Vaaleanpunaista hattaraa

21.1.2025
-12
Aurinko nousee 9:34
Aurinko laskee 15:23

Hei sinne ruudun
toiselle puolelle

Olet astunut blogiini
Runouden sävelin

Lämpimästi tervetuloa

MITEN OIKEA KIRJA JA LUKIJA LÖYTÄVÄT TOISENSA?

Tutkimusten mukaan kirja valitaan usein hyvän ystävän suosituksesta.

Tarjolla tarinoita blogissani Runouden sävelin… Tarinoita rohkaisemaan, ilahduttamaan mieltä, karkottamaan ikävää, ja ennen kaikkea pitämään kuulijaa hereillä.

Eräs viisas henkilö, joka on opiskellut vuosia psykologiaa, totesi:

”Jos ihminen eläisi tässä hetkessä, hän kuormittuisi vähemmän, stressaisi vähemmän. Menneisyyden haavat ja tulevaisuuden pelko verottaa. Jos ihminen eläisi tässä hetkessä, hänen stressitasonsa laskee kuin lehmän häntä. Ja stressitason ollessa matalalla ihminen voi hyvin.”

Ja tiedätkös mikä vähentää mm. stressiä… Lukeminen… Lukeminen ihan tieteellisestikin on todettu terveelliseksi… Lukekaa siis ihmiset… oi lukekaa…

Vilkaise aina välillä peruutuspeiliin, mutta katse on pidettävä edessäpäin.

Tartu tähän hetkeen, tähän hetkeen kietoutuen.

Elämäni motto kuuluu Vaaleanpunaista hattaraa runon sanoin…

Kietoudutaan tähän hetkeen.

VAALEANPUNAISTA HATTARAA

ei eilen

ei huomenna

vaan juuri nyt

Monen moni kantaa menneisyyden lastia, selkä 90 asteen kulmassa, kuin kaislankorsi tuulessa heiluen. Ja tulevaisuus … se on jo vuorelta vierivä lumipallo… Ei ei ei… Juuri nyt.

Ensimmäisessä runossa… runon fiktiiviset henkilöt haikailevat menneisyyteen.

Toisessa runossa todetaan, onneksi eilinen on mennyttä… Ja suurenmoista, kun eilinen ei palaa.

Ja kolmannessa runossa kirjoitan… Ei huomista tarvitse vielä jaksaakaan.

VÄRIKKÄITÄ AKVAARIO KALOJA

värikkäitä
akvaario kaloja

korkeita taloja

he eivät saa takaisin
vanhoja hyviä aikoja

niitä ihmisiä ei enää ole

maailma on muuttanut
heidät

kaiken laidalla

elämän matkalla

eilisen paikalla

rannalla
pala taivasta

vastassaan
nykyhetki

aika

soi

balalaika

värikkäitä
akvaario kaloja

korkeita taloja

vastassaan
nykyhetki

aika

soi

balalaika

AINA, SINÄ AIKANA, AIKANSA

päivänkakkara

mennyt aika
aina sinä aikana

aikansa

ajassa
ajasta

hajalla

liian paljon muistoja
liian paljon tuskaa

kaikissa väripaletin
punaisissa värisävyissä
sädehtivää syys ruskaa

menneestä muistaa

vaikka se murtaa

kaiken ollen mustaa

silloin lohduttaa
aina sinä aikana

aikansa

aikansa

LYHTY LUMINEN

aamuvarhainen,
rauhainen,
kahvi aamiainen

lyhty luminen

rakkauden
punaisin
sävyin
puhuminen

aamuvarhainen,
rauhainen,
kahvi aamiainen

yllään
pitkähihainen

kädessään
matkalukeminen

aamuvarhainen,
rauhainen,
kahvi aamiainen

hiljainen

pitkäaikainen

avioliitto

rakkauden

niitto

aamuvarhainen,
rauhainen,
kahvi aamiainen

ei tänään

tarvitse

huomista

jaksaakaan

aamuvarhainen,
rauhainen,
kahvi aamiainen

ainakaan

huomista

ennen aikaan
ollenkaan

lähimainkaan
milloinkaan

huomista
nyt lainkaan

jaksaakaan

aamuvarhainen,
rauhainen,
kahvi aamiainen

lumilyhty

lyhty luminen

Olen tarinan kertoja… On fiktiivisen tarinan aika. 

Pitäähän minun esitellä tarinan henkilöt.

Tarinan henkilöt:
Cicilia, nainen.
Tarinan henkilö:
Robert. Enologi.

Ja tarina on nimeltään

Enologia

Robert on omistautunut työlleen. Hän rakastaa työtään viinitilallaan. He myyvät viiniä.

54,98€ maksaa punaviinipullo.

Viini on vivahteikas. Runsaanpunainen, täyteläinen, mokkainen, rypäleinen. Aromikas.

Hän on myös enologi.

Ja hän on kiinnostunut enologiasta. Siis viinitutkimus ja viinioppi on enologia. Se on viinien ja viinivalmistuksen tutkimusta tai tuntemusta rypäleiden korjaamisesta pullotukseen saakka.

Heidän viinitilalla kaikki tehdään rypäleiden korjaamisesta, pullotukseen asti.

Robertin intohimo on hänen työnsä. Ja hän on työnarkomaani. Hän ajattelee vapaa-ajallaan paljon töitään. Oikeastaan hän ei muuta ajattelekaan. Hänen ajatukset ovat suppeat.

– Putkiaivo, toteaa Cecilia hymyillen, ja humoristisesti rakkaalleen.

Ja tarina alkaa.

Cicilia on hiljattain tavannut Robertin.

Robertin palava ihastuminen Ciciliaan on muuttunut rakkaudeksi ja kiintymykseksi.

Robert on koko ajan töissä.

Cicilian on vaikea ymmärtää moista omistautumista työlle.

Hän työskentelee pienessä leipomossa. Työ on hänelle pakollinen, että hän saa leivän pöytään. Vapaa-ajallaan hän pyrkii siihen, ettei ajattele työtä lainkaan.

Cicilia ei ole nostalginen luonne, ei. Hän ei haikaile eilistä. Tulevaisuuden suunnitelmia hänellä on muutamia, mutta hän elää tässä hetkessä.

Myös Robert elää tässä hetkessä. Jo työ viinitilalla vaatii kietoutumaan tähän hetkeen. Hän ei voi elää eilisiä viinimyyntitilastoja tai ensi vuotta.

Hänen ajatuksensa pyörivät viinitilalla.

Hän ei ole rikas, vaikka on työnarkomaani. Viinitilalla on velkaa maksettavana.

Cicilia on leipurina rikkaampi. Hän taikoo suussa sulavia croisantteja. Bebe leivoksia, viinereitä ja juuri paistettuja karjalanpiirakoita, että sämpylöitä.

Illatkin Robert on töissä. Cecilia tahtoisi viettää elokuva illan rakkaansa kanssa. Mutta, ei…

Rakkaus pitää heidät yhdessä, vaikka yhteistä aikaa on todella vähän.

Cecilia suunnittelee, että hän aloittaisi työt viinitilalla. Näin ollen heillä olisi yhteistä aikaa Robertin kanssa.

Hän jatkaa töitä leipomossa osa-aikaisena.

Cecilia taikoi kuin taikoikin yhteistä aikaa, hän kerää rypäleitä.

Sen pituinen se.

Tarinan opetus oli seuraavanlainen:
Elämää ei kannata elää vain juhlia varten. Tee arjesta laadukasta, sillä suurin osa elämässäsi on arkea. Arjestakin löytyy onnen hiukkaset.

TUORE RAKKAUS

vivahteikas
runsaanpunainen
täyteläinen
mokkainen
rypäleinen
aromikas

rakkaus

palavan ihastumisen
vaihtuessa kiintymykseksi
rakkaudeksi

mokkainen
täyteläinen

rakkaus

Mukavaa ja leppoisaa tiistaita kaikille upeille blogini Runouden sävelin lukijoille.

Olen tarinan kertoja, on siis fiktiivisen tarinan aika. Ja tarina menee tällä kertaa näin, olkaas hyvä.

Pitäähän minun esitellä tarinan henkilöt. Heitä ovat mm. Allan, Klaara ja Heimo.

Tässä tarinassani teemana menee kulttuuri erot.

Klaara: On olemassa kulttuuri, jossa nuoruus on voimaa. Suvun vanhin antaa nuorimmalle… minkäs nyt sanoisin, vaikka suvussa menneen hopeisen taskukellon. Naiset tekevät kaikkensa näyttääkseen nuorilla. Niin botoksia kasvoihin, kuin nuorentavaa kasvovettä. Miehet värjäävät / leikkaavat ensimmäiset harmaat hapset. Nuoruutta ihannoidaan. Vanhukset viedään syrjään, ettei he häpäise itseään. Tähän kulttuuriin kuuluu Klaara.

Allan. Ja on olemassa kulttuuri (tummat siis). Jotka kunnioittavat vanhuksia. ”Harmaat hapset ovat kunnian kruunu”. Tätä kulttuuria edustaa Allan.

Ja niinhän siinä tarinassa käy… että Klaara ja Allan rakastuvat.

Heimon tyttöystävä on eri kaunis kulttuuri mix lady… Hän edustaa montaa kulttuuria. Ja ulkomailta suloiseen tuhansien järvien maahan muuttanut lady. 

Ja tarina alkaa.

KYPSÄ RAKKAUSTARINA 60+ RAKASTAVAISET RAKASTUVAT

– Olen menossa vanhaa anoppia tervehtimään ensimmäistä kertaa, Allan kertoo puhelimessa naapurilleen.

– Minkä ikäinen hän on?

– 91.

Allan kunnioitti vanhaa anoppiaan. Vierailu meni todella hyvin. Hän kahvipöydässä kaatoi ensin anopilleen kahvia ja auttoi takin hänen päälle. Anopilla on huono kuulo, tämän hän huomioi, ja puhui isoon ääneen.

Paikalle lehahti anopin lapsenlapsenlapsi, parikymppinen Heimo. Hän on nuori, koko elämä edessä. Ja nuoruus on ihailtavaa ja voimaa. Klaaran suvussa.

Klaara kohteli puolestaan parikymppistä Heimoa, kuin Allan anoppiaan. Kunnioittavasti.

– Missä tyttöystäväsi on, kysyy Klaara Heimolta. Eikö hänen pitänyt tulla tänne tänään kahville?

Heimon tyttöystävä aikoi tulla paikalle klo. 15. Hän saapuu paikalle siinä kuuden kieppeillä, aika on joustava käsitys.

Hänen kulttuurissaan asioiden oletetaan menevän suunnitelmien mukaan. Kulttuurissa joissa epävarmuutta vältetään noudatetaan esimerkiksi lakia. He suunnittelevat elämässä pitkälle tulevaisuuteen, esimerkiksi Heimon parikymppinen tyttökaveri suunnittelee eläkepäiviään. Kyllä kyllä.

Hän ei ole siis kulttuurista, jossa esimerkiksi ennakolta arvaamattomat luonnon ilmiöt tai sairaudet, tekevät sen, että ihmiset elävät päivä kerrallaan.

Heimon tyttökaveri, kulttuuri mix lady… saapuu ystävättärensä kanssa Heimon isoisoiso äidin luokse. Myöhässä.

Ystävättären kulttuurissa on poskisuudelmat, ei kättely.

Hän suutelee kaikki poskelle. Kolmesti.

Ja he lähtevät Klaaran äidin luota. Klaaran kotiin.

Allan on charmantisti harmaantunut 67 vuotias. Ja Klaaralta ei saa kysyä ikää (68v).

He rakastuivat aikuis iällä. Kypsä rakkaustarina.

Hääkellot kilkattavat heille, kun luonto hehkuu kauneuttaan. Luonnon ollessa vehreän, vihreä. Kukkaloiston kauneimmillaan. Juhannuksena. Keskikesällä. Joka minttu marinakin tunnetaan.

Häitä vietettiin tummien malliin. Isot häät, paikalla paljon vieraita. Tanssia ja laulua. Kitaroita.

Tummien kulttuuri on yksi maailman vanhimmista ja kiehtovimmista kulttuureista. Heidän historia on täynnä värikkäitä tarinoita, perinteitä ja yhteisöllisyyttä.

Ja ennakkoluuloja on ihmisillä heitä kohtaan. Ja niitä on paljon. Jopa loukkaavia ennakkoluuloja.

Klaaralla ei ole ennakkoluuloja. Tai oli hänellä yksi.

-Mikä se ennakkoluulo on ? Olen varas? En ole varas, Allan vastaa…

– Ei, vastaa Klaara.

-Valehtelija? En ole valehtelija. Vaikenen, jos totuus ei ole mahdollinen.

-Ei.

No, mikäs?

-Tummat miehet ovat väkivaltaisia ja mustasukkaisia. Klaara vastaa.

-Vai tuollainenkin ennakko luulo on… En ole väkivaltainen, mustasukkainen olen. 

–Pääasia on se, ettet ole väkivaltainen. En ota väkivaltaista miestä.

Vieraina on niin suomalaisia… kuin eri kulttuurien edustajiakin.

-Mistä tunnet noin paljon aasialaisia? Allan kysyy Klaaralta. Häissämme on kutsuttuna parikymmentä Aasialaista.

–Lempiruokaani on thai sapuska ja kiinalainen ruoka. Kotipaikkakuntamme kokkeja.

–Vai niin … Entä turkkilaiset.

– Kokkeja. Paikkakunnaltamme. Kotikatumme pizzeria. 

– Siellä on huippu hyvät pizzat. Allan vastaa.

-Tummalla siskon tyttärelläsi on syömishäiriö. Et vie häntä pizzeriaan.

-En.

-Joko hän syö?

– Kohtalaisesti.

-Entäs anglosaksisista maista tulevat. Mistä heidät tunnet?

-Olin nuorena lomalla ja tutustuin lähikahvilassa heihin. Olen pitänyt yhteyttä. Vuosien ajan heihin.

– Mitäs minun pitää tietää isoissa häissäni, kun on eri kulttuurien edustajia, kysyy Klaara Allanilta.

– Moni tykkää istuskella jalat ristittynä siten, että ylemmän kengän pohja paistaa suoraan kohti kanssaihmisiä. Euroopassa ja Yhdysvalloissa se harvemmin haittaa ketään, mutta jo Turkissa sitä pidetään pahana tapana. Joissain main jopa loukkauksena.

– Vai niin vastaa, Klaara. Harvemmin kenkien pohjan likaisuus ilahduttaa ketään.

– Mitäs muuta?

– Japanissa riisutaan kengät.

– Vai niin… eikös suomalaisetkin riisu kengät sisällä? Ei ehkä häiden tanssilattialla.

– Aasiassa lahjoja tuodaan runsaasti. On jopa etiketti moka, tulla tyhjin käsin.

– Kyllä suloisessa tuhansien järvien maassakin, tuodaan kahvipaketti kylään mentäessä.

IHANAA SAA PALJON HÄÄLAHJOJA. VIERAAT SOITTAVAT OTSALLA OVIKELLOA, KUN ON LAHJA VUORI SYLISSÄ. Klaara iloitsee.

– Anglosaksisissa maissa arvostetaan käsin kirjoitettua kiitoskorttia.

Raapustelen häiden jälkeen kiitos kortit kaikille.

Entäs miten tervehdin heitä, häävieraitamme?

Poskisuudelma on yleensä etelän ihmisten tapa tervehtiä.

Pohjoismaissa kätellään…

Brittiläiset tervehtivät kättelemällä ensimmäistä kertaa tavatessaan. Kun on tunnettu jo vähän pidempään, vain nyökätään.

Irlantilaiset tervehtivät samaa kaavaa noudattaen, mutta he lisäävät mukaan vielä kysymyksen ”Mitä kuuluu?”, johon ei odoteta varsinaista vastausta.
Kyllä kyllä.
Ei odoteta vastausta.

Ranskalaiset tervehtivät poskisuudelmin Yleensä suudelmia on kolme, 3.

Etelä-Amerikan tervehdysrituaali vaikuttaa melkeinpä monimutkaiselta: ystävää tavatessa ensin kätellään, sitten halataan lämpimästi ja vaihdetaan poskisuukot, jonka jälkeen kätellään lisää ja lopulta taputetaan ystävää olalle.

Japanissa fyysinen kosketus kuten kättely, taputus olalle tai suukko on totaalinen etikettivirhe.

Oikea tapa tervehtiä on pieni päännyökkäys selkä suorana. Myös Kiinassa nyökkäys on oikein.

Thaimaassa tervehtiminen on wai – kämmenet vastakkain.

Viileässä pohjolassa, suloisessa tuhansien järvien maassa ….  vain kätellään.

Häät olivat tunnelmalliset ja onnistuneet. Iki muistoiset.

Sen pituinen se.

Tarinan opetus oli seuraavanlainen: ”Harmaat hapset ovat kunnian kruunu”
ja ”Nuoret ovat tulevaisuus ja toivo”.

Olettekos upeat blogini Runouden sävelin lukijat käyneet runokaraokessa?

Pääset tulkitsemaan omia tekstejäsi tai suosikkikirjailijasi runoja.

Tai vaihtoehtoisesti voit kuunnella runouden lausuntaa.

Suosittelen

Tähän loppuun… tämän päiväisessä blogimerkinnässäni…  kirjoitan äärimmäisen tärkeästä asiasta: Yksinäisyydestä. Syrjäytymisestä… Minulla on painavaa sanottavaa, siis kuunnelkaa.

Tänään tarjolla ei ole liirum laarum runoa, jossa ei loppujen lopuksi sanota mitään. Pitsistä riimiä vain.

MINÄ EN KÄRSI YKSINÄISYYDESTÄ, EN.

Mutta suloisen tuhansien järvien maamme vanhukset ovat yksinäisiä. NÄIN KERTOO TILASTOT.
Jos saan yleistää, niin nyt yleistän.
Yksi syy on se, että kaikki on mennyt nettiin.
Esimerkiksi hyväntekeväisyys järjestöt tarjoavat yksinäisille apua.

Tämä on inspiroinut seuraavaan tarinaani.

Kun yhden tarinan saa pisteeseen, kutsuu jo seuraava tarina tarttumaan sulkakynään.

Tarina, fiktiivinen

Tarinan opetus on: Todellinen maamme ongelma on syrjäytyminen ja yksinäisyys.

Kirjoitustyylinä: Höperehtäminen… vaikea lukea… mutta olet tarinan luettuasi yhtä jaloa taitoa… nimittäin kuuntelemisen taitoa rikkaampi.

Tarinan henkilö on Manta. Hahmo on fiktiivinen, mutta varmasti hänen tyylisiä ikä ihmisiä suloisessa tuhansien järvien maassamme on lukuisia. Lukuisia.

Manta on tarina nimeltään ja tarina alkaa…

– Olen Manta … 86 vuotias, yksinäinen, asustelen maalla, seuranani vain kaappikellon tikitys.

– Mites ne nyt raeruohon on unohtaneet pääsiäisenä laittaa (on tammikuun 21. päivä)… Manta höperehtää.

– Tytär asuu Norjassa, muutti ukon perässä, olis kait noita ukkoja ollut lähempänäkin…

– Postitti minulle joululahjaksi vedenkeittimen, jossa on lukuisia eri nappuloita, kattilassa kait mie veden keitän, en saa koko härveliä päälle… ja älykännykän, en saa auki puhelinta.

– Kolme tuntia kirjoitteli kuulumisia sähköpostiin, no puhelinta en ees päälle saa.

– Eino oli hieno mies, aina kun meni kylään, vei kahvipaketin, kerran Eino keksi piirtää ympyrän kahvipakettiin, sama kahvipaketti kiersi kylästä toiseen, Manta nauraa.

– Nykyään kaikki tiaknosoijaan ja anaylysoijaan, ei tuollaista ollut ennen… vai mitäs tuumit Ridge ?

– Ja sitä hiihettiin, hiihettiin 30 kilometriä kouluun ja takaisin…

– Ja talavella sitä oli sitä pakkasta, sitä oli kuule 40 astetta… Kesät, talvet hiihettiin ja ylämäkeen hiihettiin.

Ja nämä hän juttelee television Kauniiden ja Rohkeiden… Ridgelle, television äärellä, yksinäinen, kun on …

Sen pituinen se.

Tarinan opetus oli kysymys: Opitko tarinasta Manta mitään, jos et, se se on se diagnosoinnin ja analysoinnin tulos.

Ja tarina jatkuu… 

Olipa kerran
Joo aloitan tarinani… Vanhoilla kunnon…
OLIPA KERRAN sanoilla.

Tumma, nainen, 35. Valitsen tarinani hahmoksi tumman naisen, sillä he kunnioittavat vanhuksia.

Hän selailee lehteä. Lehdessä lukee iso lehtijuttu tilastoista. Kuinka suomalaiset vanhukset ovat yksinäisiä.

Hän ottaa ruutu vihkon.
Miettii miksi.

– Yleensä vanhukset ovat leskiä.
– Eläkkeellä.
– Jokin sairaus rajoittaa harrastuksissa kulkemista.
Lista jatkuu pitkään.

Lehtijutussa hyväntekeväisyys järjestö etsii ystäviä yksinäisille, ikä ihmisille.

Hän päättää auttaa muuten.
Miten?

Siinäpäs vaikea kysymys.

Kerran hän käy allergian takia sairaalassa. Hän on sitrushedelmille allerginen ja joi vahingossa mehussa sitruuna mehua.

Sairaalassa on Manta. Verikokeessa.

Ja Mantahan aloittaa heti puhumisen. Tuntemattomalle, tummalle naiselle.

– Tytär asuu Norjassa. Muutti ukon perässä. Pitäisi hänelle teksti viesti laittaa.

Ja tumma nainen auttaa kirjoittamaan tekstiviestin. 

ATK taitoja vanhus ei opi.

Mutta tytär soittaa vanhaan lankapuhelimeen, heti kun Manta kotiutuu sairaalasta.

Kännykässä oli oikoluku päällä. Täynnä kirjoitusvirheitä oli tekstiviesti.

Ja tumma nainen suosittelee Mantalle kampaajaa. Kampaajalla on hyvä jutella ihan mitä tahtoo, samalla, kun kutreja käherrellään.

Ja Manta piipahtaa kampaajalla. Tumma nainen vie ja hakee autolla.

HIUKSET HYVIN, KAIKKI HYVIN.

Mantalle ei varata aikaa, hän menee torstaisin kampaajalle. Milloin jonotetaan aika. Koko päivä on aikaa Mantalla jutella kuulumisiaan. ”Ilman ajanvarausta torstaisin.”

Kampaajatar on tarinan sankari, sen lisäksi, että hän saksi kutrit. Hän oli keskustelukumppani, kun Manta porisi kuulumisiaan. Sosiaalinen kontakti siis. Sekä muiden jonottavien asiakkaiden kanssa… hän raataili.

Hän käy kampaajalla kahden viikon välein.

Ja piipahtaa tumma nainen… Mantan luona kahvillakin. Ja katsomassa Kauniit ja rohkeat.
– Komea mies tuo Ridge. Olen rakastunut Ridgeen. Manta tuumii. TV n äärellä.
– On Ridge sitten muuttunut kovin viime näkemästä (näyttelijä siis vaihtunut). Sama juoni. Brooken ja Ridgen ero oli silloinkin, tumma nainen nauraa. Ei ole minun miesmakua Ridge. Thorne on komeampi.

Ja iloinen nauru täyttää huoneen.

Sen pituinen se.

Nuoret ovat syrjäytyneitä, netti syrjäyttää.
Vanhukset ovat syrjäytyneitä, elämäntilanne syrjäyttää.
Ainoa ketkä eivät ole yksinäisiä on nelikymppiset, sillä heillä on yleensä perheet.

JA TADAA… MANTAN YKSINÄISYYS ON POIS.

Häpi end…

Ei vieläkään pistettä… Vastahan kastoin sulkakynän musteeseen. Tekstini jatkuu vielä.

Poistetaan vielä vanhusten yksinäisyyttä.

Ja  FIKTIIVINEN tarina alkaa… Pitäähän minun esitellä tarinan henkilö…

Tarinan henkilö on

Jami, mies. Hänellä – kuin monella muullakin – on alkamassa arki kesäloman jälkeen.

Tarinan ajankohta on elokuu 2024.

Hänellä on koira, jonka alkuperämaa on Saksa… Suomessa rekisteröity 11 962 samanlaista iki ihanaa dogia. Rodun syntyaika 1890-luku. Alkuperäinen käyttö koiralla oli mm. vahti koira, kookkaiden haittaeläimien metsästys, kun taas nykyinen käyttö on vuonna 2024 seurakoira, miksi ei vahtikoirakin. MIKSI EI KAVERIKOIRA ? Jamin parhaan ystävän odotettu elinikä on noin 12 vuotta. Tällä hetkellä koiralla kilahtaa mittariin neljä, 4, vuotta.

Dobberi, dobbi, dobsu, Dobermann, rakkaalla on monta nimeä. Koiran nimi on Dobermann.

Painaa noin 40–45 kg, uros siis, lihaksikas ja voimakasrakenteinen… elegantti, uljasryhtinen, olemukseltaan temperamenttinen ja ilmeeltään päättäväinen, valpas katseeltaan.

Dobermann on vilkas, aktiivinen, itsenäinen ja ihmisiin avoimesti suhtautuva, puolustus haluinen.

Dobermannin kehitti apoldalainen veronkantaja… hänen nimensä oli Karl Dobermann… ajankohta oli 1890-luvulla…. Ja missä… no … Thüringeniin kuuluvalla Weimarer Landin alueelta.

Manchesterinterrieristä, englanninvinttikoirasta, vanhasaksanpaimenkoirasta ja kookkasta thüringeniläisestä paimenkoirasta. Lisäksi hänen on arveltu käyttäneen pinseriä, beaucenpaimenkoiraa, rottweileria, weimarinseisojaa, lyhytkarvaista saksanseisojaa, tanskandoggia, saksanpaimenkoiraa ja jopa amerikanpitbullterrieriä.

Dobermann toimi myös rankkurina ja käytti jalostukseen paljon koiratarhalleen päätyneitä yksilöitä, mikä selittää kantarotujen laajan kirjon.

Alkuperältään paljon nykyistä ärhäkämpi. Historian havinassa siis.

Jamin Dobermann on itse lempeys. Suloinen, arvokkain asia Jamin elämässä.

Jami käy pitkiä lenkkejä Dobermannin kanssa.

Hän hiihtää, juoksee ja pyöräilee. Dobermannin kanssa.

Palveluskoira- ja vetolajien lisäksi dobermanneja löytyy myös tokokentiltä, agilitystä, rally-tokosta ja koiratanssistakin.

Dobermann on kaverikoira.

Dobermannista on siis moneen menoon! Kyllä kyllä. Kaveri koira.

Ihan jokaiselle rotu ei sovi. Jamille sopii, sillä hän on kouluttanut koiran. Ja osaa kouluttaa koiran.
Dobermann on luonteeltaan äärimmäisen lojaali, ja se kiintyy syvästi. Joten Dobermann on totta vie kiintynyt Jamiin. Koulutuksessa Dobermann on älykäs ja oppivainen, nauttien uusien asioiden opettelusta ja tehtävistä, jotka stimuloivat sen mieltä. KOULUTTAA PITÄÄ, tämä on sanomattakin selvää.

Ja tarina alkaa… ja on nimeltään
Dobermann

Jamilla on kesäloma purkissa. Ja arki alkaa.
Sorvin äärelle. Takaisin.
Ensimmäinen työpäivä kesäloman jälkeen on tahmea. Näin lie kaikilla, jotka lomaltaan töihin palaavat. Mutta kun viikko on oltu sorvin äärellä. Alkaa arki jo sujua.
Suurin osa ajastamme on arkea. Joten Jami tekee arjesta laadukasta.

Jami kouluttaa Dobermanninsa kaverikoiraksi.
Kaverikoiraohjaajat vierailevat koiriensa esimerkiksi vanhainkodeissa.
Toiminta on vapaaehtoista ja palkatonta. Hän saa palkan sorvin ääreltä. Hänen Dobermannillaan ei ole hintaa.

Kaverikoiratoiminnan lähtökohtana on, että kohtaamistilanteesta saavat hyvän mielen kaikki osapuolet: asiakas, koiranohjaaja ja koira.

Ensimmäinen kaverikoirakurssi järjestettiin Paimiossa, josta toiminta laajeni eri puolille maata.

Kaverikoiratoiminta tarjoaa mahdollisuuksia asiakkaan elämänlaadun parantamiseen ja vaikuttaa sitä kautta positiivisesti ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.

Kaverikoiran tunnistaa työasustaan eli oranssista huivista ja kaverikoiraohjaajan nimikyltistä.

Ja ennen kuin Jamin Dobermann päätyi kaverikoiraksi hän kävi lyhyen kurssin.

Ennen koulutukseen hakemista Jami mietti tovin, pystyisikö hän sitoutumaan vapaaehtoistoimintaan. Ja hän pystyi.

Hän laittoi modernisti whatsapp viestin kaverikoiravastaavalle ja kysyi milloin täällä meillä päin on kursseja. Ja sai vastauksen, että parin viikon kuluttua, mihin hän ilmoittautui.

Viikonloppukurssilla kuunnellaan ensimmäisenä päivänä teoriaa… Toisena päivänä koirat otetaan mukaan käytännön harjoituksiin.

Kurssi oli koirakolle maksuton.

Ja niin kurssi oli käyty. Viikonlopun kurssi. Tämä sopi Jamille. Ei hän olisi pidempää kurssia jaksanutkaan.

Ensimmäisen vierailukäynnin Jami teki vanhainkotiin tarkkailijana ilman omaa koiraa. Kun uusi koirakko lähti ensimmäiselle käynnille, lähti kokenut kaverikoiranohjaaja hänen tuekseen.

Ja niin mukavaa arkea porskutellen arki jatkui.

Koetti jälleen lauantai. Jami siis käy lauantaisin vanhainkodissa. Vanhuksia ilahduttamassa Dobermannin kanssa.

Hän asteli vanhainkotiin. Ja vanhainkodissa häntä vastassa oli uusi kasvo. Tuuli.

Tuuli palasi vasta syyskuun alussa töihin. Elokuun oli lomalla. Siksi Jami ei ollut tavannut Tuulia.

Tuuli on vanhainkodin nuori työntekijä. Tai ei niin nuori, mittariin on kilahtanut 36 vuotta, mutta vanhainkodin ympäristössä… hän tuntee itsensä…nuoreksi.

Jami kättelee Tuulia.
– Olen Jami. Hänen nimi on Dobermann.
– Dobermann, erikoinen nimi. Tuuli vastaa. Minä olen Tuuli. Häjyn näköinen koira, onko se kiltti.

Odotin villakoiraa.

– Oikein hyvä käytöksinen. Jami vastaa. Hänet tunnistaa asusta, kun on kaverikoira toiminnassa.

Ja niin Dobermann meni tervehtimään oleskeluhuoneeseen kokoontuneita vanhuksia, jotka tahtoivat nähdä Dobermannin. Jos ei tahdo tavata kaverikoiraa, vanhus ei tule silloin oleskeluhuoneeseen.

Herrasmies, vanhainkodin asukas, silitti kyynel silmin Dobermannia. Ja puhui.
– Tuuli kuiskasi Jamille, että vanha vanha herrasmies ei juurikaan enää puhunut.
Siinä he sitten aikansa rauhassa istuskeli vanhuksen seurana, Dobermannin kera.

Jami käy harvakseltaan vanhainkodissa. Ja hän huomasi jo odottavansa seuraavaa kaverikoiran vierailua vanhainkotiin.
Miksi.
Siksi, että Tuuli oli vienyt hänen sydämensä.

Kun ensi lumi satoi marraskuussa maahan. Jami rohkaisi mielensä, lähtiessään, vanhainkodista, ja pyysi Tuulia treffeille koirapuistoon.
Ja Tuuli lähti treffeille.

Miten treffit meni, sitä ei tämä tarina kerro. Sen tämän tarina kertoo, että he… Jami ja Tuuli, elivät elämänsä onnellisena, loppuun asti. Yhdessä.

Ja sen tämä tarina kertoo, että …
Herrasmies silitti kyynel silmin Dobermannia. Ja hän puhui.
– Tuuli kuiskasi Jamille, että vanha vanha herrasmies ei juurikaan enää puhunut.
Siinä he sitten aikansa rauhassa istuskeli vanhuksen seurana, Dobermannin kera.

Sen pituinen se.

On myös erakoita. Joilla on valinnainen yksinäisyys, tänään en kirjoittanut heistä.

Suurenmoista, että olet blogissani runouden.

– Runoilijatar
Lukemisiin

No nyt teksti on valmis. Piste.