Kuka voittaa ja mitä
Perjantaina illalla Ruskeat Tytöt tuli valituksi Blog Awards Finlandissa vuoden 2015 parhaaksi blogiksi kategoriassa kulttuuri, yhteiskunta ja talous. Olen hyvin kiitollinen tästä huomionosoituksesta.
Raskain mielin se on silti laitettava kontekstiinsa. En haluaisi joutua kirjoittamaan tätä.
Koko viikon olin tapellut somessa ja puhelimessa ja palautetekstin muodossa Journalisti-lehden kanssa siitä, että he julkaisivat kuvan Alan-lapsen ruumiista jutussa, joka käsitteli sitä, saako tällaisia kuvia julkaista. Olin antanut juuri pari viikkoa aiemmin samaiselle lehdelle haastattelun, missä puhuin median itsekritiikistä ja tavasta kehystää ei-valkoisuutta jutuissaan. Lehti, joka edustaa liittoa, joka ajaa asiaani, petti minut ja kaltaiseni täysin. Se tuntui yhtä pahalta kuin se, kun pääministeri ja hallitus ja media tekevät niin joka päivä. Se legitimoi minun ja meidän arvottomuuttamme ihmisenä. Edes lapsemme eivät herätä myötätuntoa kuin vasta kuolleina, ja silloinkin vain osana rasistista agendaa.
Meillä kävi myös turvapaikanhakijoita kylässä. Söimme yhdessä hummusta lautasilta, jotka ovat isomummoni peruja Karjalasta. Evakkoon otti ne mukaan. Yhdessä katsoimme google translatorista, että lehtimangoldi on molemmilla kielillä, sekä hepreaksi että arabiaksi sama, vaikkei kukaan meistä tiennyt, mikä se on suomeksi. Silloin kun minä olin lapsi tai edes teini, ei ollut älypuhelimia ja blogeja ja wikipediaa. Joku näistä tyypeistä voi olla palkittu bloggari omassa maassaan, tai hänestä voi sellainen tulla. Minä en sitä voi tietää enkä määritellä.
Lauantaina vein lapsen lelukauppaan, koska hän rakastaa Frozen-elokuvaa ja olin luvannut ostaa hänelle figuurisetin. Kun palasimme kotiin päin, jäimme jumiin Mannerheimintien ja Simonkadun kulmaan. En ollut tietoinen rajat kiinni -mielenilmauksesta, kun lähdin viettämään kivaa äiti tytär -päivää kaupungille. Jouduimme seisomaan yli kymmenen minuuttia motissa ja katselemaan kun ihmiset virtasivat ohitsemme tehden natsitervehdyksiä ja huutaen, että Suomi suomalaisille. Kylteissä oli parrakkaita vauvoja, takeissa suomenleijonia.
Lapsi kysyi, että äiti mitä noi tekee, ja minä sanoin että ne vaan kävelee nyt tästä ohi kun on ruuhka-aika ja me päästään sitten tonne ratikkaan.
Minä olen suomalainen. Minä olen arabitaustainen. Minä olen juutalaistaustainen. Minä en syntynyt parta naamassa. Minun vauvani ei syntynyt parta naamassa. Minä en jaksa.
Sunnuntaina luin lehdestä, että euroedustajamme visioi tänne meille keskitysleirejä, jonne turvapaikanhakijat suljettaisiin ja jätettäisiin ilman apua. Munaton toimittaja ei esittänyt oikeastaan mitään kritiikkiä, jätti kehystämättä, taustoittamatta, faktoittamatta. Antoi vain tuhansia merkkejä rotuoppia ajavan fasistin käyttöön. Minä en ole enää aikoihin tilannut Hesaria, koska se on rasistinen, raukkamainen lehti siinä missä kaikki muutkin suomalaiset lehdet.
Mitä tämä maanantai tuo tullessaan, sitä en tiedä. Enkä sitä, kuka voitti ja mitä.