Runorikasta viikonloppua

24.7.2026

+16

Aurinko nousee 03.48

Aurinko laskee 23.01

Hei sinne ruudun

toiselle puolelle

Olet astunut blogiini

Runouden sävelin

Lämpimästi tervetuloa

Sädehtivää ja runorikasta viikonloppua. Kaikille upeille blogini runouden lukijoille.

(Kuvan tekstit saat suuremmalle, kuvaruutua suurentamalla).

OLEN KIRJOITTANUT MONEN MONELLA TYYLILLÄ. VIILAILLUT JA NIKKAROINUT ADJEKTIIVEJÄ… HIONUT JA PUNONUT ETTÄ LETITELLYT VERBEJÄ… JOSKUS RUNOUS ON KAUNISTA PITSISTÄ TEKSTIÄ NS. LIIRUM LAARUMEJA. SILLOIN ON TÄRKEÄÄ MITEN SANOTAAN, EI MITÄ SANOTAAN. TÄNÄÄN KIRJOTUS TYYLINI ON ERILAINEN… ON ÄÄRIMMÄISEN TÄRKEÄÄ MITÄ SANOTAAN… JA TEKSTI ON PELKISTETTYÄ KERRONTAMUOTOA, EI RUNOUDEN SÄVELIÄ, SULO SOINTUA…

EN HIO TEKSTIÄ… KUIN RUNOUDESSANI, SILLÄ KYSEESSÄ ON TARINA.

JA TÄRKEÄ AIHE ON: KÄVELYKEPPI… YMMÄRRÄT  TÄMÄN … JOS POLVESI ON LEIKATTU ESIMERKIKSI… JOS LÄHEISESI JALKA ON LEIKATTU… SILLOIN YMMÄRRÄT… TAI SELKÄ ON KIPEÄ…

Tämän päivän tarina kertoo Istosta. Hänellä on jalkaleikkaus edessä. Sekä Sampasta, selkä saksittu… Ja Markosta… hän on terve kuin pukki… 

Tarinan henkilöt

Isto: jalkaleikkaus edessä

Samppa, Iston paras ystävä: selkä leikattu, tuplakerroin, kenties tulevaisuudessa triplana.

Marko: terve, pitää piirtää rasti seinään siksi. Iston ja Sampan kaveri.

Ja tarina alkaa

KÄVELYKEPPI on tarina nimeltään

– En istu rullatuolissa, ennemmin ryömin. Isto toteaa Sampalle, ystävälleen. Viitaten jalkaleikkaukseensa.

Sampalla alkoi juhannukselta kesäloma ja hän on Iston luona kylässä pari päivää.

– En ota rollaattoria, ennemmin ryömin.

– En ota ankeita kainalosauvoja, en. Jatkaa Isto suu vaahdoten keskusteluaan.

– Kapteenikoukkuhan oli ihan cool, puu jalkoineen, Samppa vastaa.

Sampalta on leikattu selkä, kahdesti.

Hänellä on kultainen, kävelykeppi… leijonan pää kävelykepin nupissa.

Tällaisen Isto tahtoo. Ja ostaa.

Ja myös Marko. Jolla ei edes jalkaa ja selkää ole leikattu. Ostaa kävelykepin, niin upea se on

Kultainen kävelykeppi on todella hieno. Saisi tulla muotiin.

Jalka paranee. Kävelykeppi jää.

Sampalla ja hänen vaimollaan on eri aikaan kesäloma. Vaimolla elokuun ja Sampalla juhannukselta, nelisen viikkoa.

Sampan vaimo on oikein vieraanvarainen. Laittaa pöydän koreaksi, kun vieraita käy. Lautasliinoineen, pöytä koristeineen.

Sinkku Isto ei ole edes kahvipakettia ostanut vieraalleen.

Joten he suuntaavat kebabille. Isto ei kokkaa.

– On mukava nähdä kavereita, liian vähän tulee pidettyä yhteyttä. Samppa toteaa Istolle. Kävelykepit molempien kädessä.

On kaunis, helteinen kesäpäivä.

Sen pituinen se.

Tarinan opetus oli seuraavanlainen: Vietä aikaa ihmisten kanssa, jotka saavat sinut hymyilemään.

Loppusanat tarinaan.

Kerroin juuri Istosta ja Sampasta… mutta Marko mainittiin vain sivu osassa.

Mitäs kuuluu Markolle.

Marko on juuri alkanut seurustelemaan.

Hän on tulisesti rakastunut Helviin.

He tapasivat Helvin kanssa taidegalleriassa, virtuaalisessa sellaisessa. Helvi oli laittanut itsestään kymmenen vuotta vanhan kuvan nettiin, jossa hän hymyilee häikäisevällä hammasrivistöllään.

Kun hän tapasi Markon kanssa kasvotusten. Kutrit hän kampasi kauniisti, punasi suunsa, mutta kuva oli kymmenen vuotta vanha. Ja sen Marko huomasi heti. Helvi on vanhempi kuin hän luulikaan.

Helvi on 45 vuotias, Marko 32.

He tapasivat lounaalla, kiinalaisessa ravintolassa ensi kerran. Marko söi haarukalla, Helvi puikoilla.

Alku oli vaivaantunut lounaalla. Mutta he olivat keskustelleet puhelimessa jo vuoden. Keskustelut vaihtuivat chatista  puheluiksi. Ja oli jo treffien aika.

Nyt, kun on kulunut puoli vuotta treffeistä kiinalaisessa ravintolassa… he ovat astuneet astetta syvemmälle suhteessaan ja päättäneet vakiintua.

Ei, ei … alttarille he eivät vielä astele. Vaan astetta vakavammalle pohjalle. Vakiintua. He eivät tapaile muita. Ja salaa Marko on katsellut jo kihlasormuksiakin. He ovat rakastuneita. Marko ja Helvi.

Helvin läheisin sukulainen on hänen enonsa. Helvin äidin veli.  Hänen äitinsä on kuollut ja muun suvun kanssa Helvi ei ole läheinen.

Ja he ovat nyt menossa enon luokse kylään Markon kanssa.

– Enon on pakko pitää minusta. Marko tuumii. Aivan pakko.

Eno on tuntenut Helvin lapsesta asti. Helvi konttasi hänen lattioita pitkin lapsena. Ensimmäisen irronneen hampaan hän antoi enolleen. Ja hammaskeiju toi markan. Millä Helvi osti tikkarin.

Nuorena Helvi fanitti rock bändiä ja eno äänitti Helville c kasetille Metallicaa.

Helvi esitteli ensimmäisen poikaystävänsä parikymppisenä enolleen. Ja 25 vuotiaana eno kuivasi Helvin kyyneleet, kun heille tuli ero silloisen poikakaverin kanssa.

Helvi ei ole seurustellut sen koommin. Kaksikymmentä vuotta sinkkuna viihtynyt.

Hän on keskittynyt opiskelemaan. Ja valmistui vasta viime vuona. Parikymmentä vuotta lukenut, sivistynyt brunette hän on.

Töissä Helvi on opintojen lisäksi ollut terveyskeskuksen, info pisteessä. Ei rikas, ei köyhä, keskiluokkainen. Arkeologiaa hän luki vuosia. Teki jopa lopputyön aiheesta. Ja sairaanhoitajan tutkinnon opiskeli myös, minkä infossa työskentely vaatii.

Marko on puolestaan käynyt ammattikoulun. Automekaanikoksi opiskeli. Hän rappaa vanhoja autoja kaiken vapaa aikansa. Työkseen hän työskentelee autokorjaamolla.

Kihloissa Marko on ollut kahdesti, naisia on ollut aika paljon, mutta hän ei ole ollut ennen Helviä rakastunut. Tai toiseen ex kihlattuun oli. Mutta ero oli katkera. Niin katkera, että hän unohti, sen kuinka rakastunut hän ex:n olikaan.

Marko on tulisesti rakastunut Helviin.

Helvillä on auton romu. Volvo. Sekin pitää Markon kiireisenä. Volvo pitää purkaa aivan osiin.

Mutta mutta.

Nyt he siis olivat matkalla Helvin enon luokse. KUINKA SAAN HÄNET PITÄMÄÄN ITSESTÄNI. HÄNEN ON AIVAN PAKKO PITÄÄ MINUSTA. Marko miettii.

– Jos et tule toimeen enoni kanssa, eroan. Hän on perheeni, koko sukuni.

Ja tämä lisäsi vain paineita Markolle.

– Ei sinun tarvitse hänen paras ystävä olla. Riittää, kun tulet toimeen.
Helvi jatkaa

– Käyttäydynkö kuin työhaastattelussa. Kravatti kaulaan, olen edukseni vai miten?
– Olet vain oma itsesi.
– No, kerro millainen hän on. Eno, äitisi veli siis.

Eno on eläkkeellä ollut jo kauan. Hän oli työelämänsä kaupan lihatiskillä töissä. Hän on leski. Kaksi  lasta, poikia enolla on. Aikuisia jo. Toinen poika on naimisissa, ja eno on siis ukki. Toinen poika opiskelee. Hän harrastaa shakkia. Aika tavis, suomalainen. Hän ei etsi uutta vaimoa. On niin raskas pala leskenä olo. Ei tuore leski. On ollut leski jo kymmenen vuotta. Häneltä on polvi leikattu vasta. Grillaa… ja paljon…

Ja niin Marko ja Helvi lähtivät enon luokse kylään. Enon naapuri oli kylässä enon luona.

– En tiennyt, että on vieraita täällä. Helvi huikkaa ovelta.
– Aina on tilaa, kun käyttää rexonaa, eno huikkaa.

Grillipihdit käsissään.
Grilli on kuuma.

Marko kättelee enoa ja on aivan paniikissa. Hän on pukeutunut kravattiin.

– Kaunis sää, Marko avaa keskustelun kuin työhaastattelussa. Ei puutu kuin CV n lukisi perään.

Enon naapuri ja eno juttelevat tv sarjasta. Jota Marko ei tietenkään ole katsonut yhtä ainoa jaksoa. Kukahan on Ismo Laitela? Hän miettii.

– Grillipihvit popsitaan. Suussa sulavia.

Lähtiessään Marko antaa enolle kävelykepin. Kultaisen, jossa on leijonan pää kävelykepin nuppina.

– Polvesi on leikattu hiljattain… Marko sanoo.

Eno ilahtuu suunnattomasti kävelykepistä. Onhan polvi leikattu. Kävelykeppi pelasti vierailun.

– No miten meni vierailu, Marko kysyy Helviltä. Kun he huristelevat autolla pois.

Ihan hyvin, ette olleet tukka nuottasilla, Helvi vastaa
– Emme siis eroa.
– Emme.

Volvon romu käy huonosti. Marko ajaa auton korjaamolle. Ja siellä vierähtää loppu ilta.

Sen pituinen se.

Loppusanat tarinaan: Helvi harrastaa muuten tanssia… hän tilasi netistä häikäisevän upean kävelykepin ja pyörittelee kävelykeppiä ilmassa tsa tsa tsaan tahdissa… ja nappasi tällä… kävelykeppi tanssiaskelilla kulta mitalin. Se ripustettiin hänen kaulaansa. Kulta mitali kaulassaan hän teki virtuaali muotinäytös vierailun… Muotiluomus esiteltiin kävelykeppi kädessä… Kävelykepillä malli tiputti kutreiltaan lierihatun ja nosti sen ylös. 

Ja kaikki elivät elämänsä onnellisena loppuun asti.

Lukaises blogiani runouden pidemmälle. Seuraavassa blogimerkinnässäni sananen koruista. Ja uuni tuore runoni Safiiri. Niin uusi runo, ettei sulkakynän mustekaan ole vielä ehtinyt kuivua.

Suurenmoista, että olet blogissani runouden.

– Runoilijatar

Lukemisiin