Olen tarinan kertoja. On siis tarinan aika

17.7.2026

+ 22

Aurinko nousee 03.23

Aurinko laskee 23.25

Hei sinne ruudun

toiselle puolelle

Olet astunut blogiini

Runouden sävelin

Lämpimästi tervetuloa

Sädehtivää ja runo rikasta viikonloppua.

Kirjoitin pitkään runoutta pöytälaatikkoon. Ja, kun laatikot pursusivat runoutta, päätin laittaa runot kansien väliin.

EN TAHDO KÄTKEÄ SISIMPÄÄNI ROHKAISUN KAUNIITA SANOJA.

On fiktiivisen tarinan aika.

Pitäähän minun esitellä tarinan henkilö:

Hän on Emilia. 38. Opiskelija. Hän mietti lähteekö liiketaloutta lukemaan vai opiskeleeko leipuriksi.

Emilia asuu kerrostalossa, kerroksessa viisi, 5. Neljä huonetta ja keittiö. Hän pudotti vasempaan nimettömäänsä sormuksen tammikuussa.

Hänellä on angora kissa.

Hän rakastaa simpukoita ja ruusuja.

Hän sipsuttaa korkeilla koroilla.

Vaaleat hiukset, vihreät silmät, kullan hohtoinen korostus kulmissaan.

Hänellä on iso sisko. Läheinen ja rakas hänelle.

Hän viihtyy parhaiten kotosalla. Todellinen kotikissa.

– RIIPPUKEINU, HELLE MEKKO KELI, JA KIIREETTÖMYYS… SIITÄHÄN EI PUUTU KUIN HYVÄ KIRJA. A vot… On Emilia todennut.

Ja tämä on parasta mitä elämä Emilian mielestä tarjoaakaan.

Ajassamme on paljon… mikä vaatii muutosta.

Emme tarvitse aikakonetta, muuttaessamme tulevaisuutta.

Siinä roskia lajitellessasi, arkista arkisempana päivänä, Emilia ei kenties tule ajatelleeksi, että tekee jotain äärimmäisen arvokasta.

Hänellä on sähkötakka. Kerrostalossaan, kerroksessa, viisi, 5.

Ja tarina alkaa

OMA POLKU on tarina nimeltään.

Emilian suvussa lähes kaikki ovat isossa perhefirmassa duunissa.

Emilian unelma on olla leipuri.

Hän opiskelee leipuriksi. Miksi, siksi, että hän elää omat unelmansa, ei muiden unelmia. Ei edes odotuksia.

Päätös oli vaikea (ettei hän mene perhefirmaansa töihin). Mutta oikea.

Sen pituinen se.

Tarinan opetus oli seuraavanlainen:

Maailmaa kannattaa katsoa aina omin silmin. Muodostaa omat mielipiteet. Laittaa tassua toisen tossun eteen. Omilla hiekkateillä. Kuoppaisilla, mutkaisilla, teillä. Ylä, että alamäessä.

Kun yhden tarinan saa pisteeseen. Kutsuu jo uusi tarina tarttumaan sulkakynään.

Ei ole jatkosarjaa. Yhdessä tarinassa tapahtuu kaikki. Yhdessä runossa tapahtuu kaikki. Näin ollen pääset uutenakin blogini runouden lukijana, kärryille teksteistä.

Aloitan fiktiivisen tarinan vanhoilla kunnon… Olipa kerran… sanoilla.

Pitäähän minun esitellä tarinan henkilö.

Paavo on viisikymppinen, kirurgi. Hänellä on aikuiset lapset. Hän rakastaa grillaamista.

Hän viettää kesälomaa parhaillaan.

Hän on charmantisti ohimoilta harmaantunut. Hiljainen mies.

Kirjahylly notkuu kirjoja.

Ja hänellä on oma rakas nojatuoli, missä hän seuraa TV stä saippua oopperaa.

Hän harrastaa tennistä.

Paavon vaimo on viisikymppinen, sisar hento valkoinen.

Ja tarina alkaa ja on nimeltään

PÖYTÄSIRKKELI

Olipa kerran Paavo…

Paavo istuu lempinojatuolissaan, saippua oopperaa TV stä katsellen.

– Miksi sinä lainaat pöytäsirkkeliä naapurille, kun hän ei sitä palauta. Vaimo huutaa miehelleen.

Ja riita on valmis.

Sen pituinen se.

Ja tarinan opetus oli seuraavanlainen:

Jos vaimosi on sinulle vihainen…

Osta ruuvimeisseli, taltta, porakone. Vasara. Tunkki. Painepesuri. Päältä ajettava ruohonleikkuri. Wiskipullo. Grilli, grillattavineen. Ja virveli ja onki. Vene. Partakone. Partavesi. Partahöylä. Kravatti. Hitsauskone. Pylväsporakone. Rälläkkä. Ja Harrikka.

Jos vaimosi on vieläkin vihainen…

Sinulla sentään on…

Ruuvimeisseli, taltta, porakone. Vasara. Tunkki. Painepesuri. Päältä ajettava ruohonleikkuri. Wiskipullo. Grilli, grillattavineen. Ja virveli ja onki. Vene. Partakone. Partavesi. Partahöylä. Kravatti. Hitsauskone. Pylväsporakone. Rälläkkä. Ja Harrikka.

(vaikka ei ole pöytäsirkkeliä).

Suurenmoista, että olet blogissani runouden.

– Runoilijatar

Lukemisiin