Tarinan aika. Olen tarinan kertoja : )

Runoilijatar pitää sulkakynänsä terävänä kirjoittelemalla fiktiivisiä tarinoita, kera runouden sulo sointujen, blogissa runouden sävelin : )

Lämpimästi tervetuloa blogiini runouden sävelin.

Kirjaimellisesti lämpimästi, lämpömittari kipuaa plussan puolelle 26 astetta … parhaillaan…

Vielä on kesää jäljellä…

Suurenmoista, että löysit blogiini.

Olen Pohjois-Pohojanmaalta, Helsingistä Lakeuksille saapunut. Ja juurtunut. Kenties olen enemmän Pohjois-Pohjanmaalainen, kuin Pohojaalaaset ite, äärimmäisen kaunista seutua. Tasaista. Talvella saa suksia työntää sauvoilla liikkeelle alamäessä, niin tasaista : )

Olen kirjoittanut kauniin runon Pohjanmaasta. Totta kait, ilman muuta.

Toteutin haaveeni pitkään runoja pöytälaatikkoon raapusteltuani, ja laiton runot kansien väliin.

Olen kirjoittanut mm. kauniin runoteoksen LUMIHIUTALEINEN ORKIDEA.

Minulta käy näppärästi niin kutominen kuin pullan letityskin.

Kirjoittaminen on mukavaa ja sanottavaa riittää.

Kun yhden tarinan saa pisteeseen, kutsuu jo pari uutta tarinaa tarttumaan sulkakynään.

Runoissani on edustettuna koko elämän tunteiden kirjo, kaikki värisävyt, iloisen keltainen, harmaa, synkän musta,

violettia poisjättämättä,
punaista unohtamatta.

Taiteidenyö lähestyy…

Pidän taiteiden yönä runotaidenäyttelyn:

SILKKIKANKAISEN KUDELMAN
TÄHTIKUVIOSET RUNOLLISET SOMISTUKSET

Tänään on mukava arkinen päivä… Pidän arjesta : )

Ajatukseni ovat runotaidenäyttelyssäni…

Kirjoitus tyylini on puhdas

                                                            fiktio tarinoissani,

                                                                                     että  runoudessa.

Runouteni skaala on laaja, olen raapustellut runon mm. cappuccino-kahvikupistakin, mutta rakkaus, romanttinen sellainen lie yleisin runouden aihe, rakkaudestahan elokuvat kuvaavat, kirjat kirjoittavat, runot runoilevat ja taide kertoo.

Olen raapustellut runoni niin merenneitona kuin laivan hyljättynä hylkynä kuin kotkanakin.

Olen ripotellut nonparelleja pluskvamperfektien päälle, olen kuorruttanut verbejä, olen viilaillut, punonut sekä letittänyt adjektiiveja. Olen kirjoittanut asiatekstiä, että riimejä… olen maustanut tulisin maustein sanakeitoksen, toisin sanoen monen moista kirjoitustyyliä.

Runouttani lukiessa ei voi tutustua minuun/runoilijattareen, sillä kirjoitustyylini on puhdas fiktio, mutta se ei olekaan runouden tarkoitus (tutustua runoilijattareen), runouden tarkoitus on tuoda rakkaudettomaan maailmaan lisää rakkautta.

Elokuvat kuvaavat yleensä pari tuntia räiskettä ja tämän jälkeen sankari saa sankarittaren.

Näytelmissä prinssi saa prinsessansa.

Kirjallisuudessa hääkellot soivat… the endin … aikaan.

Ja runous. Oi runous. Se vasta pursuaakin kaunista rakkausrunoutta.

Äärimmäisen kaunis rakkausruno menee näin… olkaas hyvä.

TÄHTI

minä rakastan sinua

en vain siksi millaiseksi
olet itsesi tehnyt,
vaan myös siksi
millaiseksi olet
tekemässä minua

sivuutan kaiken
vähäpätöisen,
kaikki heikkoudet

ja tuon päivän valoon
kaiken sen kauniin ja säteilevän
mitä kukaan muu ei ole löytänyt
sillä ei ole etsinyt tarpeeksi syvältä

rannalta tuskien
näe pyhä tähtesi
kaiken teen
vuoksesi,
sinun tähtesi

rannalta tuskien
näe pyhä tähtesi
kaiken teen
vuoksesi,
sinun tähtesi

rannalta tuskien
näe pyhä tähtesi
kaiken teen
vuoksesi,
sinun tähtesi

Taiteessa, kuin elämässäkin… on avioliitto arvokas asia… 

Susiparit eivät olleet niin arvostettuja historian havinassa, kuin avioparit.

Mutta tänään ei ole tyypillinen tarinan kaava ”pari tuntia räiskettä, sankarin seikkailuja ja lopussa sankari saa sankarittaren.”

Ei ei…

Tehdäänpäs tänään tarinassani ”Ainot”. 

Toisin sanoen tarina päätyy eroon.

Mieleeni ei tule kirjallisuudesta kuin Aino ja Väinämöinen. Väinämöinen, tuo kannelta soitteleva ukko. Ainohan mieluumin hukuttautuu, kun astelee alttarille Väinämöisen kanssa.

Kaikki tarinat taiteessa päätyvät siihen… että Tuhkimo saa lasikenkänsä… ja lopulta prinssinsä…

Olen tarinan kertoja, on fiktiivisen tarinan aika ja se mene tällä kertaa näin, olkaas hyvä.

Tarina on nimeltään:
Elämän arvot

Elämän arvot ovat kuin matkalaukkuja liukuhihnalla, nämä matkalaukut: elämän arvot pakkaat mukaasi elämäsi matkalle.

Tai elämän arvot ovat kuin kompassi, joka kertoo sinulle, mikä on tärkeää.

Arvot määräävät mm. miten käytät aikaasi.

Ja millaisia tuloksia saavutat elämässäsi.

Tai elämän arvot ovat kuin palapelin palaset, tärkeimpiä palasia elämäsi palapelissä.

Tässä blogimerkinnässäni siis, raapustelen arvoista, elämän arvoista.

Mitkä sinun… lukijani… elämäsi arvoja ovat ?

Tunnistamalla omat elämänarvot, päätöksenteko helpottuu ja elämä saa lisää tarkoitusta.Mikä on todella tärkeää sinulle ? Näinkin voisi muotoilla kysymyksen.Elämän arvo on monitahoinen käsite.Äärimmäisen monitahoinen.Tarkastellaankos elämän arvoa filosofisesti, vai moraalisesi, taloudellisesti ?

Ihmisen elämän arvona voidaan ajatella myös hänen tekoja elämänsä aikana. Jotkut saavuttavat suuria, jopa maailmaa muuttavia ajatuksia, miksei keksintöjäkin. Joidenkin toisten teot ovat pieniä, mutta arvokkaita.

Myös ihmissuhteet voidaan mitata arvoina.Elämän arvo voidaan mitata myös ihmisen itsensä kannalta.Elätkös muuten arvojesi arvoista elämää, lukijani ?

Erään henkilön kehittämän logofilosofian mukaan elämän mielekkyys syntyy itselle tärkeiden arvojen todeksi elämisestä. Eläen elämän arvojen mukaisesti ja tehden niitä asioita, jotka kokee tärkeäksi ja arvokkaaksi, toisin sanoen, siis.

Kiire voi viedä muuten arvoja sivummalle.
Jos juoksee tukka putkella paikasta toiseen.

Jos ajautuu kauas omista arvoista, astuu tilalle tyhjyyden tunne.Siispä arvomaailmaan kannattaa totta vie sukeltaa.Arvot lisäävät elämän mielekkyyttä.Asennearvot, siis suhtautuminen.

Miten suhtaudut vaikkapas sairauteen tai käänteisesti tuttavan uuteen tuliterä autoon, tai lottovoittoon ?

Luovia arvoja ovat esim. työ, tehtävät, harrastukset.

Elämysarvoihin kuuluvat mm. taide, musiikki, luonto, lukeminen, hiljaisuus ja totta kait rakastaminen.

Arvot voi listata, jos arvot ovat tupanneet himmenemään elämäsi varrella.

Ja näiden alkusanojen kautta, on aika astua fiktiiviseen tarinaan, nimeltään.

ELÄMÄN ARVOT

Tarinan henkilöt.

Arvo, 51v
Ja Aava 33v.

Arvo ja Aava ovat hiljattain kohdanneet, he ovat rakastavaiset. Ja he keskustelevat elämän arvoista. Kynttilä illallisella, nauttien kalaa, valkoviinin kera, valkosipuliperunoilla. Ilta on tunnelmallinen, ja ravintola hiljainen, he istuvat nurkkapöydässä. He molemmat rakastavat pitkiä, ja rakentavia keskusteluita.

Tarina alkaa.

– Nimesi on Arvo, siis keskustellaan elämän arvoista, kuiskaa Aava miehelleen.

Ja niin he aloittavat rakentavan, ja pitkän syvällisen keskustelun.

– Elämäni arvoja on itsestä huolehtiminen, ihmisen hyvyyteen uskominen, ihmisen hyväksyminen sellaisena kuin hän on, iloitseminen myös toisten onnesta, ihmissuhteiden vaaliminen, anteeksi antaminen, ja kiittäminen, Aava luettelee elämänsä arvojaan.

Arvo ei välitä itsensä huolehtimisesta, hän popsii sinistä lenkkiä, tykkää lojua sohvalla. Hän nauttii lenkin ruokana, ei juoksulenkkinä… Joten Aavan ensimmäinen elämän arvo tippui kuin laivan upotus pelistä pois, osui ja upposi.

Entäs sitten toinen elämän arvo, ihmisen hyvyyteen uskominen. Ei totta vie, ole Arvon arvo (Huom ! Sanaleikki, Arvon arvo… takaisin tarinaan) …
– Ihminenhän on pahin peto mitä maapallo päällään kantaa, katsotaankos vaikka uutiset, niin tiedät mitä on ihminen, ihminen on totta vie paha. Ihmisen kanssa pitää olla varuillaan, ei luottaa hänen hyvyyteen. Peto mikä peto.

Osui ja upposi (kuin laivan upotus pelissä) .

Ja sitten keskustelun vuorossa oli Aavan kolmas elämän arvo. Ihmisen hyväksyminen sellaisena kuin hän on.

Ei ei, tämäkään ei ole Arvon elämän arvo, ei totta vie. Voi, kuinka hän yrittää muuttaa rakastaan Aavaa, mieleisekseen.

Osui ja upposi.

Entäs sitten iloitseminen toisen onnesta. Arvo ei hymyillyt, kun hänen työkaverinsa kaarsi työpaikan pihamaalle tuliterällä Ferrarilla. Ei, hän valahti kateudesta vihreäksi…

Osui ja upposi, tämäkin elämän arvo.

Ihmissuhteiden vaaliminen, no ihmissuhteet tuppaavat katkeamaan Arvon elämässä, milloin välimatkan takia, milloin kaverin vaimo ei päästä kaljalle miestään, milloin mistäkin syystä.Anteeksi antaminen ja kiittäminen, no, voiko kaiken antaa anteeksi, entä jos anteeksi pyytäjä ei ole pyydellyt anteeksi ? Kiitos Arvo osaa tosin sanoa.

Ja niin ilta hämärtyy, keskustelu syventyy.

Mitkä ovat sitten Arvon elämän arvot?

Arvon täytyy miettiä hetki elämänsä arvoja.Joten Aava esittää hänelle kysymyksiä.Missä tilanteissa olet ollut onnellisin?

Mitä arvostat, ja minkä takia ?

Arvo jää pohtimaan kysymyksiä ja pian hän jo suu vaahdoten kertoo arvoistaan.

Itsenäisyys ja vapaus on elämän arvo, työnteko on elämän arvo (Arvo on yrittäjä) ja onnen tavoittelu on elämän arvo.

Ja Aava pohtii.

Itsenäisyys, hän ei ole erityisen itsenäinen nainen. Hän on laumasielu. Ei viihdy yksin, sekuntiakaan.

Osui ja upposi.

Ja työmyyräkään hän ei ole, työ on pakollinen paha ompelimossa, että saa leivän pöytään, kesäloma on parasta työssä.

Osui ja upposi.

Tämä elämän arvo – ei totta vie ole – Aavan elämän arvo, ja hän alkaa pitämään miestään työnarkomaanina.

Ja kolmas Arvon elämän arvo: onnen tavoittelu. No, jokainen tahtoo olla onnellinen, mutta myös pettymykset ja suru kuuluvat elämään, toteaa Aava.

Osui ja upposi.

Ja tehdääs erikoinen tarinan loppu.

(Runoilijat yleensä raapustelevat suuria rakkaustarinoita, joille Lumikkikin prinsseineen kalpenee… )

Keskustelun jälkeen, he jäivät miettimään, että heidän arvo maailmansa eivät kohtaa.

Ja ikäeroakin on parikymmentä vuotta.

He ovat seurustelleet puolisen vuotta.

Ja miten käy.

Ero.

Arvo ja Aava olivat hiljattain kohdanneet, he olivat rakastavaiset. Ja he keskustelivat elämän arvoista. Kynttilä illallisella, nauttien kalaa, valkoviinin kera, valkosipuliperunoilla. Ilta oli tunnelmallinen, ja ravintola hiljainen, he istuivat nurkkapöydässä. He molemmat rakastivat pitkiä, ja rakentavia keskusteluita.

Sydän vereslihalle raastettuna, pirstaloituneena he poistuivat ravintolasta eri suuntiin.

Tiet erkanivat.

Sen pituinen se.

Tarinan opetus oli: Pyri elämään arvojesi mukaista elämään.