Sädehtivää viikonloppua

15.11.2024
+ 7
Aurinko nousee 8:54
Aurinko laskee 15:11

Hei sinne ruudun
toiselle puolelle

Olet astunut blogiini
Runouden sävelin

Lämpimästi tervetuloa

OLET VALINNUT LÄHES TÄYDELLISEN TAVAN VIETTÄÄ AIKAA JA SE ON LUKEMINEN.

Te lukijat… olette matkustelleet viidakossa… Olette astelleet sata vuotiaalla silta vanhuksella… Olette piipahtaneet Goalla…

Miksi… Siksi…

Koska olette lukeneet blogiani Runouden sävelin… Olette sukeltaneet tarinoihin… Esimerkiksi tarinassani tik tak tik tak… suunnataan Goalle… teemana on aika… tarinassani…

Tänään tarjolla kaunis runoni ILTA KÄVELYLLÄ. Blogissani Runouden sävelin.

ILTA KÄVELYLLÄ

ilta kävelyllä
saavuin sileän
kallion luo

hymyn häivän hän
minulle suo

saarella

toivoen
ohjeita
miten hänen
kanssaan
on meneteltävä

tuuleton hetki
pensaiden tummuutta
vasten

ilta kävelyllä

tahtoen että
lakkaisin puhumasta

mutta minähän vasta
aloitin puhumisen

pensaiden latvuksiin
kietoutuen

omalaatuisen
tietoisuuden

iltakävelyllä

violetti sametti
luomus yllä

ei vai kyllä

edellä
helähdellä

kimmellellä

vai vain
päätellä

ilta kävelyllä

saavuin sileän
kallion luo

hymyn häivän hän
minulle suo

saarella

Jostain runostani pidät… jostain et… jokin runo on sädehtivä… jotain et jaksa lukaista loppuun ja kenties jotain runon säettä rakastat.

Blogia Runouden sävelin, pitää runoilijatar… Sädehtiviä lumihiutaleita, kimaltelevia jäitä, runoteoksen kirjoittanut nainen. Runoilijatar rakastaa kaikkea kaunista, kevättä, kesää, auringon nousuja ja laskuja, kissoja, viisaita sanoja, ystäviään, läheisiään, thai sapuskaa, länkkäri leffoja, joulua ja punaista huulipunaa… Ollen elokuvateattereiden ja kirjaston suurkuluttaja.

Sananen runon kirjoittamisesta:

Joskus aloitan runon kirjoittamisen riimein. Mikä rimmaa.

Tämän jälkeen mietin sisältöä.

Rakkaus, romanttinen sellainen, lie yleisin runouteni aihe.

Rakkaudestahan elokuvat kuvaavat, taidemaalarit maalaavat, kirjat kirjoittavat ja näytelmät näyttelevät.

Olen kirjoittanut runon niin merenneitona, kuin laivan hyljättynä hylkynä kuin kotkanakin.

Fiktiivisiä runoja siis.

Runouteni skaala on tosin laaja. Olen kirjoittanut runon jopa cappuccino kahvikupistakin.

Ja koska runo on fiktiivinen… luon roolihahmon, kenen suulla runo kirjoitetaan.

Hän on seuraavanlainen.

Nainen, hän on ollut lähetystyöntekijänä Afrikassa.

Ja minkä näköisiä heimon asukkaat olivat? Punaiset asut, okranväriset hiukset ja värikkäät päähineet. Näistä he olivat tehty.

He tanssivat. Afrikassa elää noin 3000 eri heimoa, jotka puhuvat yli 2000 eri kieltä.

Hän oli Sanien parissa. Yhdestä vanhimmista heimoista. He ovat metsästäjiä. Heillä oli transsiin vaipuminen, mistä Jumala vapautti heidät ja he löysivät todellisen Jumalan, Kristuksen.

Eräällä toisella heimolla on sylkemis kulttuuri. Tuhansien järvien maassa ei juurikaan syljetä. Tai sitä pidetään rumana tapana. Mutta heimolla… ei siis Sanien heimolla… on yksi varsin erikoinen perinne: sylkeminen. Sylkäisy tarkoittaa masaille siunausta, ja rituaali kuuluu kaikkiin elämäntilanteisiin.

Runoon kirjoitan tanssia. Runous syntyy tanssin ympärille.

Nainen rakastuu valkoiseen mieheen. Avioliitto on naiselle kolmas, miehelle ensimmäinen. Kihloissa mies on ollut kaksi kertaa.

Siinä 45 vuotiaita. Joten lapset ovat jo aikuisia.

Mies on koira ihminen, nainen kissa ihminen.

Afrikassa tytöt käyttävät ruoho- tai kangashametta ja koristautuvat helminauhoilla. Näin pukeutuu runoni nainen.

Mutta hän alkoi kaipaamaan puhtaita lakanoita, vesihanan vettä ja kalliita ravintola illallisia. Laatua… muodikkaita vaatteita ja rakenne kynsihoitoloita.

Joten he muuttavat miehensä kanssa Kuusamoon.

Tuohon kauniiseen erämaahan.

Afrikassa he käyvät parin vuoden välein noin kuukauden, kaksi vierailemassa. Ei hän Afrikkaa ole unohtanut… ei…

Nyt kun olen suunnitellut riimit… olen suunnitellut runon sisällön… olen suunnitellut tyylin… ja se on rakkausruno… hää kellot kilkattavat… fiktiivinen runo…

On tullut aika kirjoittaa runo…

Sitten vain kokoan runon kuin palapelin…

TANSSIEN

leijonan karjunta
kaikuu kaukaisuudessa

tullen häntä
puoli tiehen vastaan

gepardin askeleet

mausteisen makea

helteinen
rakkaus

huojuen tuulessa

aamu yön hämärässä
auringon jo noustessa

nauttien
kaunista
luotettavaa
hetkeä

kurjuudesta vaurauteen

Afrikasta
suloiseen tuhansien
järvien maahan siirtyen

kaukaisuuteen

tuntien
tuoksut

gepardin juoksut

sumuverhon taakse
kietoutuen

kuulas yö

katsoen sisimpään

hellä kosketus

heimolla yllään
punaiset asut
okranväriset hiukset
värikkäät päähineet

tanssien

Afrikkalaisen
rumpujen sävelet

sydämeeni
silloin kävelet

sylkäisyn tarkoittaessa
masain heimolle siunausta

kuuluen kaikkiin
elämän tilanteisiin

rakastuen

hääasunaan ruohohame
koristautuen helminauhoin

kurjuudessa ikävöiden
rakenne kynsihoitoloita

tien vieden Lapin lumoon

unohtamatta Afrikan kauneutta
sinne hetkittäin palaten

tanssien

Afrikkalaisen rummun
sävelet

oi, sydämeeni kävelet

kiinnostavaa kulttuuria

kiehtova historiallinen saari

sateenkaari

saaren ollessa kuin
löytämätön helmi

koralliriuttoja

safareja
maaseutua

levottomuutta
turvattomuutta
kurjuutta
köyhyyttä

tanssien

Afrikkalaisen
rummun sävelet

oi, sydämeeni kävelet

Toisen runoni hahmo on seuraavanlainen. Fiktiivinen runon hahmo , siis…

Kun saan yhden runon pisteeseen, kutsuu jo toinen runo tarttumaan sulkakynään. Runojen kirjoittaminen on mukavaa ja sanottavaa riittää.

Runon henkilö… on suomalainen nainen. Hänellä on kesämökki, labradorin noutaja, ja hän on sairaanhoitaja.

Hän rakastaa makaronilaatikkoa ja kokkailee sen sulatejuustoon.

Toisella kierroksella. Aikuinen lapsi edellisestä avioliitosta ja yksi yhteinen nykyisen miehensä kanssa. He ovat miehensä kanssa jo vanha pari, tuntevat siis toisensa hyvin.

Hän harrastaa golfia ja tulee taloudellisesti toimeen. Ei rikas, ei köyhä.

Hetkittäin onnellinen. Hyvinkin tavis suomalainen nainen.

Päivät vierähtävät töissä. Hänellä on kotiminä ja työminä erikseen. Ei kaksoispersoonallisuus, siis. Vaan hän kantaa työminää ja kotiminää.

Mies on automekaanikko.

Kesä saapuu, sijoitan runoni siis kesään… kesälomaa hän odottelee jo kovin. Kesäloma vierähtää, missäs muuallakaan, kuin mökillä. Lääkäreitä pidetään korkeammalla tasolla olevina… kuin sairaanhoitajia. Töissä tämä näkyy siinä, että lääkärit ruokailevat ruokalassa samassa pöydässä, sairaanhoitajat eri pöydässä. Mutta tämä ei haittaa sisar hento valkoista. Itse asiassa, hän ei ajattele koko asiaa.

Pääsiäisenä hän laittaa rae ruohot, puput ja tiput. Vappuna serpentiinit, juhannuksena juhannus koivut ja jouluna joulutonttu koristeet.

Hänellä on läheinen, vanha anoppi.

Hyvinkin suomalainen. Ei ole matkustellut, muuten kuin kirjoja lukemalla. Nojatuolimatkailua siis… Viimeksi hän luki kirjan Marokosta. Tukholman risteilyllä kävi parikymmentä vuotta sitten. Joten se on nähty.

Hän ei erityisemmin nauti viskiä… silloin tällöin juo lasin punaviiniä…  Harvakseltaan… Hän kitkee kukkapenkkejä, mökillään. Sitä hän tekee mieluiten maailmassa.

Asuu kerrostalossa, kolmannessa kerroksessa. Ei lumitöitä arkena, mistä hän iloitsee. Naapuri on hänen paras ystävättärensä… häntä kymmeniä vuosia vanhempi mummo… ystävyys ei katso ikää.

Hän piipahtaa usein naapurin luona kylässä ja päin vastoin. He katsovat yhdessä hänen jätti TV:stä jääkiekkoa, porisevat kuulumisia, lainaavat toisiltaan sokeria, kun leipovat, jos sokeri on päässyt loppumaan.

Hänellä on valtava jätti tv. Seinän kokoinen. Ja tv:tä katselee paljon, samalla kutoen. Lähinnä laadukkaita elokuvia, miksi ei Ericin kuulumisia Kauniista ja rohkeistakin. Saippua oopperaa toisin sanoen…

Sade säällä hänellä on sateenvarjo, aurinkoisella säällä aurinkolasit, pakkasella villasukat, itse tehdyt. Hän pukeutuu tuulipukuun, juhlissa korkkareihin. Ripsiväriä sipaisee silmiin ja punaa suunsa.

Ja sitten vain runoa hiomaan.

Ja kaunis runo menee näin… Niin uusi runo… ettei sulkakynän mustekaan ole vielä ehtinyt kuivua.

AURINGON SÄTEET JÄRVEN PINNALLA

Pohjois Suomi

kesämökin rauhaa

kutoen silkkistä nauhaa

tänään, ei eilen

ajatuksissaan

elokuvien maailma

valkokankaalle
sukeltaen

cappuccinon äärellä

valtaisan
lintuparven visertäessä

sädehtivän kauniissa maisemassaan

pilvien

kevyesti leijaillessa

taivaalla

mökillä
kukkapenkit
hehkuvat kauneuttaan

kesäisessä postikortti
maisemassaan

vehreän vihreät koivut

mökin laituri

kaikuen kaukaisuuteen

laineiden liplatus

rosoinen sydän kuoren alla

ei ole halla

vaan häikäisevän kaunis
kesä ilta

järvenpinnassa kuun silta

kesämökin rauhaa

kutoen silkkistä nauhaa

tänään, ei eilen

 

Suurenmoista, että olet blogissani runouden.

– Runoilijatar

Lukemisiin