Kiitos

Hyvät ja rakkaat lukijani,

 

en olisi voinut viime keväänä kuvitellakaan, missä olen nyt.

 

Tämä vuosi on ollut niin, niin hieno, yllättävä, pelottava ja raju, etteivät sanat riitä sitä kuvailemaan. Olen oppinut paljon uutta, ollut mukana monissa empaattisissa ja rohkeissa keskusteluissa, saanut monia uusia ystäviä ja yhteistyökumppaneita, vastauksia, sekä muodostanut uusia käsityksiä ja kysymyksiä.

 

Ja mikä tärkeintä, olen paikoin kokenut tulleeni kuulluksi, ymmärretyksi, nähdyksi. Toivon mukaan efekti on yltänyt myös teihin, ja tästä kaikesta heijastuva valo loistaisi oikeaan suuntaan paljastaen rakenteiden mielettömyyden ja niistä koituvien tunteiden pakottavuuden.

 

Olen yrittänyt parhaani mukaan taiteilla koko vuoden päivätyön, toisesta kokopäivätyöstä käyvän blogin, freelance-töiden ja vanhemmuuden välillä. Jos jotain olen käsittänyt, niin sen, ettei tämä tule valmiiksi, mutta tämä on silti tärkeää ja tarpeellista.

 

Mutta niin olen minäkin.

 

En ole nukkunut juurikaan maaliskuun jälkeen, lenkillä taisin käydä kerran elokuussa. Olen itkenyt monena iltana, kiihtyvästi syksyä kohden, ja välillä olo on ollut niin tyhjä, että mikään ei ole tuntunut miltään.

 

Tällä hetkellä peilistä katsoo takaisin harmaa ja lähes kymmennen kiloa aiempaa lihavampi tyyppi, joka ei ole varma siitä, ovatko päivittäiset uutiset hallituksen järkyttävistä teoista ylikierroksilla käyvän mielen fabrikaatiota vai todella minusta riippumatonta totta. Tyyppi, joka ei muista enää ihmisten nimiä.

 

Olen peruuttanut kaikkien uutisfeedien tilaukset ja kuiskannut yöllä sängyssä, että nyt saa riittää. Ja silti aina jostain on putkahtanut ajatus, sana, säe, säie, lause, virke.

 

Juuri tällä hetkellä luotan siihen, että se tulee sieltä aina, stressasin tai en. Juuri nyt luotan siihen, että olen kirjoittaja, olen totta. Siksi uskallan jättää blogin lepäämään loppuvuodeksi ja tammikuun ajaksi (yksi juttu tosin on tulossa tänä aikana, koska en mahda sille mitään!).

 

Nyt aion leikkiä kotia, lukea kirjoja, katsoa How to Get Away With Murderia ja Mindy Projectin alusta loppuun, saattaa päivätyöt pakettiin ja alkaa valmistella kirjaprojektia.

 

Sitä ennen kuitenkin lämmin kiitos joka ikiselle lukijalle, joka on kulkenut tämän huikaisevan matkan rinnallani. Ensi vuonna taas jatketaan.

 

Minä rakastan teitä.

 

xoxo, Koko Hubara

 

   Ps. Lämmin kumarrus myös Lilyn toimitukselle (jolta juuri sain tiedon, että ”Minä olen unelma” oli portaalin vuoden luetuin teksti); sekä Otavan kirjasäätiölle ja Koneen säätiölle, jotka mahdollistavat Ruskeiden Tyttöjen eteenpäin viemisen vuonna 2016.