Mustarastaan laulu

12.6.2026

+14

Aurinko nousee 2.26

Aurinko laskee 00.09

Hei sinne ruudun

toiselle puolelle

Olet astunut blogiini

Runouden sävelin

Lämpimästi tervetuloa

Näin kuului kaunis runoni Mustarastaan laulu.

MUSTARASTAS

Tumma, isokokoinen, melko pitkäpyrstöinen rastas. Koiras kokomusta, naaras ja nuori lintu tummanruskeita.

Pituutta mustarastaalla on noin 23,5–29 cm.

Paino 80–135 g.

Maassa tai puussa, yleensä alle 3 m:n korkeudella on mustarastaan pesä. Pesä on rakennettu kuivasta heinästä ja savesta, vuorattu ohuilla korsilla.

Munii huhti–toukokuussa 2–6 munaa.

Lintu on muuten osittaismuuttaja. Minäpäs kerron mitäs tämä tarkoittaa. Etupäässä yömuuttaja. Syysmuutto syys–marraskuussa, paluu maalis–huhtikuussa. Osa talvehtii Suomessa, mutta suurin osa (65%) muuttaa Länsi-Eurooppaan.

Popsii selkärangattomia eläimiä. Sapuskaa on myös marjat ja sienet linnulla.

Runossani kirjoitan mustarastaan laulusta.

Mitenhän pukisin sanoiksi laulun.

Odotas mietin hetken.

Hmmmm.

Kutsuääni sirahtava ”srri”, varoitusäänet kuuluvia säksätyksiä. Laulu kuuluvaa, melodista ja tummasointista. Mustarastas aloittaa laulukauden jo hyvin varhain keväällä, laulaa aktiivisimmin aamu- ja iltahämärässä.

Runossani on siis varhainen kevät. Ajankohtana.

Mustarastaskoiras on hiilenmusta. Nimensä mukaan. Nokka ja silmärengas ovat oranssinkeltaiset.

Sekoitetaan mihinkäs muuhunkaan kuin kottaraiseen. Mustarastas.

Ja seuraavaksi on vuorossa Aakkoset...

Kuvan tekstit saat suuremmaksi kuvaruutua suurentamalla.

TIIKERI KAKKU.

ÄLKÄÄ UNOHTAKO KEITTIÖN TÄRKEINTÄ MAUSTETTA. TÄRKEIN MAUSTE ON RAKKAUS… HÖYSTETTYNÄ KAUNEUDELLA… PAISTETTUNA YMMÄRRYKSEEN. KEITETTYNÄ HYVYYDELLÄ.

Meillä kaikilla on jokin bravuuri, minkä leivomme aina vain uudestaan ja uudestaan… minulla se on tiikerikakku… Koska se onnistuu aina. Tämä on puhdas syy. Tiikerikakku on klassikko. Tämä ihanuus koristaa pöytääni … usein…

Historian havinassa eurooppalaiset maustoivat marmorikakkunsa esimerkiksi melassilla, rommilla tai vanilja- tai manteliaromilla. Suomeen siirtyessään kakusta ovat tipahtaneet voimakkaimmat mausteet pois. Ja tilalle tuli kaakao.

Suomalainen tiikerikakku on melkeinpä poikkeuksetta reiälliseen kahvikakkuvuokaan leivottu.

Minä leivoin kukka muottiin tiikerikakun. Kyllä, kyllä, lukaisit oikein, tulee kauniimpi.

Tapanani on kattaa pöytä kauniisti arkenakin, maistuu paremmalta tiikerikakku, kun pöytä on koreana.

Usko pois… popsitko tiikerikakun roskapöntön kannelta vai sädehtivän suloisten lautasliinojen ja pöytäkoristeiden keskeltä. Sama kakku, maku on eri.

Nuotion loimu vaatii aina tarinan. Blogissani runouden tarinoita nuotion loimuun. Nuotionkin äärellä kahvi, tiikerikakkuineen, maistuu hurmaavalta.

Nokkapannukahvit, plus tiikerikakkua, a´vot.

Tiikerikakun juju on kerrostaa eriväriset taikinat, jolloin tumma raidat jäävät suurempina näkyviin ja muodostavat näin tiikerimäiset raidat.

Tummat raidat tehdään kaakaolla.

Tiikeri kakku on… kuumaa kamaa hääkakun rinnalla. Että.. rippijuhlissa ja pyöreiden syntymäpäivä kutsujen kakkupöydissä. Kuin myös ristiäisissä.

Samettinen Red velvet -kakku on yksi tunnetuimmista jenkkikakuista.

Purppuranpunainen klassikkokakku on amerikkalaisille, yhtä rakas kuin tiikerikakku meille.

Kakkutaikinassa… on niin piimää kuin etikkaakin. Punainen väri kakkuun taiotaan elintarvikevärillä.

Lisäainekammoiset voivat korvata elintarvikevärin punajuurimehulla.

Kakku voi olla tummanpunainen, kirkkaanpunainen tai sitten vain punaisenruskea.

Kuka ties.. . jo 1920-luvulla Astorian keittiömestari leipoi jälkiruoaksi samettista, tummanpunaista kakkua, josta kehkeytyi suuri hitti asiakkaiden keskuudessa.

Lähes samettista red velvet kakkua muistuttaa tiikerikakku. Tosin siihen ei tule etikkaa, ei piimää. Yms.

Joten se on parempaa… tai maku asioista, ei voi kiistellä…

Tämän runoilijattaren mielestä, totta vie parempaa. Suussa sulavaa.

Tiikerikakku on taatusti yksi Suomen suosituimmista kahvikakuista.

Hauskat suklaaraidat maistuvat herkkusuille.

Tiikerikakku on varmasti monen mielestä yksi herkullisimmista kuivakakuista – makoisat suklaaraidat piristävät mehevän kakun makua ja ulkonäköä.

Teen tiikerikakkua, usein… joka on yksi vanhoista klassisista kuivakakuista.

Ja mikä parasta… resepti on minulle niin tuttu ja helppo, että kakku onnistuu aina.

Taikina on mehevää ja maku kohdallaan.

Jos leipoo jotain mitä ei ole ennen leiponut, epäonnistumisen mahdollisuus on suuri.

Leivon ja kokkaan tosin rohkeasti uusiakin reseptejä…

Tiikerin kakun olen todennut hyväksi…

Taidanpa metsästää jonkin uuden reseptin. Mikä on loistava UUSI resepti, upeat blogini runouden lukijat.

Rakastan kissoja.

Tiikeri kakku on saanut nimensä tiikerin raidoista?

Tiikeri… uhan alainen kissaeläinlaji, joka elää Itä- ja Kaakkois-Aasiassa, enimmäkseen trooppisissa sademetsissä.

Tiikerin turkki on oranssinsävyinen ja siinä on tummia poikkijuovia.

Kuin tiikerikakussa konsanaan.

Tiikerin jaetaan kahteen alalajiin, mannermaiseen ja sundantiikeriin. Näistä jälkimmäiseen kuuluvat aiemmin omiksi alalajeikseen määritellyt sumatrantiikeri, jaavantiikeri ja balintiikeri, ja ensin mainittuun kaikki muut populaatiot.

Kaspiantiikeri – kuollut sukupuuttoon 1970-luvulla.

Tiikeri on kissaeläimistä suurikokoisin. Tiikeriuros painaa yleensä 180–270 kiloa.

Tiikeri pystyy tekemään jopa kymmenen metrin pituisia ja yli kahden metrin korkuisia loikkia. Se on myös hyvä uimari.

Tiikerin kynnet ovat pidemmät kuin yhdelläkään toisella kissaeläimellä, leijonaa lukuun ottamatta.

Reviiri eläin.

Heinäkuussa vietetään kansainvälistä tiikerin päivää?

Tiikerin raidat: jokainen raitakuvio on uniikki!

Naaras synnyttää yleensä 2–3 pentua, joiden liike herättää sen äidinvaistot.

Ensimmäistä kertaa pennut pääsevät tutustumaan pesän ulkopuoliseen maailmaan kolmen kuukauden iässä.

Emo vahtii pentuja tarkasti ja päästää ne aluksi ulos vain päiväsaikaan.

Naaras huolehtii pennuistaan kahden vuoden ikään asti, minkä jälkeen ne pystyvät jo huolehtimaan itsestään.

Tiikeri löytyy historian havinasta taiteesta.

Amerikassa on tiikereitä lemmikkeinä. Kyllä lukaisit oikein. Lemmikkeinä. Suloisessa tuhansien järvien maassamme tiikereitä ei ole lemmikkeinä.

Tiikeri on ollut iät ja ajat suosittu eläin sirkuksissa.

Tiikeri löytyy

tauluista,

lauluista…

Löytyy paljon kirjallisuudesta ja elokuvista. Tiikeri.

Runo rikasta viikonloppua kaikille upeille blogini Runouden sävelin lukijoille.

Ja ainiin se tärkein… siis …resepti menee näin… olkaas hyvä…

Tiikerikakku

200 g voita, laita voita, älä margariinia, parempaa

2 dl sokeria

3 kananmunaa

4 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria

1 dl kermaa

2 rkl kaakaojauhetta

Ota 1/3 kakkutaikinaa erilleen. Siivilöi ja sekoita siihen kaakaojauhe.

Kaada puolet vaaleasta kakkutaikinasta vuokaan.

Lusikoi väliin tumma taikina. Lisää päälle loppu vaalea taikina.

Näin tehdään häikäisevät tiikerin raidat.

175 asteessa 50 – 55 min.

A´vot

Ja sitten on vuorossa runoni Veden äärellä, meren äärellä.

Suurenmoista, että olet blogissani runouden.

– Runoilijatar

Lukemisiin

Kulttuuri Runot, novellit ja kirjoittaminen