Pakko syödä, pakko syödä, pakko syödä
Tätä mieleni toistaa taukoamatta, usealla kielellä ja nopealla tahdilla. Se alkaa, kun tulen illalla kotiovesta. Se jatkuu, kunnes sisälläni on niin paljon ruokaa, että tunnen sen nousevan ruokatorveen.
Ruoan on oltava sellaista, että sen pystyy syömään nopeasti. Sitä täytyy pystyä ottamaan useita yksikköjä, esimerkiksi monta nuggetia tai palaa paahtoleipää. Jos mahdollista, määrä on parillinen.
En ole oksentanut useaan kuukauteen, mutta näinä iltoina syön siihen pisteeseen, että oksentaminen olisi helppoa. Lopetan syömisen vasta, kun alan voida pahoin.
”Onko se niin vaikeaa olla herkuttelematta?”
Kysyn, kuulostaako tämä herkuttelulta.
”Onko se niin vaikeaa olla syömättä?”
Ei, ei ole vaikeaa olla syömättä. On vaikeaa syödä.
