Letit ovat jälleen muodissa
21.9.2026
+10
Aurinko nousee 06.57
Aurinko laskee 19.24
Hei sinne ruudun
toiselle puolelle
Olet astunut blogiini
Runouden sävelin
Lämpimästi tervetuloa

Olen todellinen lankakerien prinsessa.
Minulta käy näppärästi kutominen ja pullan letityskin.
LETIT
Vuosien saatossa hiuksia on letitetty paljon.
Jo Amerikan intiaanit pitivät hiuksiaan letillä. Erityisesti naiset palmikoivat pitkät hiuksensa yhdelle tai useammalle letille. Myös miehillä oli letit.
Naimisissa olevien naisten hiukset olivat usein letitetty. Heidän lettinsä oli kiedottu korvien yläpuolelle nutturalle. Historian havinassa.
Renessanssin aikakaudella kansan suosioon tulivat monimutkaiset kampaukset, jotka muodostuivat usein erilaisista leteistä. Vielä 1800-luvullakin korkkiruuvikiharoiden rinnalla lettikampaukset olivat suosittuja naisten keskuudessa.
1900 pätkäistiin kutrit… Kyllä kyllä, lettejä oli harvemmin…
Nykyään letit ovat taas nousseet muotiin varsinkin naisilla. Erityisesti nuoret naiset pitävät tyylikkäistä mutta rennoista lettikampauksista.
Lettejä on monenlaisia.
Ranskalainen letti tehdään kolmella hiusosiolla. Helppoa, kuin heinän teko.
Hollantilainen letti tehdään samalla tavalla kuin ranskalainen letti, mutta reunalla olevat osiot siirretään keskimmäisen ali. Se on siis ranskalainen letti väärinpäin.
Kalanruotoletti tehdään kahdella hiusosiolla. Vuorotellen toisen osion reunasta otetaan pieni määrä hiuksia, jotka siirretään hiusosion yli ja yhdistetään toiseen hiusosioon. Letistä tulee näyttävämpi.
Köysiletti… Muodostuu kahdesta hiusosiosta, joita kieputetaan toistensa ympäri.
Putousletti... Tunnetaan myös nimellä vesiputousletti. Nimi tulee siitä, että hiukset näyttävät putoavan letin läpi kuin vesiputous. Kaunis letti, siis.
Läpivetoletti… Jotkut kutsuvat myös huijausletiksi, sillä lettimäinen ulkomuoto muodostuu pienistä poninhännistä, jotka vedetään toistensa läpi.
Kahdeksikkoletti… Muodostuu kahdesta hiusosiosta, joita yksi pienempi osio kiertää kahdeksikon muodossa.
Kiinalainen porrasletti… Koostuu ikään kuin solmuista, jotka tehdään poninhännän ympärille.
Sulkaletti… Tehdään melkein samalla tavalla kuin putousletti, mutta on hieman tukevampi letti.
Pinoletti... Kerrosletti, jossa on pienempi letti isomman päällä.
Vetoketjuletti… Muodostuu kolmesta hiusosiosta, joiden väliin lisätään lisää hiusosoita, jolloin muodostuu vetoketjumainen kuvio.

Saksiletti… Muodostuu siten, että keskellä olevista neljästä hiusosiosta koostuvan saksikuvion läpi vedetään hiuksia reunalta.

SANANEN RUNON KIRJOITTAMISESTA.
Runon voi raapustella monen monella tavalla… tässä runossa olen luonut ns. roolihahmon ja runo kirjoitetaan hänen suullaan.
Runon henkilö on seuraavanlainen:
Boheemi, 28 vuotias lady. Helsingistä, parturi-kampaaja, kotiutui hiljattain lomamatkaltaan, mikä sisälsi mm. jokiristeilyn. Hän rakastaa violettia värisävyä, ja on sisustanut kotinsa violetin sävyin, samoin kuin kutrinsa värjännyt lilaksi. Hänellä on siamilaiskissa. Hän rakastaa antiikkia, harrastaa kuvanveistoa ja pitää jazz sta.
Runon voi raapustella monen monella tavalla…
Rakentaa riimien ympärille.
Neuloa runon silmukoihin viisautta…
Ommella koriste ompelein, kauniin sanoin runon…
Runot voivat olla myös ns. liirum laarumeja, vailla sisältöä. Pitsistä lumihiutaleista riimiä.
Tai päin vastoin, painavaa sanottavaa. Totta vie, kuuntelemisen arvoista.
Runo voi olla, vaikka kuin upea maisema maalaus.
Runous voi olla päiväkirjaa, faktaa, tämä ei ole minun tyylini, ei… fiktio on tyylini.
On lukuisia tyylejä kirjoittaa runoja, lukuisia…

JOKIRISTEILY
kohoten talon ylle
kaupungin ylle
maan ylle
avaruuteen
silloin asia alkaa tuntua
mitättömältä
tanssien enemmän
vapaa päiviä viettäen enemmän
anteeksi antaen enemmän
vehreitä maisemia
ihaillen jokiristeilyllä
täysikuu kaupungin yllä
pysyvyyden kaipuu
muutokseen vaipuu
miettien miksei
hän rakastanut
vai rakastiko sittenkin
vehreitä maisemia
ihaillen jokiristeilyllä
täysikuu kaupungin yllä

Ja koska runo on fiktiivinen… luon roolihahmon, kenen suulla runo kirjoitetaan.
Hän on seuraavanlainen.
Nainen, hän on ollut lähetystyöntekijänä Afrikassa. Ja minkä näköisiä heimon asukkaat olivat. Punaiset asut, okranväriset hiukset ja värikkäät päähineet. Näistä he olivat tehty.
He tanssivat. Afrikassa elää noin 3000 eri heimoa, jotka puhuvat yli 2000 eri kieltä.
Hän oli Sanien parissa. Yhdestä vanhimmista heimoista. He ovat metsästäjiä. Heillä oli transsiin vaipuminen, mistä Jumala vapautti heidät ja he löysivät todellisen Jumalan, Kristuksen.
Eräällä toisella heimolla on sylkemis kulttuuri. Tuhansien järvien maassa ei juurikaan syljetä. Tai sitä pidetään rumana tapana. Mutta heimolla… ei siis Sanien heimolla… on yksi varsin erikoinen perinne: sylkeminen. Sylkäisy tarkoittaa masaille siunausta, ja rituaali kuuluu kaikkiin elämäntilanteisiin.
Runoon kirjoitan tanssia. Runous syntyy tanssin ympärille.
Nainen rakastuu valkoiseen mieheen. Avioliitto on naiselle kolmas, miehelle ensimmäinen. Kihloissa mies on ollut kaksi kertaa.
Siinä 45 vuotiaita. Joten lapset ovat jo aikuisia.
Mies on koira ihminen, nainen kissa ihminen.
Afrikassa tytöt käyttävät ruoho- tai kangashametta ja koristautuvat helminauhoilla. Näin pukeutuu runoni nainen.
Mutta hän alkoi kaipaamaan puhtaita lakanoita, vesihanan vettä ja kalliita ravintola illallisia. Laatua… muodikkaita vaatteita ja rakenne kynsihoitoloita.
Joten he muuttavat miehensä kanssa Kuusamoon.
Tuohon kauniiseen erämaahan.
Afrikassa he käyvät parin vuoden välein noin kuukauden, kaksi vierailemassa. Ei hän Afrikkaa ole unohtanut… ei…
Nyt kun olen suunnitellut riimit… olen suunnitellut runon sisällön… olen suunnitellut tyylin… ja se on rakkausruno… hää kellot kilkattavat… fiktiivinen runo…
On tullut aika kirjoittaa runo…
Sitten vain kokoan runon kuin palapelin…
TANSSIEN
leijonan karjunta
kaikuu kaukaisuudessa
tullen häntä
puoli tiehen vastaan
gepardin askeleet
mausteisen makea
helteinen
rakkaus
huojuen tuulessa
aamu yön hämärässä
auringon jo noustessa
nauttien
kaunista
luotettavaa
hetkeä
kurjuudesta vaurauteen
Afrikasta
suloiseen tuhansien
järvien maahan siirtyen
kaukaisuuteen
tuntien
tuoksut
gepardin juoksut
sumuverhon taakse
kietoutuen
kuulas yö
katsoen sisimpään
hellä kosketus
heimolla yllään
punaiset asut
okranväriset hiukset
värikkäät päähineet
tanssien
Afrikkalaisen
rumpujen sävelet
sydämeeni
silloin kävelet
sylkäisyn tarkoittaessa
masain heimolle siunausta
kuuluen kaikkiin
elämän tilanteisiin
rakastuen
hääasunaan ruohohame
koristautuen helminauhoin
kurjuudessa ikävöiden
rakenne kynsihoitoloita
tien vieden Lapin lumoon
unohtamatta Afrikan kauneutta
sinne hetkittäin palaten
tanssien
Afrikkalaisen rummun
sävelet
oi, sydämeeni kävelet
kiinnostavaa kulttuuria
kiehtova historiallinen saari
sateenkaari
saaren ollessa kuin
löytämätön helmi
koralliriuttoja
safareja
maaseutua
levottomuutta
turvattomuutta
kurjuutta
köyhyyttä
tanssien
Afrikkalaisen
rummun sävelet
oi, sydämeeni kävelet

Toisen runoni hahmo on seuraavanlainen. Fiktiivinen runon hahmo , siis…
Runon henkilö… on suomalainen nainen. Hänellä on kesämökki, labradorin noutaja.
Hän on sairaanhoitaja.
Hän rakastaa makaronilaatikkoa ja kokkailee sen sulatejuustoon.
Toisella kierroksella. Aikuinen lapsi edellisestä avioliitosta ja yksi yhteinen nykyisen miehensä kanssa. He ovat miehensä kanssa jo vanha pari, tuntevat siis toisensa hyvin.
Hän harrastaa golfia ja tulee taloudellisesti toimeen. Ei rikas, ei köyhä.
Hetkittäin onnellinen. Hyvinkin tavis suomalainen nainen.
Päivät vierähtävät töissä. Hänellä on kotiminä ja työminä erikseen. Ei kaksoispersoonallisuus, siis. Vaan hän kantaa työminää ja kotiminää.
Mies on automekaanikko.
Kesä saapuu, kesälomaa hän odottelee jo kovin. Runon ajankohta on siis kesä. Kesäloma vierähtää, missäs muuallakaan, kuin mökillä. Lääkäreitä pidetään korkeammalla tasolla olevina… kuin sairaanhoitajia. Töissä tämä näkyy siinä, että lääkärit ruokailevat ruokalassa samassa pöydässä, sairaanhoitajat eri pöydässä. Mutta tämä ei haittaa sisar hento valkoista. Itse asiassa, hän ei ajattele koko asiaa.
Pääsiäisenä hän laittaa rae ruohot, puput ja tiput. Vappuna serpentiinit, juhannuksena juhannus koivut ja jouluna joulutonttu koristeet.
Hänellä on läheinen, vanha anoppi.
Hyvinkin suomalainen. Ei ole matkustellut, muuten kuin kirjoja lukemalla. Nojatuolimatkailua siis… Viimeksi hän luki kirjan Marokosta. Tukholman risteilyllä kävi parikymmentä vuotta sitten. Joten se on nähty.
Hän ei erityisemmin nauti viskiä… silloin tällöin juo lasin punaviiniä… Hän kitkee kukkapenkkejä, mökillään. Sitä hän tekee mieluiten maailmassa.
Asuu kerrostalossa, kolmannessa kerroksessa. Ei lumitöitä arkena, mistä hän iloitsee. Naapuri on hänen paras ystävättärensä… Häntä kymmeniä vuosia vanhempi mummo… Ystävyys ei katso ikää.
Hän piipahtaa usein naapurin luona kylässä ja päin vastoin. He katsovat yhdessä hänen jätti tv stä jääkiekkoa, porisevat kuulumisia, lainaavat toisiltaan sokeria, kun leipovat, jos sokeri on päässyt loppumaan.
Hänellä on valtava jätti tv. Seinän kokoinen. Ja tv:tä katselee paljon, samalla kutoen. Lähinnä laadukkaita elokuvia, miksi ei Ericin kuulumisia Kauniista ja rohkeistakin. Saippua oopperaa toisin sanoen…
Sade säällä hänellä on sateenvarjo, aurinkoisella säällä aurinkolasit, pakkasella villasukat, itse tehdyt. Hän pukeutuu tuulipukuun, juhlissa korkkareihin. Ripsiväriä sipaisee silmiin ja punaa suunsa.
Ja sitten vain runoa hiomaan.
Ja kaunis runo menee näin… Niin uusi runo… ettei sulkakynän mustekaan ole vielä ehtinyt kuivua.
AURINGON SÄTEET JÄRVEN PINNALLA
pohjois Suomi
kesämökin rauhaa
kutoen silkkistä nauhaa
tänään, ei eilen
ajatuksissaan
elokuvien maailma
valkokankaalle
sukeltaen
cappuccinon äärellä
valtaisan
lintuparven visertäessä
sädehtivän kauniissa maisemassaan
pilvien
kevyesti leijaillessa
taivaalla
mökillä
kukkapenkit
hehkuvat kauneuttaan
kesäisessä postikortti
maisemassaan
vehreän vihreät koivut
mökin laituri
kaikuen kaukaisuuteen
laineiden liplatus
rosoinen sydän kuoren alla
ei ole halla
vaan häikäisevän kaunis
kesä ilta
järvenpinnassa kuun silta
kesämökin rauhaa
kutoen silkkistä nauhaa
tänään, ei eilen

Riimit voi rytmitellä.
Haiku on maailman lyhin runo ja mielikuvitukselle tilaa jättävä kolmen säkeen maailma – tiettyä tyyliä ja tiettyä tavumäärää noudattava hetken kuvaus eli tuokiokuva.
Haikun rytmi koostuu kolmesta säkeestä, joiden tavut ovat 5 – 7 – 5.
Olen käynyt yhden kirjoituskurssin… Siellä neuvottiin… kirjoita putkeen… ilman mitään itse kritiikkiä… kirjoitusvirheiden kera… Kaikki… aivan kaikki… Ja kirjoita faktaa… kuin päiväkirjaa kirjoittaessa… Tämä on äärimmäisen terapeuttista. Suosittelen.
Ja jos tahdot… voit hio pitkästä kirjoistussotkusta kauniin runon riimein kuorrutettuna. Referoit vain tekstin…
Korjaat kirjoitusvirheet… Ja kirjoitat runon. Tekstistä.
Näin neuvoi kirjoituskurssin pitäjä, kirjoituskurssilla, minkä kävin… Tämä tekee luovaksi…
Vapaamitalliset eli modernit runot ovat lähtökohtaisesti helpompia kirjoittaa, niissä kun ei tarvitse laskea tavuja ja rytmejä eikä kuulla painotuksia.
Säe tarkoittaa runon yhtä riviä.
Säkeistö tarkoittaa runon yhtä kappaletta.
Yksi tai useampi säkeistö muodostaa runon.
Mitalliset runot noudattavat tiettyä kaavaa.
Rondeau– ja villanella-runot. Ovat tiettyyn kaavaan sovitettuja.
Tiesitkös muuten upea blogini runouden lukijani, että suomen kielen runo-sana merkitsi alkuaan runonlaulajaa ja tietäjää (runoi).
Jos tahdot kirjoittaa runon, niin…
Pyri muokkaamaan seuraavien lauseiden ympärille mahdollisimman eläviä ja kuvallisia runoja.
– Kissa on puistossa. On syksy.
Suloinen, sädehtivän ihana hyrinä kone laittaa tassua toisen tassun eteen. Puistossa, vaahteran hehkuessa kauneudessaan, ruskassa. Sydämein liekehtii tuskassa…
Tähän tyyliin.
Lavarunous on muuten suosiossa.
Runoja ei jätetä pöytälaatikkoon, vaan ne esitetään sata päisen yleisön edessä, vaikkapas baareissa.
Jokos olette piipahtaneet runokaraokessa?
Suurenmoista, että olet blogissani runouden.
– Runoilijatar
Lukemisiin