissa.

Olen tarinan kertoja… on fiktiivisen tarinan aika. Ja se menee tällä kertaa näin, olkaas hyvä.

AURINKO HÄIKÄISEE KAUNEUDELLAAN

En erityisemmin perusta joulusta, toteaa Leo, 32v.

Hän työskentelee firmassa ja etsii vaimoa. Hän on jo 32 vuotias, joten hänen ystävillään on jo perheet 

sekä tenavat. Keiden kanssa ystävät sytyttävät joulukuuseen valot ja popsivat suussa sulavat

 jouluiset pöperöt että avaavat joululahjat.

Mutta Leo…

Hän ei perusta joulusta.

Jouluaattona hän on yksin. Nukkuu pitkään, kun ei ole työpäivä.

Hän on sinkku.

Aattona hän alkaa miettimään joulun sanomaa.

Estradi tai näyttämö…. voi olla perinteinen korotettu lava tai laajemmassa merkityksessä

 mikä tahansa taide esitykseen käytettävä paikka. Koomikot,

 taikurit ja erilaisten sirkuslajien edustajat voivat käyttää estradia. Myös pieniä ja suuria 

näytelmiä voidaan esittää näyttämöllä. Niin tai näin, tuumii Leo.

Ja maailma on näyttämö.

Me olemme osa tätä näytelmää.

Maailmassa esitetään suuri taistelu. Hyvän ja pahan taistelu.

saatana vastaa Jumala.

Ja Jumala on kolmiyhteinen. Isä, Poika ja Pyhä Henki.

Kaikki tietää, että saatana on todellinen. Maailma on niin jäätävä paikka.

Mutta onko Kristus totta? Onko Jumala olemassa?

Kyllä on.

Ja juuri se on Leon oivallus, tänä jouluna.

Hän ei voi pahoin, vaikka viettää joulunsa yksin. Ei.

– Jos olet joulun yksin, mene yhteisiin joulujuhliin. Näitä järjestää moni taho. 

Leo tuumi naapurille, joka vietti joulun yksin. Ja kärsii siitä, naapuri on leski.

Kyläänsä hän ei naapuria jouluna kutsunut.

Jouluisen ateriansa Leo nauttii ravintolassa. Annos on suussa sulava ja kallis.

Sieltä hän astelee erään tavaratalon mainosikkunan eteen.

Ikkunat huojuvat häikäiseviä näkymiä. On joulupukkeja, tonttuineen. 

On poroja ja jouluisia sukkia. Eräässä näyteikkunassa on seimi.

Tämän edessä Leo pysähtyy.

Hänet valtaa joulun rauha.

Joulu ei ole vain päivä kalenterissa. Se ei ole vain vuotuinen juhlapyhä. 

Onko se materialismin riemujuhla?

Kenties, Leo tuumii.

Katsellessaan jouluruuhkaa tavaratalon ikkunoiden läpi jouluaattona.

Leo on ripauksen materialisti. Hän nauttii hyvää palkkaa firmassaan

ja silti hänellä ei koskaan juurikaan ole rahaa.

Joulua vietetään niin merkittävän tapahtuman muistoksi, että se sai taivaat 

laulamaan ja antoi yötaivaan tähdille uuden loiston.

”Jumala Jumalasta, Valkeus Valkeudesta, tosi Jumala tosi Jumalasta” 

Herra Jeesus Kristus. On syntynyt.

Estradin. Maailman, näyttämön päähenkilö.

Maailman valo. Tähti.

Voittaja.

Joulun päähenkilö itse sanoi:

”Juuri sitä, mikä on kadonnut, Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan.” (Luuk.19:10) .

Kuin läpitunkeva pasuunan soitto nämä sanat kuuluttavat Jumalan murtautumista ihmiskunnan 

historiaan. Ne kuuluttavat, että meille on tullut taivaasta pelastus eikä Jumala ole jättänyt meitä 

maan päällä kompastelevia oman onnemme nojaan. 

Joulu toi meille voiton saatanasta.

Hän on murskaava käärmeen pään.

Näin syvälliseksi Leo heittäytyy seimen äärellä. Jouluista näyteikkunaa katsellessaan.

Hän suuntaa matkansa kotiin.

Jouluun kuuluu joulusauna, hän asuu kerrostalossa, kerroksessa kahdeksan, jossa ei ole saunaa.

 Jouluinen sauna jää häneltä väliin.

Jouluun kuuluu haudoilla käynti. Hän masentuu vanhempiensa haudoilla. Isovanhempien 

haudoilla käymisestä puhumattakaan. Joten hän jättää haudoilla käynnin väliin. Hän ei välitä

 tahallaan laukaista masennusta.

Jouluun kuuluu jouluateria, sen hän jo nautti.

Jouluun hiljentyminen, tehty.

Joulusiivous. Leo on siisti. Hänelle käy siivooja. Kodin pinnat kiiltävät puhdasta pintaa.

Joulusiivouksen hän maksoi luottokortilla laitoshuoltajalle. Jos hän 

käyttäisi rahansa oikein, hän ei tarvitsisi luottokorttia. Tai tarttuisi

moppiin, mutta akkojen touhua siivous, tuumii Leo.

Jouluun kuuluu läheiset. Leo viettää joulun yksin. Ja puhelin piippaa ”Hyvää joulua” toivotuksia. 

Työkaverit ja ystävät muistavat häntä. Hän välittää saman ”Hyvää joulua” joulukuusen kuvan

 kera viestin kaikille. Hän ei rupea naputtelemaan jokaiselle eri lorua. 

Jouluun kuuluu jouluelokuvat. Ilta vierähtää jouluisen elokuvan parissa. Komedia.

Mitä mahtavin joulu, tuumii Leo.

Tv ssä pyörii ”yksinäisten kärsimystä koko joulu…” Leo vaihtaa tv kanavaa. 

Kuinka väärässä tv onkaan. Yksin on upeaa viettää joulu.

Hän viettää joulun yksin. Parhaassa mahdollisessa, laadukkaassa, seurassa, yksin.

Sen pituinen se.

Tarinan opetus oli:

Oletkos ajatellut, että aurinko on yksin. Ja silti se 

loistaa ja säteilee. Häikäisten kauneudellaan.

Viime aikoina blogissani Runouden sävelin. On ollut tarjolla joulukalenteri.

Jouluissa tunnelmissa on edetty blogissani runouden.

Runoilijatar pitää sulkakynänsä terävänä raapustelemalla fiktiivisiä tarinoita,

kera runouden sulosointujen. Blogissaan Runouden sävelin.

Suurenmoista, että eksyit blogiini, upea lukijani.

OLET VALINNUT LÄHES TÄYDELLISEN

TAVAN VIETTÄÄ AIKAA JA SE ON LUKEMINEN.

Te lukijat… olette matkustelleet viidakossa…

Olette astelleet sata vuotiaalla silta vanhuksella…

Olette piipahtaneet Goalla…

Miksi… Siksi…

Koska olette lukeneet blogiani Runouden sävelin…

Olette sukeltaneet tarinoihin…

Esimerkiksi tarinassani tik tak tik tak… suunnataan Goalle…

teemana on aika… tarinassani…

Olen tarinan kertoja. On siis tarinan aika.

JOULUINEN TARINA

Ja niin joulu saapui.

Joulupöytä oli koreana. Ja aattoa kanssamme tuli viettämään, niin anoppi kuin appiukko. 

Mieheni sisar puolisoineen. Tyttäreni. Puolisoni. Ja paras ystävättäreni.

Ystävättäreni on tavannut miehen. Hiljattain.

Ja hän tuo miehen näytille joululounaalle.

Kaikki odottavat innolla miehen näkemistä.

Millainen. Kuka?

Ja hänet on ihan kutsumalla, kutsuttu näytille.

Ihmiset kuiskuttelevat. Milloin he saapuvat meille.

– Noin kello yksi. Huikkaan vastaukseksi. Isoon ääneen, kuiskutteluun.

Ja niin ovikello soi.

Oven takana oli ystävättäreni, kammattuna, ripsineen

 ja hänen vierellään seisoi paljon puhuttu mies.

Toivotin heidät tervetulleeksi.

Ja otin joululahjan vastaan.

Lahjat avaamme vasta kuuden maissa illalla.

Kahden maissa pöytä notkui koreimmillaan.

Joulun laitto on tänä vuonna jäänyt minun harteilleni. Ja olen laittanut paljon joulua.

Tapani mukaan.

– Älkää säikäyttäkö uteluilla miestä pois. Ystävättäreni kuiskaa korvaani.

– Emme, vastaan.

Ja niin nautimme joululounasta.

Kinkku meni kuin kuumille kiville. 

Ateria oli herkullista ja suussa sulavaa.

– Millä alalla olet, kysäisen ystävättäreni mieheltä?

– Automekaanikko.

– Miten tapasitte?

– Ystävättäresi toi auton korjaamolle ja jäi sille tielle?

– Onko sinulla lemmikkejä? 

– On.

– Talossamme on amerikanbuldoggi ja kaksi kissaa. Jos joku sanoo, etteivät ne tule toimeen 

keskenään, niin se on täyttä puppua. On omistajasta kiinni tulevatko ne keskenään toimeen. 

Meillä kissat ja koira ovat parhaita kavereita. Mitä lemmikkejä?

– Marsuja.

– Kauanko on viime suhteestasi ja mihin se kaatui?

– Puolivuotta. Kasvoimme erillemme. Naimisissa olimme viisi, 5, vuotta.

– Onko sinulla lapsia?

– Kaksi aikuista lasta.

– Minkä ikäinen olet?

– Samoja ikiä kuin ystävättäresi, neljänkymmenen parhaalla puolella.

Tässä vaiheessa ystävättäreni koettaa vaihtaa puheenaihetta.

– Herkullista rosollia.  Ojentaen sitä kaikille.

Mutta, kun yksi on saanut kysymyksensä kysyttyä, kysyy jo toinen seuraavan kysymyksen.

– Missä on sukujuuresi.

– Tampereella. Isäni on jo kuollut, sairauteen. Hän oli Marokosta. Äitini on yksinhuoltajani.

– Omaatko Marokon kulttuurin?

– Olen koko ikäni asunut Tampereella, kerran olen käynyt Tukholmassa. Olen Suomen kansalainen.

– Mikä on marsusi nimi? Oliko erosi hankala? Tuletko taloudellisesti toimeen? 

Uskontosi? Lempivärisi? Lempivuoden aikasi?

– Paavo. Oli. Kyllä. Vaikea kysymys? Sininen? Syksy.

Nyt riittää. Huudahtaa ystävättäreni.

Nyt riittää kysymykset.

Joululounaan syötyämme. Vietämme aikaa shakkia pelaten. Tai älykännykkää selaten. 

Tv ssä pyörii jouluinen elokuva, sitä taitaa joku katsella.

Kunnes on tullut aika avata lahjat. Appi ukko vetäisee tonttulakin päähänsä, 

parta hänellä on omasta takaa. Ja punaisen nutun.

Koettaa aaton paras hetki. Joululahjojen jakaminen.

Ystävättäreni lähtee ensimmäisenä. He menevät vielä hänen uuden miesystävän 

sukulaisten luokse illaksi.

Sitten poistuu mieheni sisar. Hän menee jakamaan vähäosaisille joulupuuroa. 

Hyväntekeväisyys tapahtumaan. Illaksi.

Kaikki poistuvat pikku hiljaa.

Talo tyhjenee.

Minä ja tiskivuori jäädään jäljelle.

Talo tuntuu niin hiljaiselta aatto iltana. Mieheni nukkuu jo.

Lastaan tiskikoneen täyteen.

Huomenna vietämme rääppiäiset.

Oli ihana joulu. Tai eihän joulu lopu siihen, kun lahjat avataan, koettaa vielä joulupäivä ja  tapani.

Meillä käy vielä joulupäivänä läheisiä jouluaterialla.

Siksi kinkku on valtava tänä vuonna.

Sisareni, ja veljeni vaimoineen. Mieheni työkavereita ja pari naapuria. 

Sisareni ei tuo joulupöytään uutta miesystäväänsä näytille.

Miksi ?

Herää kysymys… Miksi?

Me käännämme asian näin, että miehessä on jotain vikaa?  Koska ei tuo näytille.

Ja esittele puolisoaan. Uutta sellaista.

Totuus taitaa olla meidän tenttaamisessamme.

Joulukuusi häikäisee kauneudellaan olohuoneen. 

Ja kuusen valot valaisevat, tunnelmaa luoden.

Sen pituinen se.

Suurenmoista, että olet blogissani Runouden sävelin.

– Runoilijatar

Lukemisiin