Minä en imettänyt
Eilen postiluukusta tipahti uusin Tulva-lehti. Laitoin sen lukemattomien lehtien pinoon ja jatkoin hommia. Tänään huomasin, että somessa on puhjennut pienimuotoinen paskamyrsky sen imetystä käsittelevästä jutusta. Jutussa käsiteltiin muutamaa imetykseen liittyvää myyttiä, muun muassa sitä, onko imetys terveellisempää kuin korvike (länsimaisessa kontekstissa) ja tuntuuko imetys aina hyvältä. Hyvin moni Tulvan lukija oli ymmärtääkseni kokenut jutun naisvihamielisenä ja tiedoiltaan virheellisenä.
Minusta juttu oli aika köpösti rakennettu ja jäin kaipaamaan eksakteja lähteitä sekä syvempää otetta, esimerkiksi henkilöhaastattelua tai aiheen nivomista pro choice -ajatteluun, mutta muuten juttu oli minusta tarpeellinen ja tervetullut keskustelunavaus.
Minä en imettänyt lastani käytännössä ollenkaan. Koska minä en halunnut imettää. Koska minä tiesin, että imettäminen olisi siinä tilanteessa ollut liikaa vaadittu, ja minä pystyin olemaan paras mahdollinen äiti lapselleni ruokkimalla häntä korvikkeilla ja tuttipullolla. Vain sillä tavalla minä jaksoin keskittyä häneen, enkä itseeni.
Sillä, miten ja miksi päädyin ratkaisuun ei pitäisi olla feministisen ajattelun mukaan mitään merkitystä. Feminismin mukaan naisen pitää aina saada päättää kehostaan ja lisääntymisestään.
Huomasin kuitenkin jo raskausaikana, että tässä kulkevat feministisen solidaarisuuden rajat. Heti kun aloin tuntea vauvan liikkeet, aloin miettiä, miten tulen pitämään hänestä huolta. Aina kun ajattelin elämäämme yhdessä, näin itseni lämmittämässä tuttipulloa vesihauteessa. Kun sitten kerroin kaverille hankkineeni pullot, sain tyrmistynyttä palautetta: se on väärin, se on epäterveellistä, se on epäonnistumista, se on itsekästä.
Minä olen sairastanut syömishäiriöitä lapsesta asti. Minulla on äärimmäisen vaikea suhde kehooni. Minun on vaikea nähdä kehoani funktionaalisena, toimivana, sellaisena joka kannattelee minua ja pitää minut hengissä. Tästä huolimatta, en ole koskaan halunnut olla mitään muuta kuin äiti, se on aina ollut itsestäänselvyyksistä itsestäänselvin asia. Minun on vieläkin vaikea uskoa, että olen todella, sekä fyysisesti että henkisesti, onnistunut tuomaan tähän maailmaan ihmisen. Terveen, kivan ihmisen, joka rakastaa minua ja jota minä rakastan ihan älyttömästi.
Tuomitseminen ei loppunut raskausaikaan. Tiedäthän että olisi paljon helpompaa jos vain imettäisit? Sinun ei tarvitsisi koko ajan steriloida! (No shit.) Tiedäthän että korvikeruokituilla lapsilla on matalampi älykkyysosamäärä kuin rintaruokituilla? Tiedäthän että korvikeruokitut lapset sairastavat enemmän mahatauteja ja korvatulehduksia? (Meillä on ollut reilussa neljässä vuodessa muistaakseni kolme mahatautia ja kolme korvatulehdusta, ja minä olen oireillut vähemmän kuin viimeisen kahdenkymmenen viiden vuoden aikana.)
Silti, joka ikinen kerta kun lapsella on kröhä tai hän käyttäytyy huonosti, minä mietin, että onko hänellä jotain keuhko- tai neurologista vikaa siksi, että minä en halunnut imettää. Näin ei kenenkään pitäisi joutua ajattelemaan. Tämä ei ole normaalia. Jos imettämättömyys olisi oikeasti vapaavalintaista ja siihen ei liittyisi stigmaa ja syyllistämistä, meillä olisi Imettämättömyyden tuki ry., missä kerrottaisiin että imetyksen ja korvikkeiden terveysvaikutuksissa on niin vähän eroa, että raivo ja painostus naisten kesken ovat täysin suhteettomia ja, mikä tärkeintä, naisvihamielisiä.
Minut pelasti aikoinaan Suzanne Barstonin kirja Bottled Up. Siinä puhutaan tutkimustietoon nojautuen tietysti tästä rinta vs. korvike -asiasta. On aivan selvää, että luonnontuote on aina paras, aivan kuten vasikallekin sopii parhaiten lehmänmaito, jota kylläkin juovat pääasiassa jotkut ihan muut tahot ilman sen kummempia seuraamuksia, mutta niin merkittävistä terveyshyödyistä ei länsimaisessa kontekstissa ole yksiselitteistä näyttöä kuin mitä meille naisille usein väitetään. Eli juuri sitä mihin Tulvankin jutussa viitataan: enää ei ole yksiselitteistä näyttöä pitkällä aikavälillä esiintyvistä merkittävistä terveyseroista rinta- ja pulloruokittujen lasten välillä länsimaissa. Tämä tieto löytyy myös näiden Tulvaa vastaan hyökänneiden feministien siteeraamien imetyssuositusten pohjalta, jotka siis perustuvat mm. WHO:n selvitykseen asiasta (löytyy googlella otsikolla Long-term effects of breastfeeding: a systematic review – linkkaaminen ei onnistu – kannattaa lukea conclusionit ja yllättyä!).
Lisäksi kirjassa puhutaan erityisesti siitä tabusta, että jotkut naiset eivät yksinkertaisesti halua imettää, sekä misogynian yhteydestä tähän. Kirjassa käsitellään tutkimuksia, joissa käydään läpi syömishäiriöitä sairastaneiden ja seksuaalista väkivaltaa kokeneiden naisten käsityksiä imetyksestä ja kiintymyksestä. Moni ei ole halunnut imettää. Moni on tullut syyllistetyksi, joko suoraan tai alentuvan ”äidinmaito on paras vaihtoehto, mutta tietysti jokainen äiti tekee mitä haluaa, jos ei muuhun pysty” -päähäntaputtelun muodossa.
En ole tiedenainen, olen äiti, ja tämä tieto pelasti minun hyvinvointini ja vanhemmuuteni. Olen yrittänyt vuosia tarjota juttua imettämättömyydestä naistenlehtiin, mutta se tyrmätään joka kerta, koska aihe on liian herkkä ja tulokulmani suositustenvastainen. Itse ajattelen, että tabu pitäisi purkaa, jotta yhä useampi nainen pystyisi puhumaan asiasta, pyytämään apua ja tekemään itselleen ja vauvalleen parhaan valinnan oikean informaation valossa ilman tuomituksi tulemista tai itseinhoa ja epäonnistumisen tunnetta. Siksi minusta Tulvan juttu, kaikessa heppoisuudessaan, on tärkeä ja rohkea.
Nyt maitoruokinta-ajoista on kulunut jo kohta neljä vuotta. Tänään me olemme syöneet makaronilaatikkoa, omenoita ja suklaata. Olemme rakentaneet majan ja pötköttäneet siellä sylikkäin. Olemme suukotelleet. Päätös jättää imettämättä oli minulle aikanaan ainoa mahdollinen polku kiintyä lapseeni.
Joskus lapseni kyselee imetystä nähdessään, saiko hänkin vauvana tissiä. Olen vastannut hänelle, että kyllä hän sai ihan vähäsen, mutta hän sai myös pipettiä, ruiskua, hörppymukia ja pulloa – ja niin hänestä kasvoi iso tyttö, joka voi sitten joskus itse valita, haluaako hän vauvoja ja miten hän heitä syöttää ja hoivaa.