Rupilisko siis rupimanteri

9.6.2023
+ 10
Aurinko nousee 2:35
Aurinko laskee 23:59

Suurenmoista, että eksyit blogiini

Runouden sävelin

Lämpimästi tervetuloa

RUNOILIJATAR PITÄÄ SULKAKYNÄNSÄ TERÄVÄNÄ RAAPUSTELEMALLA 

FIKTIIVISIÄ MINITARINOITA KERA RUNOUDEN SULO SOINTUJEN.

 Blogissaan Runouden sävelin.

Olen tarinan kertoja. On siis tarinan aika. Ja tarina menee tällä kertaa näin.

Tällä kertaa en hio ja puno adjektiiveja, kuin runoudessa. Vaan aivan pelkistettyä kerronta muotoa. 

Hetkittäin heitän imperfektin ja preesensin sekaisin (siis tapahtuu nyt ja tapahtui)…

Tarina kertoo tenniskavereista Emiliasta, 30 ja Liljasta, 30. 

Lilja on matkustellut paljon maailmalla, tämän kesäloman hän tahtoo viettää koto Suomessa,

 tuhansien järvein maassa. Hän ei ole koskaan käynyt Joensuussa, joten tämän kesän kesälomareissunsa

 hän suuntaa Jojensuuhun. 

Hänellä on kotomaa näkemättä, vain Kokkola, missä on juuret on nähty sekä Helsinki. 

Aasia ja Etelä-Amerikka on puolestaan nähty. 

Hänellä on kesäloma parhaillaan, merkonomi, onnellisesti naimisissa, hänen miehellä on heinäkuu lomaa. 

Ja hän on ylpeä ocicatin omistaja. Katti on nimeltään Hopeatäplä. Pantterimainen … voimakas, eleganssi 

olemus. Kissa näyttelyissä reissaava upea kissa. Villikissan ulkonäöstä huolimatta, mitä lempein, 

rakastettavin, sosiaalisin rotu…. 

Tarinan henkilö viettää kesäkuun kesälomaa. 

Tenniskaveri on eläkkeellä (nuorena, kipeän selän johdosta). 

He suuntaavat tenniskaverin kanssa maalauksellisiin maisemiin, Kolille.

Tenniskaveri Emilia on naimisissa australialaisen miehen kanssa. Miehen juuret vievät heimoihin. 

Emilia on puolestaan kiinalaisen äidin ja romani miehen tytär, suomalainen. 

Emilian kummityttö on intiaani.

Kulttuuri mix lady siis.

Ja tarina … se menee tällä kertaa näin, olkaas hyvä…

KESÄLOMA

Panostan lomallani asumiseen, mitä enemmän hotellissa on tähtiä, sen parempi. 

Kerran vuokrasin halvimman majoitusvaihtoehdon. Karmiva murju, kummituskartano  ja 

vuokran antajan takia piipahdin terapiassakin pari kertaa, niin ilkeä pakkaus oli hän… 

Tästä viisastuneena panostan majoitukseen lomillani.

Mitä enemmän tähtiä on hotellissa, sen parempi, totean tenniskaverilleni.

Virheistä pitää viisastua.

Majoituksen varaaminen on jäänyt viime tinkaan, kesälomallani.

Ensimmäinen hotellivaihto ehto oli jo täynnä, olisi pitänyt tammikuussa varata jo hotellihuone.

Mutta toinen vaihtoehto vielä tarjosi vapaan huoneen.

Ja niin pakkasin kimpsuni ja kampsuni.

Kiharrin, harja, hiuskiinne, muotovaahto, meikit, hammasharja, kännykkä ja laturi, juhlavaatteet,

 arkivaatteet, jumppavaatteet, yöpuku, korkkarit, lenkkarit listan jatkuessa loputtomiin. Tennismaila

 ilman muuta löytyi matkatavaroistani.

Sain kuin sainkin kaikki tavarat mahtumaan kahteen valtavaan matkalaukkuun. 

Jotka sitten nostin farmariauton peräkonttiin.

Minulla on laadukas auto, ostin uutena.

Virheistä pitää viisastua.

Edellisten autojen korjaus maksoi saman verran kuin uusi auto ja ei uskaltanut lähteä pitkälle 

matkalle romuilla.

Ja niin kesälomareissumme starttasi, ystävättäreni kanssa.

Lähdin tenniskaverini kanssa kiertelemään suloista tuhansien järvein maata. Suloista koto Suomea.

En pidä lentämisestä, ja ulkomailla olevasta turvattomuuden tunteesta.

 Passia ei tarvittu tälle kesälomareissulleni.

Olen nähnyt maailmaa, onnistuneita reissuja ja vähemmän onnistuneita reissuja.

Mutta kotomaa on näkemättä.

Kyllä kyllä.

Olen Kokkolasta kotoisin, Kokkolassa syntynyt, koulut käynyt ja koko ikäni asunut. 

Lappi on kokematta, Helsingissä olen tosin käynyt. Helsingistä olen lentänyt Marokkoon jne…

Vietin suloisen kesälomani koto maassamme.

Kokkola-Nivala-Pyhäsalmi-Kuopio-Joensuu. Siinä kesäloman reittini.

Kuutisen tuntia vie matka.

429 kilometriä.

Pysähdymme matkalla ilman muuta.

Seitsemän sillan kaupunkiin. Joensuuhun. Matkamme vie.

Navigaattori neuvoi perille helposti.

Kaupungin syke miksattuna maalaisidylliin. Tätä on Jojensuu.
Lävitse virtaa Pielisjoki.
Kauppatorin karjalainen meno.

Modernia kaupunkilaista elämää, mutta luonnon ympäröimänä.

Liikenteen solmukohta.

Luontopolut, uimarannat, nuotiopaikat ja kalastusmahdollisuudet aivan keskustan kupeessa.

Illalla menimme Kerubiin siiderille tenniskaverini kanssa.

Kerubissa esiintyi joku. En tuntenut kuka. Tenniskaveri tiesi kertoa, että listaykkönen.

Olimme siis tenniskaverini kanssa Saimaan Pyhäselän pohjoisrannalla 

Pielisjoen suulla Pohjois-Karjalassa.

Asukkaita on noin 77 000 ihmistä.

Kaupungin nimikkoeläin on  rupilisko.

Rupilisko, vai niin, vastaa tenniskaverini Emilia kysyvästi.

Siiderin äärellä keskustelimme kulttuureista lämminhenkisesti.

Rasismi on väärin, joidenkin kulttuurien vääryydet ovat väärin.

– Suruajasta kysyn Emilialta. Mitä jos nukkuu pois läheinen. Ettei selviä suruajan päätyttyä surusta? 

Tai päin vastoin, kuolee joku kusipää, jota ei sure lainkaan?

– Siitäkin huolimatta suruaika on, vastaa Emilia.

– Entäs pienet jalat Kiinassa? Ei kait tarvitse saksia varpaita poikki, että olisi kengän numero 34?

Tämä Emilialle esittämäni kysymys avasi pitkän keskustelun plastiikkakirurgiasta.

Aikamme plastiikkakirurgiasta raatailtuamme.

Päädyimme keskustelemaan Australian alkuperäiskansoista.

Alkuperäis kansoilla on rikas suullisten kertomusten perinne. Satuja ja tarinoita on paljon, 

joko historiallisesti tosia tai keksittyjä. Monista tarinoista liikkuu useanlaisia versioita riippuen 

kerrontatilanteesta ja kertojasta. Tämä on hurmaavaa, Emilia kertoo kulttuurista.

Ja tästä keskustelumme siirtyy tummiin, onhan Emilian isä tumma.

– Tummat kunnioittavat ikä ihmisiä ja suku on rakas.

Minulle sinä rakas ystäväni olet rakkaampi kuin vaikka enoni, jota näen kymmenen

 vuoden välein sukujuhlissa. Vaikka hän on sukua, sinä et.

”Harmaat hapset ovat kunnian kruunu (sananlaskut 15:31)” ja

”Läheinen ystävä on tärkeämpi kuin kaukainen veli” siteeraan raamattua. 

Tuota maailman luetuinta kirjaa.

Mikä kohta Raamatussa neuvoo noin? Sananlaskut 27:10.

Emilia kertoo, että hänen isälleen, joka on tumma on suku tärkeä. Isällä on Amerikassa serkkupoika,

 jota ei ole nähnyt 15 vuoteen, läheinen hänelle silti.

Päätin tarkistaa raamatusta kohdan 27:10 ja sen johdosta…

Seuraavana päivänä suuntasimme kirkkoon Joensuussa.

Nautimme vain muutaman siiderin.

Joensuun Kerubin seinät ovat nähneet paljon. Paljon.

Meidän kulttuurien keskustelun Kerubin seinät kätkivät muiden tarinoiden joukkoon.

Ja niin koetti seuraava päivä.

Maittavan hotelli aamiaisen jälkeen suuntasimme… kirkkoon.

Joensuun kirkon on suunnitellut arkkitehti Josef Stenbäck vuonna 1900. Kirkko valmistui vuonna 1903.

Pääosin punatiilinen kirkko on tyyliltään jugendvaikutteista uusgotiikkaa.

Alttaritaulu vuodelta 1910.

 
Kaunis kirkko, tyylikäs alttaritaulu. Ja tunnelmallinen paikka.

Ja niin jatkoimme matkaamme tenniskentälle, tenniskaverini kanssa. Hän on taitava pelaamaan. 

Lyö pallon aina oikealle, sen jälkeen vasemmalle, minä väsyn juoksemiseen, ja hän voittaa siksi,

 vaikka selkäranka on kiero kuin korkkiruuvi.

– Mikä se on se Elli ?
– En ymmärrä mistä puhut ?
– Täällä on joku Elli, jonka kaikki tuntee ?
– Ai se, Joensuun Elli.
Joensuun Elli on fiktiivinen hahmo laulusta.
Televisio sarja ja elokuvakin.

Kysytääs joltain.

Ja niin kysäisen ensimmäiseltä vastaan tulevalta henkilöltä, kuka on Joensuun Elli ?

Joensuun Ellinä tunnettiin kiertelevä vanha, pienikokoinen nainen, joka lähes eli ja matkusti 

kaukojunissa, vielä 1970-luvulla.

VR-llä on käytössä Elli-niminen radantarkastusvaunu, ilmeisesti viittaa Joensuun Elliin.

Vai niin, mielenkiintoista. Vastaan, ja toivottelen hänelle aurinkoista päivän jatkoa.

Ja niin oli Joensuu nähty ja koettu. Olimme kokeneet yöelämän, kirkon, urheilun, tenniksen kautta 

ja tiesimme legendan tarinan, nimittäin Joensuun Ellin tarinan. Onko meillä vielä jotain kokematta ? 

Kysäisen tenniskaveriltani. On, nimittäin karjalanpiirakat. Suussa sulavat karjalan piirakat. 

Niinpä lähdimme karjalanpaistia, ja karjalanpiirakoita metsästämään.

Oli koettu ruokakulttuuri, yöelämä, kirkko, urheilu, onko vielä jotain kokematta kauniista Jojensuusta ? 

Tenniskaverini kysäisee minulta.

On, nimittäin museo.

Ja niin astumme aikakoneeseen, sukellamme historian havinaan, tiemme vei museoon. 

Museosta päästyämme totesin, että…

Käydään kirjastossa. Kirjasto on vielä näkemättä.

Ja minkä elämyksen Joensuun kirjasto tarjosikaan.

Hieno kirjasto.

– Löytyykö kirjastosta Joensuu-Suomi sanakirjaa
Sen mukaan mie on minä ja sie on sinä.

Sitten suloinen Joensuu olikin jo nähty…

Tämän jälkeen…

Jatkoimme tenniskaverini kanssa matkaamme.

Ja päämäärämme oli Koli. 70 km Joensuusta.

Kesälomareissumme sijoittuu kesäkuulle, jolloin päivä on pisimmillään ja 

Kolin kukkaloisto hehkeimmillään.

Pielisen aallot, saaret, rannat, lumoavat.

Kolin maisemissa sielu lepää.

Kolia ihailtuamme palasimme Kokkolaan.

Paluumatkalla pysähdyimme ilman muuta Savon sydämeen, lupsakkaan Kuopivoon, 

torille, kalakukkoa popsimaan.

Kesälomareissu oli onnistunut.

Kotiuduttuani mummoni soitteli minulle ja kysyi kesälomareissusta. 

Reissu oli onnistunut, totesin. Tennistä pelasin. Ja Kolin maisemat olivat häikäisevät.

Ensi kesäloma reissuni karavaanailen. Myyn auton ja ostan asuntoauton.

Sen pituinen se.

Tarinan opetus oli seuraavanlainen: Virheistä viisastuen. Virheistä pitää viisastua.