Runo
LUMOAVAA KAUNEUTTA
lumoavaa kauneutta
kipinä
kohtalo
tapahtuipa
mitä hyvänsä
kun mitään ei
tapahdu
siinä tapauksessa
silmän räpäyksessä
kävellessä
lähetessä
sydämessä
edetessä
löytämisessä
käsikädessä
kysymyksessä
hetkessä
ensisilmäyksellä
auringonsäteitä
läheisyydessä
lähietäisyydeltä
Tänään tarjolla kaksi, 2, fiktiivistä tarinaa. Samalla teemalla. Mikä on kulttuuri erot (kauneusihanteena pieni siro jalka, suruaika ja läheinen suku/juuret).
Pitäähän minun esitellä tarinan henkilö. Hän on Miina. Nelikymppinen lady. Eronnut ja karannut. Oikein mukava ja herttainen, kun sille päälle sattuu. Pitäisi sattua useammin tälle tuulelle.
Hän työskentelee leipomossa, joten aikaiset aamut ovat hänelle tuttuja. Parhaillaan hän viettää kesälomaa. Viikon loman säästi syksylle. Lähtee lokakuussa räntää ja pimeyttä pakoon palmujen katveeseen.
Hän on tulisesti rakastunut Antonioon. Antonio muutti opiskelemaan Helsinkiin. Ja sille tielle jäi.
Antonio on kulttuuri mix mies. Hänen isänsä on kiinalainen. Äiti eri kulttuurista. Ja siihen päälle vielä Afrikkalainen isoäiti. Joten Miina kohtaa kulttuuri eroja. Ja koska kyseessä on rakkaus, oi tuo niin arvokas ja suurenmoinen asia. Niin kulttuuri erot, kun ne kiedotaan rakkauteen. Niin niitä Miina tahtoo tietää, ymmärtää ja jopa kunnioittaa. Miksi ei vaalia. Koska tarinassani kulttuuri erot kiedotaan rakkauteen, niihin ei törmätä. Niihin ei takerruta ja niitä ei vieroksuta.
– Typistetyt varpaat, että jalka olisi mahdollisimman pieni. Kauneus ihanteet.
– Suru aika on Miinan anopin kulttuurissa.
– Suku on tärkeä ja juuret on Miinan tulevalla miehellä. Antoniolla.
Ja tarina alkaa… Ja se on nimeltään Chat keskustelu…
ChatMiina: Ajattelin typistää varpaat. Siroksi.
ChatHenna: Oletko tullut hulluksi.
ChatMiina: Sinulle on tehty kasvojen kohotus, heltat leikattu käsivarsista ja purukalusto laitettu uusiksi. Ei varmaan ole niin kivuliasta, kuin hampaiden kiillottelu ja repiminen, varpaiden saksiminen.
ChatHenna: Vai niin. Ne sidotaan kasvuvaiheessa langoilla, ei saksita poikki. Miten sitten kävelet ilman varpaita.
ChatMiina: Anoppini kulttuurissa on suruaika.
ChatHenna: Mitäs jos ei sure. Jos on helpottunut, kun oli niin läpeensä mätä ihminen, että sairaus vei. Tai päin vastoin, jos suruaika ei riitä. Jos menee niin rakas ihminen.
ChatMiina: Mieheni on sukurakas mies.
ChatHenna: Sukurakkautta ei ole. Se ansaitaan. Tiedän isiä, jotka ovat hyljänneet poikansa. Veljeksiä, jotka ovat riidoissa. Ja tyttäriä, jotka ovat katkeria isoäidilleen. Sukurakkaus ansaitaan. Sitä ei ole. Tietenkin on hyvä tietää juurensa. Ilman sitä tietoa lie mahdotonta elää. Mutta onko niilläkään, loppujen lopuksi niin merkitystä. Minun ystäväni ovat minun valittu perhe. Sukua ei voi valita. Olen yksinhuoltaja äiti. Äiti riittää suvuksi ja juuriksi. Ja äiti on – totta vie – ansainnut arvonsa.
ChatMiina: Alamme olla kansainvälinen maa. Suloinen tuhansien järvien Suomi. Ostamme Lidlistä maitopurkin thaimaalaiselta myyjältä. Haemme turkkilaista kebabbia. Ja käymme Italialaisella kampaajalla. Syntyvyys laskee Suomessa. Tutkimuksen mukaan: Nuoret suomalaiset eivät tahdo lapsia, kun kaikki on liian huonosti tai sitten liian hyvin. Ja kun kaikki on ok, ei liian huonosti (opiskelut ja opintolaina)… tai hyvin (uralla eteneminen) niin ikää on jo mittarissa liikaa. Ura luodaan yleensä nuorena. Pian meitä on supi suomalaisia on kolme miljoonaa ja pari miljoona ulkomaalaista. Näin käy. Sano minun sanoneen.
ChatHenna: Mitäs sillä on väliä, jos on kansainvälinen meininki.
ChatMiina: Ei mitään väliä. Lähdetään jääkahville kahvilaan.
ChatHenna: Nähdään tunnin päästä kahvilassa. Hei hei.
Olen tarinan kertoja. On siis tarinan aika. Ja tarina menee tällä kertaa näin.
Tällä kertaa en hio ja puno adjektiiveja, kuin runoudessa. Vaan, vain … aivan pelkistettyä kerronta muotoa. Hetkittäin heitän imperfektin ja preesensin sekaisin (siis tapahtuu nyt ja tapahtui)… Tarina kertoo tenniskavereista Emiliasta, 30 ja Liljasta, 30. Lilja on matkustellut paljon maailmalla, tämän kesäloman hän tahtoo viettää koto Suomessa, tuhansien järvein maassa. Hän ei ole koskaan käynyt Joensuussa, joten tämän kesän kesälomareissunsa hän suuntaa Jojensuuhun.
Hänellä on kotomaa näkemättä, vain Kokkola, missä on juuret on nähty sekä Helsinki.
Aasia ja Etelä-Amerikka on puolestaan nähty.
Hänellä on kesäloma parhaillaan. Merkonomi. Onnellisesti naimisissa, hänen miehellä on heinäkuu lomaa.
Ja hän on ylpeä ocicatin omistaja. Katti on nimeltään Hopeatäplä. Pantterimainen … voimakas, eleganssi olemus. Kissa näyttelyissä reissaava upea kissa. Villikissan ulkonäöstä huolimatta, mitä lempein, rakastettavin, sosiaalisin rotu….
Tarinan henkilö viettää kesäkuun kesälomaa.
Tenniskaveri on eläkkeellä (nuorena, kipeän selän johdosta).
He suuntaavat tenniskaverin kanssa maalauksellisiin maisemiin, Kolille.
Tenniskaveri Emilia on naimisissa australialaisen miehen kanssa. Miehen juuret vievät heimoihin.
Emilia on puolestaan Marokkolaisen äidin ja romani miehen tytär, suomalainen.
Emilian kummityttö on intiaani.
Ja tarina … se menee tällä kertaa näin, olkaas hyvä…
Putositko tekstistä kärryiltä… Tarina kertoo, siis… tenniskavereista Emiliasta, 30 ja Liljasta, 30.
KESÄLOMA
Panostan lomallani asumiseen, mitä enemmän hotellissa on tähtiä, sen parempi.
Kerran vuokrasin halvimman majoitusvaihtoehdon. Karmiva murju, kummituskartano ja vuokran antajan takia piipahdin terapiassakin pari kertaa, niin ilkeä pakkaus oli hän…
Tästä viisastuneena panostan majoitukseen lomillani.
Mitä enemmän tähtiä on hotellissa, sen parempi, totean tenniskaverilleni.
Virheistä pitää viisastua.
Majoituksen varaaminen on jäänyt viime tinkaan, kesälomallani.
Ensimmäinen hotellivaihtoehto oli jo täynnä, olisi pitänyt tammikuussa varata jo hotellihuone.
Mutta toinen vaihtoehto vielä tarjosi vapaan huoneen.
Ja niin pakkasin kimpsuni ja kampsuni.
Kiharrin, harja, hiuskiinne, muotovaahto, meikit, hammasharja, kännykkä ja laturi, juhlavaatteet, arkivaatteet, jumppavaatteet, yöpuku, korkkarit, lenkkarit listan jatkuessa loputtomiin. Tennismaila ilman muuta löytyi matkatavaroistani.
Sain kuin sainkin kaikki tavarat mahtumaan kahteen valtavaan matkalaukkuun.
Jotka sitten nostin farmariauton peräkonttiin.
Minulla on laadukas auto, ostin uutena.
Virheistä pitää viisastua.
Edellisten autojen korjaus maksoi saman verran kuin uusi auto ja ei uskaltanut lähteä pitkälle matkalle romuilla.
Ja niin kesälomareissumme starttasi, ystävättäreni kanssa.
Lähdin tenniskaverini kanssa kiertelemään suloista tuhansien järvein maata. Suloista koto Suomea.
En pidä lentämisestä, ja ulkomailla olevasta turvattomuuden tunteesta.
Passia ei tarvittu tälle kesälomareissulleni.
Olen nähnyt maailmaa, onnistuneita reissuja ja vähemmän onnistuneita reissuja.
Mutta kotomaa on näkemättä.
Kyllä kyllä.
Olen Kokkolasta kotoisin, Kokkolassa syntynyt, koulut käynyt ja koko ikäni asunut.
Lappi on kokematta, Helsingissä olen tosin käynyt. Helsingistä olen lentänyt Marokkoon jne…
Vietin suloisen kesälomani koto maassamme.
Kokkola-Nivala-Pyhäsalmi-Kuopio-Joensuu. Siinä kesäloman reittini.
Kuutisen tuntia vie matka.
429 kilometriä.
Pysähdymme matkalla ilman muuta.
Seitsemän sillan kaupunkiin. Joensuuhun. Matkamme vie.
Navigaattori neuvoi perille helposti.
Kaupungin syke miksattuna maalaisidylliin. Tätä on Jojensuu.
Lävitse virtaa Pielisjoki.
Kauppatorin karjalainen meno.
Modernia kaupunkilaista elämää, mutta luonnon ympäröimänä.
Liikenteen solmukohta.
Luontopolut, uimarannat, nuotiopaikat ja kalastusmahdollisuudet aivan keskustan kupeessa.
Illalla menimme Kerubiin siiderille tenniskaverini kanssa.
Kerubissa esiintyi joku. En tuntenut kuka. Tenniskaveri tiesi kertoa, että listaykkönen.
Olimme siis tenniskaverini kanssa Saimaan Pyhäselän pohjoisrannalla Pielisjoen suulla Pohjois-Karjalassa. Asukkaita on noin 77 000 ihmistä.
Kaupungin nimikkoeläin on rupilisko.
– Rupilisko, vai niin, vastaa tenniskaverini Emilia kysyvästi.
Siiderin äärellä keskustelimme kulttuureista lämminhenkisesti.
Rasismi on väärin, joidenkin kulttuurien vääryydet ovat väärin.
– Suruajasta kysyn Emilialta. Mitä jos nukkuu pois läheinen. Ettei selviä suruajan päätyttyä surusta? Tai päin vastoin, kuolee joku kusipää, jota ei sure lainkaan?
– Siitäkin huolimatta suruaika on, vastaa Emilia.
– Entäs pienet jalat Kiinassa? Ei kait tarvitse saksia varpaita poikki, että olisi kengän numero 34?
Tämä Emilialle esittämäni kysymys avasi pitkän keskustelun plastiikkakirurgiasta.
Aikamme plastiikkakirurgiasta raatailtuamme.
Päädyimme keskustelemaan Australian alkuperäiskansoista. Kulttuureista.
Alkuperäis kansoilla on rikas suullisten kertomusten perinne. Satuja ja tarinoita on paljon, joko historiallisesti tosia tai keksittyjä. Monista tarinoista liikkuu useanlaisia versioita riippuen kerrontatilanteesta ja kertojasta. Tämä on hurmaavaa, Emilia kertoo kulttuurista.
Ja tästä keskustelumme siirtyy tummiin, onhan Emilian isä tumma.
– Tummat kunnioittavat ikä ihmisiä ja suku on rakas.
Minulle sinä rakas ystäväni olet rakkaampi kuin vaikka enoni, jota näen kymmenen vuoden välein sukujuhlissa. Vaikka hän on sukua, sinä et.
”Harmaat hapset ovat kunnian kruunu (sananlaskut 15:31)” ja
”Läheinen ystävä on tärkeämpi kuin kaukainen veli” siteeraan raamattua.
Tuota maailman luetuinta kirjaa.
Mikä kohta Raamatussa neuvoo noin? Sananlaskut 27:10.
Emilia kertoo, että hänen isälleen, joka on tumma on suku tärkeä. Isällä on Amerikassa serkkupoika, jota ei ole nähnyt 15 vuoteen, läheinen hänelle silti.
Päätin tarkistaa raamatusta kohdan 27:10 ja sen johdosta…
Seuraavana päivänä suuntasimme kirkkoon Joensuussa.
Nautimme vain muutaman siiderin.
Joensuun Kerubin seinät ovat nähneet paljon. Paljon. Meidän kulttuurien keskustelun Kerubin seinät kätkivät muiden tarinoiden joukkoon.
Ja niin koetti seuraava päivä.
Maittavan hotelli aamiaisen jälkeen suuntasimme… kirkkoon.
Joensuun kirkon on suunnitellut arkkitehti Josef Stenbäck vuonna 1900. Kirkko valmistui vuonna 1903.
Pääosin punatiilinen kirkko on tyyliltään jugendvaikutteista uusgotiikkaa.
Alttaritaulu vuodelta 1910.
Kaunis kirkko, tyylikäs alttaritaulu. Ja tunnelmallinen paikka.
Ja niin jatkoimme matkaamme tenniskentälle, tenniskaverini kanssa. Hän on taitava pelaamaan. Lyö pallon aina oikealle, sen jälkeen vasemmalle, minä väsyn juoksemiseen, ja hän voittaa siksi… vaikka selkäranka on kiero kuin korkkiruuvi.
– Mikä se on se Elli ?
– En ymmärrä mistä puhut ?
– Täällä on joku Elli, jonka kaikki tuntee ?
– Ai se, Joensuun Elli.
Joensuun Elli on fiktiivinen hahmo laulusta.
Televisio sarja ja elokuvakin.
Kysytääs joltain.
Ja niin kysäisen ensimmäiseltä vastaan tulevalta henkilöltä, kuka on Joensuun Elli ?
Joensuun Ellinä tunnettiin kiertelevä vanha, pienikokoinen nainen, joka lähes eli ja matkusti kaukojunissa, vielä 1970-luvulla.
VR-llä on käytössä Elli-niminen radantarkastusvaunu, ilmeisesti viittaa Joensuun Elliin.
Vai niin, mielenkiintoista. Vastaan, ja toivottelen hänelle aurinkoista päivän jatkoa.
Ja niin oli Joensuu nähty ja koettu. Olimme kokeneet yöelämän, kirkon, urheilun, tenniksen kautta ja tiesimme legendan tarinan, nimittäin Joensuun Ellin tarinan. Onko meillä vielä jotain kokematta ?
Kysäisen tenniskaveriltani. On, nimittäin karjalanpiirakat. Suussa sulavat karjalan piirakat.
Niinpä lähdimme karjalanpaistia, ja karjalanpiirakoita metsästämään.
Oli koettu ruokakulttuuri, yöelämä, kirkko, urheilu, onko vielä jotain kokematta kauniista Jojensuusta ?
Tenniskaverini kysäisee minulta.
On, nimittäin museo.
Ja niin astumme aikakoneeseen, sukellamme historian havinaan, tiemme vei museoon.
Museosta päästyämme totesin, että…
Käydään kirjastossa. Kirjasto on vielä näkemättä.
Ja minkä elämyksen Joensuun kirjasto tarjosikaan.
Hieno kirjasto.
– Löytyykö kirjastosta Joensuu-Suomi sanakirjaa
Sen mukaan mie on minä ja sie on sinä.
Sitten suloinen Joensuu olikin jo nähty…
Tämän jälkeen…
Jatkoimme tenniskaverini kanssa matkaamme.
Ja päämäärämme oli Koli. 70 km Joensuusta.
Kesälomareissumme sijoittuu kesäkuulle, jolloin päivä on pisimmillään ja Kolin kukkaloisto hehkeimmillään.
Pielisen aallot, saaret, rannat, lumoavat.
Kolin maisemissa sielu lepää.
Kolia ihailtuamme palasimme Kokkolaan.
Paluumatkalla pysähdyimme ilman muuta Savon sydämeen, lupsakkaan Kuopivoon, torille, kalakukkoa popsimaan.
Kesälomareissu oli onnistunut.
Kotiuduttuani mummoni soitteli minulle ja kysyi kesälomareissusta.
Reissu oli onnistunut, totesin. Tennistä pelasin. Ja Kolin maisemat olivat häikäisevät.
Ensi kesäloma reissuni karavaanailen. Myyn auton ja ostan asuntoauton.
Sen pituinen se.
Tarinan opetus oli seuraavanlainen: Virheistä viisastuen. Virheistä pitää viisastua.