Ruskeat tytöt eduskuntavaaleissa

Hauska fakta: eduskuntavaalien ennakkoäänestys alkaa tänään.

Toinen hauska fakta: jos haluat nähdä ruskeita tyttöjä vallan kahvassa, sinun pitää äänestää ruskeita tyttöjä.

Parista tuhannesta ehdokkaasta viisi, VIISI, on ruskeita tyttöjä.  Heitä on ehdolla viidestä puolueesta, joita kaikkiaan on näissä vaaleissa kolmetoista.  Ja kolmesta vaalipiiristä, joita on niinikään kolmetoista.

Kyllä, minustakin tämä on järkyttävää vuonna 2015. Vielä kauheampaa on se, että näin yksinkertainen asia on tehty helsinkiläisen näkökulmasta hyvin vaikeaksi, sillä ehdokkaita on vaalipiirissäni KAKSI. Häästääg mitämänytoikeenteen?!?!

Edelläkävijätyttö (Varsinais-Suomen Vihreät: Roda Hassan)

roda.jpg

46-vuotias tulkki, kääntäjä ja pitkän linjan kunnallispoliitikko. Nousi vuonna 2011 Turun kaupunginvaltuuston puheenjohtajistoon, missä hänestä tuli koko maamme ensimmäinen, näin korkeaan asemaan yltänyt maahanmuuttajataustainen henkilö. Eikä siinä kaikki, hänestä tuli samalla myös Turun historian toinen puheenjohtajistoon yltänyt nainen.

Työskentelee nyt neljättä kauttaan Turun kaupunginvaltuustossa, toiminut moninaisissa luottamustehtävissä, mm. Varsinais-Suomen maakuntahallituksessa.

Henkevä tyttö (Helsingin Vasemmisto: Hanna Mithiku)

hanna.jpg

32-vuotias, työskentelee kirkossa ja opiskelee teologiaa. Toimii Helsingin Vasemmiston puheenjohtajana, varakaupunginvaltuutettuna, opetuslautakunnan varajäsenenä, HSL:n hallituksen jäsenenä sekä seurakunnallisissa luottamustehtävissä.

Puhuu rohkeasti kokemastaan rasismista

Vahva tyttö (Uudenmaan Ruotsalaiset: Midiya Zahir Hatan)

midi.jpeg

30-vuotias, äiti ja Raaseporin valtuuston jäsen neljättä vuotta. Halvaantui lapsena pakolaisleirillä sattuneessa ampumavälikohtauksessa ja halvaantui vyötäröstä alaspäin. Vammaisten ja vanhusten asiat sekä maahanmuuttajien perusoikeudet kärkiasioita.

Aikaansaava tyttö (Helsingin Sosiaalidemokraatit: Nasima Razmyar)

nasima.jpg

30-vuotias, työskentelee Sdp:n viestinnässä ja poliittisena avustajana. Toimii Helsingin Sdp:n kaupunginvaltuutettuna ja Helsingin opetuslautakunnan jäsenenä, 14 muuta luottamustehtävää viimeisen kuuden vuoden ajalta, mm. lasten, nuorten, naisten, maahanmuuttajien ja asumisen saralta.

Lue Lilyn vaalitentti Nasimalle täältä.

Tunnettu tyttö (Varsinais-Suomen Kokoomus: Lola Wallinkoski)

lola.jpg

37-vuotias yrittäjä ja äiti. Suomen ensimmäinen kahdesta ruskeasta Miss Suomesta, joita on laskentatavasta riippuen ollut 79-82 kappaletta Suomen historiassa. Haluaa tuoda eduskuntaan kokemuksensa äitiydestä, yrittäjyydestä sekä epäoikeudenmukaisuudesta ja eriarvoisuudesta.

Vaikka meneekin aika lailla julkkisehdokaskategoriaan, eikä substanssiosaamisesta ole konkreettista näyttöä, niin teki sen minkä jokainen ruskea suomalaistyttö oppii jo äidinmaidossa: servasi persun

puheenaiheet uutiset-ja-yhteiskunta uutiset-ja-yhteiskunta