Omenoista makeaa herkkua

Jälkiruokien syöminen eikä varsinkaan niiden tekeminen ole mitään lempipuuhiani, mutta tänään ne molemmat ihmeet tapahtui. Jääkapista sattui löytymään omenoita ja pakkasestakin jäätelöä joten jotain niistä oli kehiteltävä. Jälkiruoan tarve tuli yhtäkkiä joten jäätelökoneen käyttö piti unohtaa ja mennä riman alta Carte d’or Vaniljajädellä (täydellistä), mutta anyway ei tää nyt silti menny iha valmisruoan kyhäilyks. Vispilää sai heiluttaa Vanilja-kaneli sabayonia vääntäessä ja Calvados omenoita paistaessa.

Itsekin hieman yllätyin kuinka hyvää settiä loppupeleissä väänsinkään. varsinkin tuo sabayon onnistui.
Kaiken kruunasi vielä kanelikahvi.

Lisää Ohjeita http://laaxojnas.blogspot.fi

siitä vaan tekemään kunnon herkkua.

omppuherkku.jpg

 

Varoituksena että kyseinen jälkkäri sisältää varmaa 1000kaloria, reippaat kolesterolit ja pirusti tietty rasvaa ja sokeria. mutta silloin kun herkutellaan niin herkutellaan hyvällä omalla tunnolla eikä katsella ravintoarvoja

”OMENAJÄLKKÄRI”
4:lle

Calvadosomput:

2 omenaa kuutioiksi leikattuna
fariinisokeria
voita
Calvadosta

Paista kuutiot voissa ja sokerissa. Liekitä calvadoksella (tai keitä alkoholi pois)

Vaniljajäde (8:lle) (etkä tarvi edes konetta)

 

2 dl ruokosokeria
3 dl täysmaitoa
2 kpl vaniljatankoa
5 dl kuohukerma
6 kpl keltuaista

Laita maito, ruokosokeri ja vaniljatangot kattilaan vesihauteeseen. Nosta pois liedeltä kun seos alkaa poreilla.
 

Riko keltuaisten rakenne ja kaada keltuaiset hiljalleen kattilaan koko ajan sekoittaen.
Nosta kattila taas vesihauteeseen. Anna poreilla koko ajan sekoittaen kunnes massa sakenee. Tämä vie n. 5 minuuttia.
Poista vaniljatangot, halkaise ne ja rapsuta pikkulusikalla siemenet massaan.
Anna seoksen jäähtyä. Peitä astia kelmulla ettei pintaan pääse muodostumaan kalvoa.
Vatkaa kerma vaahdoksi. Nostele vaahto jäähtyneen massan joukkoon.
Kaada massa metalliastiaan ja laita pakastimeen 1-2 tunniksi.

Tai voit säästää aikaa ja osta kaupasta hyvää jädee esim Carte d’or vaniljajädee

Vanilja-kaneli sabayon

2 keltuaista
1 rkl fariinisokeria
vaniljatanko
1tl kanelia
1 rkl sokeria
valkoviiniä
100g voita
Vatkaa keltuaiset,voi, viini, vaniljatangon sisus,kaneli ja sokerit kattilassa. (tai 80 asteisessa vesihauteessa)varo ettei seos leikkaanu tai keltuaiset paistu, koska kokkelia ei ole tarkoitus tehdä. Nauti heti.

Viimeistele annos kanelikekseillä ja nauti kupillinen kanelikahvia
IMG_20121026_222629.jpg

 

 

Koti Ruoka ja juoma DIY

Riistasta on moneksi, sen todistaa hirvi pasta

Syksyn ruokaa
 

hrvi.jpgMikäli haluat lueskella lisää reseptejäni yms.. nii blogin löydät http://laaxojnas.blogspot.fi

 

Hirveetä hirvee jälleen ja vieläpä pastan muodossa. Italialainen olisi ihmeissään ja suomalainen metsämies saisi mahahaavan jo pelkästä ajatuksesta. Perinteisten patojen,fileiden,paistien ja keittojen rinnalle kyllä voin suositella myös tätä tapaa niellä hirvensä. Berlusconi haukkui Suomalaisen ruoan, joten nimesin sen sitten kyseisen alaikäisiä ja ilotyttöjä pökkivän poliitikon mukaan. Tätä jos kyseiselle herralle tarjoisi, niin uskon että ei valittaisi, ja turvallisempi vaihtoehto kuin talousrikos tai ilotytöt.

Tällä kertaa ruhonosana toimi hirvenlapa, aluksi oli tarkoitus tehdä potkasta, mutta potkat oli lihatiskistä loppu. Lapa sai ihan rauhassa muhia uunissa 6 tuntia miedolla lämmöllä, joten täydellistä siis. ja kuten allaoleva kuva todistaa, niin mureaa oli. Täydellistä.
irv.jpg

Hirvi Pasta:
4:lle

600g hirvenlapaa
2 porkkanaa
2 punajuurta
2 sipulia
punaviiniä
valkosipulia
2 rkl suolaa
pippuria
katajanmarjaa
1/2 dl tomaattipyree
1/2 dl persiljasilppua
kanttarelleja
1 rkl kanttarellifondia
voita
vehnäjauhoa

Laita pataan vettä ja viiniä niin että liha peittyy. Laita sekaan merisuola, porkkanat, persilja, katajanmarjat ja sipulit. Anna hautua 150-125 asteessa 4-6 tuntia. Revi liha langaksi.

kastike:

Ruskista voi ja vehnäjauhot. Lisää pataan jäänyt liemi,fondi, pilkotut sipulit,porkkanat ja punajuuret sekä silputtu persiljaa. Anna hautua hetki. Lisää hirvenliha ja kanttarellit ja tomaattipyree. Anna hautua 10min. mausta.

keitä pasta ja nauti.

 

 

 

Puheenaiheet Ruoka ja juoma DIY Ajattelin tänään