LUMOAVAA KAUNEUTTA

lumoavaa kauneutta

kipinä

kohtalo

tapahtuipa

mitä hyvänsä

kun mitään ei

tapahdu

siinä tapauksessa

silmän räpäyksessä

kävellessä

lähetessä

sydämessä

edetessä

löytämisessä

käsikädessä

kysymyksessä

hetkessä

ensisilmäyksellä

auringonsäteitä

läheisyydessä

lähietäisyydeltä

Tänään tarjolla kaksi, 2, fiktiivistä tarinaa. Samalla teemalla. Mikä on kulttuuri erot (kauneusihanteena pieni siro jalka, suruaika ja läheinen suku/juuret).

Pitäähän minun esitellä tarinan henkilö. Hän on Miina. Nelikymppinen lady. Eronnut ja karannut. Oikein mukava ja herttainen, kun sille päälle sattuu. Pitäisi sattua useammin tälle tuulelle.

Hän työskentelee leipomossa, joten aikaiset aamut ovat hänelle tuttuja. Parhaillaan hän viettää kesälomaa. Viikon loman säästi syksylle. Lähtee lokakuussa räntää ja pimeyttä pakoon palmujen katveeseen.

Hän on tulisesti rakastunut Antonioon. Antonio muutti opiskelemaan Helsinkiin. Ja sille tielle jäi.

Antonio on kulttuuri mix mies. Hänen isänsä on kiinalainen. Äiti eri kulttuurista. Ja siihen päälle vielä Afrikkalainen isoäiti. Joten Miina kohtaa kulttuuri eroja. Ja koska kyseessä on rakkaus, oi tuo niin arvokas ja suurenmoinen asia. Niin kulttuuri erot, kun ne kiedotaan rakkauteen. Niin niitä Miina tahtoo tietää, ymmärtää ja jopa kunnioittaa. Miksi ei vaalia. Koska tarinassani kulttuuri erot kiedotaan rakkauteen, niihin ei törmätä. Niihin ei takerruta ja niitä ei vieroksuta.

– Typistetyt varpaat, että jalka olisi mahdollisimman pieni. Kauneus ihanteet.

– Suru aika on Miinan anopin kulttuurissa.

– Suku on tärkeä ja juuret on Miinan tulevalla miehellä. Antoniolla.

Ja tarina alkaa… Ja se on nimeltään Chat keskustelu…

ChatMiina: Ajattelin typistää varpaat. Siroksi.

ChatHenna: Oletko tullut hulluksi.

ChatMiina: Sinulle on tehty kasvojen kohotus, heltat leikattu käsivarsista ja purukalusto laitettu uusiksi. Ei varmaan ole niin kivuliasta, kuin hampaiden kiillottelu ja repiminen, varpaiden saksiminen.

ChatHenna: Vai niin. Ne sidotaan kasvuvaiheessa langoilla, ei saksita poikki. Miten sitten kävelet ilman varpaita.

ChatMiina: Anoppini kulttuurissa on suruaika.

ChatHenna: Mitäs jos ei sure. Jos on helpottunut, kun oli niin läpeensä mätä ihminen, että sairaus vei. Tai päin vastoin, jos suruaika ei riitä. Jos menee niin rakas ihminen.

ChatMiina: Mieheni on sukurakas mies.

ChatHenna: Sukurakkautta ei ole. Se ansaitaan. Tiedän isiä, jotka ovat hyljänneet poikansa. Veljeksiä, jotka ovat riidoissa. Ja tyttäriä, jotka ovat katkeria isoäidilleen. Sukurakkaus ansaitaan. Sitä ei ole. Tietenkin on hyvä tietää juurensa. Ilman sitä tietoa lie mahdotonta elää. Mutta onko niilläkään, loppujen lopuksi niin merkitystä. Minun ystäväni ovat minun valittu perhe. Sukua ei voi valita. Olen yksinhuoltaja äiti. Äiti riittää suvuksi ja juuriksi. Ja äiti on – totta vie – ansainnut arvonsa.

ChatMiina: Alamme olla kansainvälinen maa. Suloinen tuhansien järvien Suomi. Ostamme Lidlistä maitopurkin thaimaalaiselta myyjältä. Haemme turkkilaista kebabbia. Ja käymme Italialaisella kampaajalla. Syntyvyys laskee Suomessa. Tutkimuksen mukaan: Nuoret suomalaiset eivät tahdo lapsia, kun kaikki on liian huonosti tai sitten liian hyvin. Ja kun kaikki on ok, ei liian huonosti (opiskelut ja opintolaina)… tai hyvin (uralla eteneminen) niin ikää on jo mittarissa liikaa. Ura luodaan yleensä nuorena. Pian meitä on supi suomalaisia on kolme miljoonaa ja pari miljoona ulkomaalaista. Näin käy. Sano minun sanoneen.

ChatHenna: Mitäs sillä on väliä, jos on kansainvälinen meininki.

ChatMiina: Ei mitään väliä. Lähdetään jääkahville kahvilaan.

ChatHenna: Nähdään tunnin päästä kahvilassa. Hei hei.

Olen tarinan kertoja. On siis tarinan aika. Ja tarina menee tällä kertaa näin.

Tällä kertaa en hio ja puno adjektiiveja, kuin runoudessa. Vaan, vain … aivan pelkistettyä kerronta muotoa. Hetkittäin heitän imperfektin ja preesensin sekaisin (siis tapahtuu nyt ja tapahtui)… Tarina kertoo tenniskavereista Emiliasta, 30 ja Liljasta, 30. Lilja on matkustellut paljon maailmalla, tämän kesäloman hän tahtoo viettää koto Suomessa, tuhansien järvein maassa. Hän ei ole koskaan käynyt Joensuussa, joten tämän kesän kesälomareissunsa hän suuntaa Jojensuuhun.

Hänellä on kotomaa näkemättä, vain Kokkola, missä on juuret on nähty sekä Helsinki.

Aasia ja Etelä-Amerikka on puolestaan nähty.

Hänellä on kesäloma parhaillaan. Merkonomi. Onnellisesti naimisissa, hänen miehellä on heinäkuu lomaa.

Ja hän on ylpeä ocicatin omistaja. Katti on nimeltään Hopeatäplä. Pantterimainen … voimakas, eleganssi olemus. Kissa näyttelyissä reissaava upea kissa. Villikissan ulkonäöstä huolimatta, mitä lempein, rakastettavin, sosiaalisin rotu….

Tarinan henkilö viettää kesäkuun kesälomaa.

Tenniskaveri on eläkkeellä (nuorena, kipeän selän johdosta).

He suuntaavat tenniskaverin kanssa maalauksellisiin maisemiin, Kolille.

Tenniskaveri Emilia on naimisissa australialaisen miehen kanssa. Miehen juuret vievät heimoihin.

Emilia on puolestaan Marokkolaisen äidin ja romani miehen tytär, suomalainen.

Emilian kummityttö on intiaani.

Ja tarina … se menee tällä kertaa näin, olkaas hyvä…

Putositko tekstistä kärryiltä… Tarina kertoo, siis… tenniskavereista Emiliasta, 30 ja Liljasta, 30.

KESÄLOMA

Panostan lomallani asumiseen, mitä enemmän hotellissa on tähtiä, sen parempi.

Kerran vuokrasin halvimman majoitusvaihtoehdon. Karmiva murju, kummituskartano ja vuokran antajan takia piipahdin terapiassakin pari kertaa, niin ilkeä pakkaus oli hän…

Tästä viisastuneena panostan majoitukseen lomillani.

Mitä enemmän tähtiä on hotellissa, sen parempi, totean tenniskaverilleni.

Virheistä pitää viisastua.

Majoituksen varaaminen on jäänyt viime tinkaan, kesälomallani.

Ensimmäinen hotellivaihtoehto oli jo täynnä, olisi pitänyt tammikuussa varata jo hotellihuone.

Mutta toinen vaihtoehto vielä tarjosi vapaan huoneen.

Ja niin pakkasin kimpsuni ja kampsuni.

Kiharrin, harja, hiuskiinne, muotovaahto, meikit, hammasharja, kännykkä ja laturi, juhlavaatteet, arkivaatteet, jumppavaatteet, yöpuku, korkkarit, lenkkarit listan jatkuessa loputtomiin. Tennismaila ilman muuta löytyi matkatavaroistani.

Sain kuin sainkin kaikki tavarat mahtumaan kahteen valtavaan matkalaukkuun.

Jotka sitten nostin farmariauton peräkonttiin.

Minulla on laadukas auto, ostin uutena.

Virheistä pitää viisastua.

Edellisten autojen korjaus maksoi saman verran kuin uusi auto ja ei uskaltanut lähteä pitkälle matkalle romuilla.

Ja niin kesälomareissumme starttasi, ystävättäreni kanssa.

Lähdin tenniskaverini kanssa kiertelemään suloista tuhansien järvein maata. Suloista koto Suomea.

En pidä lentämisestä, ja ulkomailla olevasta turvattomuuden tunteesta.

Passia ei tarvittu tälle kesälomareissulleni.

Olen nähnyt maailmaa, onnistuneita reissuja ja vähemmän onnistuneita reissuja.

Mutta kotomaa on näkemättä.

Kyllä kyllä.

Olen Kokkolasta kotoisin, Kokkolassa syntynyt, koulut käynyt ja koko ikäni asunut.

Lappi on kokematta, Helsingissä olen tosin käynyt. Helsingistä olen lentänyt Marokkoon jne…

Vietin suloisen kesälomani koto maassamme.

Kokkola-Nivala-Pyhäsalmi-Kuopio-Joensuu. Siinä kesäloman reittini.

Kuutisen tuntia vie matka.

429 kilometriä.

Pysähdymme matkalla ilman muuta.

Seitsemän sillan kaupunkiin. Joensuuhun. Matkamme vie.

Navigaattori neuvoi perille helposti.

Kaupungin syke miksattuna maalaisidylliin. Tätä on Jojensuu.

Lävitse virtaa Pielisjoki.

Kauppatorin karjalainen meno.

Modernia kaupunkilaista elämää, mutta luonnon ympäröimänä.

Liikenteen solmukohta.

Luontopolut, uimarannat, nuotiopaikat ja kalastusmahdollisuudet aivan keskustan kupeessa.

Illalla menimme Kerubiin siiderille tenniskaverini kanssa.

Kerubissa esiintyi joku. En tuntenut kuka. Tenniskaveri tiesi kertoa, että listaykkönen.

Olimme siis tenniskaverini kanssa Saimaan Pyhäselän pohjoisrannalla Pielisjoen suulla Pohjois-Karjalassa. Asukkaita on noin 77 000 ihmistä.

Kaupungin nimikkoeläin on rupilisko.

– Rupilisko, vai niin, vastaa tenniskaverini Emilia kysyvästi.

Siiderin äärellä keskustelimme kulttuureista lämminhenkisesti.

Rasismi on väärin, joidenkin kulttuurien vääryydet ovat väärin.

– Suruajasta kysyn Emilialta. Mitä jos nukkuu pois läheinen. Ettei selviä suruajan päätyttyä surusta? Tai päin vastoin, kuolee joku kusipää, jota ei sure lainkaan?

– Siitäkin huolimatta suruaika on, vastaa Emilia.

– Entäs pienet jalat Kiinassa? Ei kait tarvitse saksia varpaita poikki, että olisi kengän numero 34?

Tämä Emilialle esittämäni kysymys avasi pitkän keskustelun plastiikkakirurgiasta.

Aikamme plastiikkakirurgiasta raatailtuamme.

Päädyimme keskustelemaan Australian alkuperäiskansoista. Kulttuureista.

Alkuperäis kansoilla on rikas suullisten kertomusten perinne. Satuja ja tarinoita on paljon, joko historiallisesti tosia tai keksittyjä. Monista tarinoista liikkuu useanlaisia versioita riippuen kerrontatilanteesta ja kertojasta. Tämä on hurmaavaa, Emilia kertoo kulttuurista.

Ja tästä keskustelumme siirtyy tummiin, onhan Emilian isä tumma.

– Tummat kunnioittavat ikä ihmisiä ja suku on rakas.

Minulle sinä rakas ystäväni olet rakkaampi kuin vaikka enoni, jota näen kymmenen vuoden välein sukujuhlissa. Vaikka hän on sukua, sinä et.

”Harmaat hapset ovat kunnian kruunu (sananlaskut 15:31)” ja

”Läheinen ystävä on tärkeämpi kuin kaukainen veli” siteeraan raamattua.

Tuota maailman luetuinta kirjaa.

Mikä kohta Raamatussa neuvoo noin? Sananlaskut 27:10.

Emilia kertoo, että hänen isälleen, joka on tumma on suku tärkeä. Isällä on Amerikassa serkkupoika, jota ei ole nähnyt 15 vuoteen, läheinen hänelle silti.

Päätin tarkistaa raamatusta kohdan 27:10 ja sen johdosta…

Seuraavana päivänä suuntasimme kirkkoon Joensuussa.

Nautimme vain muutaman siiderin.

Joensuun Kerubin seinät ovat nähneet paljon. Paljon. Meidän kulttuurien keskustelun Kerubin seinät kätkivät muiden tarinoiden joukkoon.

Ja niin koetti seuraava päivä.

Maittavan hotelli aamiaisen jälkeen suuntasimme… kirkkoon.

Joensuun kirkon on suunnitellut arkkitehti Josef Stenbäck vuonna 1900. Kirkko valmistui vuonna 1903.

Pääosin punatiilinen kirkko on tyyliltään jugendvaikutteista uusgotiikkaa.

Alttaritaulu vuodelta 1910.

Kaunis kirkko, tyylikäs alttaritaulu. Ja tunnelmallinen paikka.

Ja niin jatkoimme matkaamme tenniskentälle, tenniskaverini kanssa. Hän on taitava pelaamaan. Lyö pallon aina oikealle, sen jälkeen vasemmalle, minä väsyn juoksemiseen, ja hän voittaa siksi… vaikka selkäranka on kiero kuin korkkiruuvi.

– Mikä se on se Elli ?

– En ymmärrä mistä puhut ?

– Täällä on joku Elli, jonka kaikki tuntee ?

– Ai se, Joensuun Elli.

Joensuun Elli on fiktiivinen hahmo laulusta.

Televisio sarja ja elokuvakin.

Kysytääs joltain.

Ja niin kysäisen ensimmäiseltä vastaan tulevalta henkilöltä, kuka on Joensuun Elli ?

Joensuun Ellinä tunnettiin kiertelevä vanha, pienikokoinen nainen, joka lähes eli ja matkusti kaukojunissa, vielä 1970-luvulla.

VR-llä on käytössä Elli-niminen radantarkastusvaunu, ilmeisesti viittaa Joensuun Elliin.

Vai niin, mielenkiintoista. Vastaan, ja toivottelen hänelle aurinkoista päivän jatkoa.

Ja niin oli Joensuu nähty ja koettu. Olimme kokeneet yöelämän, kirkon, urheilun, tenniksen kautta ja tiesimme legendan tarinan, nimittäin Joensuun Ellin tarinan. Onko meillä vielä jotain kokematta ?

Kysäisen tenniskaveriltani. On, nimittäin karjalanpiirakat. Suussa sulavat karjalan piirakat.

Niinpä lähdimme karjalanpaistia, ja karjalanpiirakoita metsästämään.

Oli koettu ruokakulttuuri, yöelämä, kirkko, urheilu, onko vielä jotain kokematta kauniista Jojensuusta ?

Tenniskaverini kysäisee minulta.

On, nimittäin museo.

Ja niin astumme aikakoneeseen, sukellamme historian havinaan, tiemme vei museoon.

Museosta päästyämme totesin, että…

Käydään kirjastossa. Kirjasto on vielä näkemättä.

Ja minkä elämyksen Joensuun kirjasto tarjosikaan.

Hieno kirjasto.

– Löytyykö kirjastosta Joensuu-Suomi sanakirjaa

Sen mukaan mie on minä ja sie on sinä.

Sitten suloinen Joensuu olikin jo nähty…

Tämän jälkeen…

Jatkoimme tenniskaverini kanssa matkaamme.

Ja päämäärämme oli Koli. 70 km Joensuusta.

Kesälomareissumme sijoittuu kesäkuulle, jolloin päivä on pisimmillään ja Kolin kukkaloisto hehkeimmillään.

Pielisen aallot, saaret, rannat, lumoavat.

Kolin maisemissa sielu lepää.

Kolia ihailtuamme palasimme Kokkolaan.

Paluumatkalla pysähdyimme ilman muuta Savon sydämeen, lupsakkaan Kuopivoon, torille, kalakukkoa popsimaan.

Kesälomareissu oli onnistunut.

Kotiuduttuani mummoni soitteli minulle ja kysyi kesälomareissusta.

Reissu oli onnistunut, totesin. Tennistä pelasin. Ja Kolin maisemat olivat häikäisevät.

Ensi kesäloma reissuni karavaanailen. Myyn auton ja ostan asuntoauton.

Sen pituinen se.

Tarinan opetus oli seuraavanlainen: Virheistä viisastuen. Virheistä pitää viisastua.

22.6.2025

+14

Aurinko nousee 2.07

Aurinko laskee 0.33

Hei sinne ruudun

toiselle puolelle

Olet astunut blogiini

Runouden sävelin

Lämpimästi tervetuloa

Sädehtivää ja runorikasta sunnuntaita.

Juhannus on purkissa.

Ja päivä lyhenee.

MITÄ KIRJAA SUOSITTELEN LUETTAVAKSI… SE SELVIÄÄ, VAIN TÄMÄN BLOGIMERKINNÄN LUKEMALLA.

Tänään blogissani runouden, tarjolla kaunis runoni MUUTOS VAI PYSYVYYS ja runo menee näin. Olkaas hyvä.

MUUTOS VAI PYSYVYYS

taivaalla loistaa tähtivyö

on keskiyö

tähdenlennon luo

kiertäen suo

tähtipölyä

tähdenlento

silloin suloinen

olento

taruolento että

satuolento

hahmo

hento

pimento

sudenkorento

lähtöasento

vai

paluulento

tähtisumua

taivas

tummuva

tummuvan

taivaan alla

jäätävä halla

jääpuikkoja

kauniita

lumihiutaleita

pohtien

elämää ja sen

suuntaa

kaipaatko

muutosta

vai et

silloin suloinen

olento

taruolento että

satuolento

ovat tyytyväisiä

elämäänsä

juuri näin

kun hänen

luokseen

jäin

kaiken kääntyen

parhain päin

vierekkäin

tarueläin

kääntyen

takaisinpäin

vai sittenkin

edespäin

äskettäin

vähittäin

välähdyksittäin

muuttuen

pohtien

elämää ja sen

suuntaa

kaipaatko

muutosta

vai et

taivaalla loistaa tähtivyö

on keskiyö

Mitäs kirjaa suosittelen luettavaksi? No vaikkapas… Sherlock Holmesia.

Olen muuten piipahtanut Lontoossa 221B Baker Street llä. Jokin aika sitten.

Ikonisen Lontoon etsivän koti.

Esineiden aarreaitta.

Sherlock Holmes -museo sijaitsee osoitteessa 221B Baker Street, Lontoo, se on yksi maailman kuuluisimmista osoitteista.

Ikimuistoinen, aito kokemus viktoriaanisesta Lontoosta.

Upea nelikerroksinen talo vuodelta 1815.

Sherlock Holmes on 1800-luvun loppuun ja 1900-luvun alkuun sijoittuva kuvitteellinen salapoliisihahmo, jonka loi skotlantilainen kirjailija ja lääkäri.

Vuosina 1887–1927 yhteensä neljä Holmes-romaania ja 56 novellia.

Useimmissa Holmes-tarinoissa kertojana on salapoliisin ystävä tohtori Watson.

Kahdessa tarinassa kertojana on Sherlock Holmes itse, ja kahdesti tarinan kertoo tuntematon kertoja kolmannessa persoonassa.

Suosittelen Sherlock Holmesia luettavaksi.

Tänään tarjolla runoni Valon säde. Ja runo menee näin… Olkaas hyvä.

VALON SÄDE

moderniin lähestymistapaan

ainutlaatuinen

valon säde

erottaudutaan muista

kuin

vihreistä puista

keskikesällä

sopivan runsas

monipuolinen

vehreys

mikä

täyttää

maisemat

helmi

puhtaus

kaipaukseen

kietoutuneena

kalliolla

peura

meren

siintäessä

taustalla

silloin

moderniin lähestymistapaan

ainutlaatuinen

valon säde

peipon laulu

sinivuokko

keskikesällä

sopivan runsas

monipuolinen

vehreys

mikä

täyttää

maisemat

helmi

puhtaus

kaipaukseen

kietoutuneena

FIKTIIVISEN TARINAN AIKA.

Olen tarinan kertoja 🙂

Tarina kertoo Linneasta, kolmekymppisestä siivoojasta, joka toteaa, että elämä on valintoja, ja elämän valintataloissa saa valita… pitää valita… olemme valintojemme summa… Hän vaihtaa siivouskärryt opintoihin. Hyvä valinta.

Ja tarina alkaa, se menee tällä kertaa näin ja on nimeltään….

Kirjastossa

Lähtökohtani elämään ei ole kaksiset. Yksinhuoltaja äitini on kuollut, isäni kanssa en ole tekemisissä. Äitini vihasi isääni, yleensä viha ansaitaan, harvoin sympaattinen henkilö on vihattu… Isäni nykyinen vaimo on niin ilkeä, että tekee mahdottomaksi sen, että olisin isäni kanssa tekemisissä.

Lähtökohtani elämään ei ole kaksiset. Äitini sairastui ja riutui pois. Karmivaa oli seurata vierestä, hänen kuihtumisensa.

Juuri TV tarjosi jääkiekkoa. Suomi hävisi ja tippui mitali peleistä. Kyyneleet vierivät poskilleni. Samoissa kyyneleissäni heijastui vanhat traumat. Mitkä puhkeisivat pintaan, pettymyksen tunteesta. Ystävättäreni sanoi, että jääkiekko on vain jääkiekkoa, ei kyyneleiden arvoista, mutta vanhat haavat avautuivat, ja kyynelvirtani oli lähes loputon.

Tänä päivänä, aikuisena, koen olevani oman onneni seppä. Ja hetkittäin olenkin äärimmäisen onnellinen, mutta joskus vanhat arvet avautuvat… Valtaavat ajatukseni kuin musta pimeä pilvi, ympyröiden minut… Tarvitsee vain jonkin vastoinkäymisen, ja se laukaisee surun tunteen.

Tänään surun laukaisi jääkiekon tappio ottelu…

Ja koetan ajattelemalla ajatella jotain muuta… mukavampaa… mutta noin yleensä ottaen, olen oman onneni seppä ja sädehtivän onnellisen hymyn omistava lady.

Harrastan mielikuva harjoittelua. Ajatusten siirtoa. Unelmointia. Tai hukun ajatuksiini.

Olen lähdössä lomalle Kreikkaan lomallani. Unohdan jääkiekossa häviämisen laukaiseman itkuisuuteni, suruni ,että tuskani ja suuntaan ajatukseni Kreikkaan.

Kreikka ja loma mikä lyömätön yhdistelmä. Suloisia saaria sekä tunnelmallisia pikkukyliä. Saaret ovat maailman kauneimmiksi kutsutut. Kultaiset hiekkarannat. Välimeren suussa sulava menu. Ja lomalta kaipaan vain rentouttavaa joutilaisuutta uima-altaalla.

Vanhankaupungit kujat ja idylliset putiikit.

Taskuvarkaille kelpaa jopa turistien linttaan poljetut hikiset rantasandaalit, joissa pohjat rikki, velkaantuneessa Kreikassa. Pitää pitää huoli omaisuudestaan, lomalla.

Matkalle lähden ystävättäreni ja hänen miehensä kanssa.

Pankkikorttia ei kannata käyttää, se voidaan kopioida. Laitan vähäiset rahani talletelokerikkoon. Uima-altaalla lojumiseen ei tarvita rahaa. En perusta rahasta… en ole raha ahne ihminen. En ole materialisti. En käsitä varkaita, siksi. Materialismi on jonkin sortin sairaus, hamstraamisesta puhumattakaan.

Kristallin kirkasta turkoosia vettä. Paikallisia nähtävyyksiä. Upea ranta ja turkoosi meri odottaa.

Kyyneleeni kuivuivat huomaamatta turkoosia vettä ajatellessani.

Työnsin siivouskärryjäni hiiren hiljaisessa kirjastossa.

Oli arkistakin arkisempi työpäivä.

Kirjasto, ja sen hiiren hiljaiset käytävät…

Kävelin kuin huopatossutehtaalla miehen ohitse, joka hievahtamatta tuijotti kirjaa.

Siivosin yhden kirjaston siiven ja jälleen kävelin ääneti miehen ohitse.

Vieläkin… Vieläkin, hän tuijotti hievahtamatta kirjaansa.

Onko hän elossakaan, kun evääkään ei värähtänyt.

Sitten huomasin, että hän tutkii Einstainin teoriaa.

Väärä hälytys.

Elossa on.

Kirjaston siivottuani, suuntasin, vielä toiseen kohteeseen, toimistoon, johon kuului rappukäytävien nurkkien kiillottelu & kuuraus.

Sitten työpäiväni olikin jo pulkassa.

Olen terveellä tavalla utelias, mielenkiinto elämään tulee säilyttää.

Uteliaisuus edistää oppimista.

On hyvä olla tiedon janoinen.

Uteliaisuus on innostusta kokea jotain uutta.

Asustelen Helsingissä.

Muutin Pihtiputaan laitamilta, en edes ydin keskustasta, tänne. Siis keskeltä ei mitään.

Pihtipudas sijaitsee Keski-Suomessa. Siellä asustelee noin 4 117 henkilöä, Pihtiputaan naapurikuntia ovat Haapajärvi, Keitele, Kinnula, Pielavesi, Pyhäjärvi, Reisjärvi ja Viitasaari. Kinnulaan kotoani oli 89 kilometriä.

Ikkunasta avautui metsämaisemat.

Keski-Suomen pohjoisimmasta kärjessä, puhtaiden vesien ääressä, kauniin luonnon helmassa saattoi virkistyä.

Muistelen kuinka Pihtiputaan huoltoaseman kahvilassa keskusteltiin seuraavanlaisesti:

Hammaslääkäri oli siis ollut auto-onnettomuudessa (murtunut ranne ja auto korjaamolle).

– Oletkos kuullut, hammaslääkäri oli onnettomuudessa, sanoi kampaaja kirurgille.

– Hammaslääkäri on ollut onnettomuudessa, sanoi kirurgi patologille.

– Hammaslääkäri on ollut pahoin loukkaantunut, sanoi patologi lehtimyyjälle.

– Hammaslääkäri on loukkaantunut pahoin ja kait kuollut sanoi lehtimyyjä kukkakauppiaalle.

– Hammaslääkäri on kuollut, sanoi kukkakauppias kirjakauppiaalle.

Kadulla hammaslääkäri käveli kirjakauppiasta vastaan ja kirjakauppias pinkaisi pakoon, kuin pikajuoksija sadan metrin spurtissa konsanaan. Apua, haamu, kiljuen…

Hammaslääkäri ihmetteli tätä.

Kun taas täällä Stadissa päin… kahvilassa, toisin sanoen… kahvilan terassilla… oli ruumis kolme päivää. Kukaan ei reagoinut. Siivooja, kollegani… löysi ruumiin, kolmen, 3, päivän kuluttua… kun kurkotti pöydän alusta siivoamaan. Oli kompastua siihen. Luonnollinen kuolema.

Ihmisiä ei – totta vie – kiinnosta muiden ihmisten asiat, täällä meillä päin.

Siis kolme päivää.

Tähän minulla on ollut sopeutuminen.

Kuin kaksi ääripäätä, Helsingissä viis veisataan, mitä tapahtuu naapurikorttelissa, vaikka joku seisoisi keskellä tietä päällään, kukaan ei reagoi. Auton varashälyttimillä ei tee mitään, ihmiset eivät reagoi…. kun taas pikkukylillä tiedetään paremmin naapurikorttelin asiat, kuin omat asiat. Rikkinäisen puhelimen fiilikset.

(Ihmiset kokoontuvat jonoon rikkinäisessä puhelimessa, ja toisessa päässä oleva kuiskaa haluamansa viestin seuraavalle. Tämä kuiskaa sen eteenpäin, kunnes päästään jonon loppuun. Lopuksi viimeinen kertoo, mitä hän kuuli, ja ensimmäinen paljastaa liikkeelle laskemansa viestin. Viesti on muuttunut matkan varrella huomattavasti) .

Itämeren rannalla sijaitseva Helsinki moderni kaupunki, on äärimmäisen kaunis paikka. missä asustelen.

Elämä on valintoja. Teemme valintoja koko ajan, päivittäin. Yritän valita oikein.

Olemme valintojemme tulos.

Elämän valintatalossa, saa valita.

Meneekö asiat parempaan vai huonompaan suuntaan, se päätetään valinnalla.

Jos valitset yhden vaihtoehdon, hylkäät toisen vaihtoehdon. Tämän johdosta valinta voi olla kipeäkin.

On huonoja ja hyviä valintoja.

Olen valinnut väärin elämässänikin.

Esimerkiksi ex puolisoni oli väärä valinta.

Mutta… mutta… olen myös tehnyt paljon onnistuneita valintoja.

Elämä on valintoja, suuria valintoja, pieniä valintoja.

Nykyisen puolisoni valitsin oikein. On äärimmäisen tuskallista, jos tämän tärkeän valinnan tekee väärin.

Jokaisella valinnalla on seurauksensa.

Valitsen parhaillaan tärkeää asiaa: vapaa-ajan käyttöä, että terveydestä huolehtimista.

Oikeat ja riittävän kunnianhimoiset tavoitteet löytyvät myös valinnoistani.

Onnellisuus on omista valinnoistasi kiinni.

Olemme valintojemme summa.

Teemme suuria valintoja, ja pieniä valintoja.

Aloitan laborantti opinnot ja vaihdan siivouskärryt laboratorioon…

Suht koht suuri valinta, opiskelun aloittaminen.

Muutan opintojeni johdosta, asunnon hankkiminen, suuri valinta. Valitsen rauhallisen ympäristön ja pitkän koulumatkan.

Sanon hasta la vista, Stadin ydin keskustalle…

On pieniä valintoja, jotka vaikuttavat elämäämme.

Koko elämä on valintoja.

Olen katkaissut ihmissuhteita, ihminen esitti ystävääni olematta ystäväni. Tämä oli suht suuri valinta. Voimme valita ihmiset, kenen kanssa jaamme elämämme, kenen kanssa vietämme arvokasta aikaamme. Etenkin valitse ihmiset elämässäsi oikein.

Olen tehnyt valinnan, vaalin ystävyys suhteitani. Ystävät ovat kukkasia elämän poluilla ja kukat kuihtuvat, hyvät ihmissuhteet hiipuvat, jos niitä ei vaali…

Tapaamme elämme taipaleella hurmaavia ihmisiä, ihmisiä joilta saamme voimaa, elämän meitä kolhiessa, ihmisiä, joiden kanssa jaamme ilot, hymyn häivän.

Meillä on sitten valmistujaiskahvit, kun laborantti opintoni päättyvät. Valitsen ylleni sinisen kauniin leningin, hyvä valinta.

Sen pituinen se

Tarinan opetus oli seuraavanlainen: Tee hyviä valintoja elämässäsi.

Suurenmoista, että olet blogissani runouden.

– Runoilijatar

Lukemisiin