Nykyään lentokentillä on yleensä ne putkilot, mihin koneet hivuttautuvat kiinni. Mutta ennen, silloin laskeuduttiin portaita pitkin alas ja hypättiin linja-autoon. Silloin sai tuntea tuulen ja kuumuuden kuin iskun palleaan. Oli kylmä ja kuuma samaan aikaan, oli vielä ilta mutta jo pilkkopimeää, kuu oli taivaalla niin kuin kuun kuuluu olla, mutta sen asenton oli väärä.

Se oli paras tunne, mutta samalla aina tiesi, että tämä menee ohi, tähän tottuu, tämä täytyy taas käsitellä. Muutaman viikon päähän sijoittuvan lähdön samalta saamarin lentokentältä näki jo edessään, oli vaikea nauttia kun sattui ja silti hymyilytti. Nauratti niin että sattui.

Saman tunnemyräkän koin kun luin lukiotyttönä Ranya El Ramlyn (nyk. Paasonen) Auringon aseman. Kuka muistaa sen? Missä hän on nyt? Kirjan julkaisusta on yli vuosikymmen, mutta sen ympärille ei ole syntynyt monikulttuurista Suomea käsittelevää genreä. Miksi? Pitääkö tässä nyt ryhtyä vielä kirjailijaksikin?

En tiedä, mutta huomenna sunnuntaina 3.5. klo 15 Ylen Radio 1 lähettää kirjan pohjalta dramatisoidun kuunnelman. Sunnuntaisin jokainen kuitenkin hakee syitä itkeä ja velloa sängyssä.

Kuuntele, jos olet miettinyt joskus nimeä sille, että ainoa turvasi on tarjottimelle omiin lokeroihin asetetut hyvin pienet ja nuivakat aterianosaset ja lentoemännän antama heti hajoava lelu maailmassa, jossa pitää hankkia aina uudet kaverit vaikka pölyiset leikkipuistot pysyvät.

(Olen muuten viimeisen parin kuukauden aikana käynyt katsomassa sekä Keren Kayemetin ja Ussishkin kulmassa, synagogan ja ruokakaupan välissä sijaitsevan vakiopuistoni että Lammasrinteen isohiekkiksen. Kummassakin on osapuilleen samat systeemit kuin lapsuudessani, enkä vieläkään usko, että kukaan voi olla ystäväni pidempään kuin kahdeksan viikkoa ja sen enempiä sopimatta.)

Jos joku, ehkä ruskea poika, on joskus sanonut sinulle tämän maailman kauneimman ja eniten satuttavan lauseen, ja toivoisit silti vielä kuulevasi sen:

”Me olemme samaa, minä ja sinä.”

Jos sinulla on seikkailumielinen äiti. Leijona-isä, joka ei kestä enää oman maansa liikennesääntöjä rikkovia raivoaivoja.

Jos he aikanaan kommunikoivat kielellä, joka ei ole kummankaan, menivät maahan joka löytyi puolimatkasta.

Jos olet joskus miettinyt, ettet oikeastaan tiedä mitään rakkaudesta. Jos olet joskus miettinyt, ettet tiedä mitään vanhempiesi rakkaudesta ja miten sellainen toimii, aivan kuten vanhempasi eivät tiedät eivätkä voi sinulle kertoa, miltä sinusta tuntuu, koska

”Minä olen äitiäni tummempi, isääni vaaleampi”.

Jos kuitenkin tajuat, että siinä on jotain kun mies ihastuu naiseen joka ei tunnu tai näytä omalta siskolta.

Jos sinullakin on taipumus rinnastaa itsesi isäsi suvun isoimpiin, äänekkäimpiin naisiin, koska välillä olet liikaa olemassa ja kaikki tilat tuntuvat liian pieniltä koska yleensä kaikki muut ovat valkoisia.

”Minäkin haluaisin unohtaa asioita.”

Jos olet joskus miettinyt, että tee, vesimeloni, keltainen ja valkoinen juusto, persikat kuin pikkutipuset ja kanakeitto merkitsevät jotain muutakin kuin teetä, vesimelonia, keltaista ja valkoista juustoa, persikoita kuin pikkutipusia ja kanakeittoa.

Jos inhosit pienenä levottomia päiväunia joiden jälkeen olo oli entistä tukalampi, mutta jotka lopulta kääntyivät myöhäiseksi kymmenen hengen illalliseksi. Jos syöt maksaa, luuytimiä, muttet verta.

”Kun sanon isälleni etten usko jumalaan, se ei tarkoita etten usko jumalaan.”

”Joutuuko äiti eri taivaaseen kuin me, ja isä vastasi että joutuu.”

Jos sinäkin toivoisit, että olisi joku, jonka kanssa jumalasta voisi puhua kuin säästä koko ajan myös suomeksi.

Kuuntele, jos haluat vajaan tunnin ajan kuulua jonnekin ja tulla ymmärretyksi edes itsellesi.