Pidä huoli itsestäsi, rakas
Muistatteko, kuinka seitsemänkymmentäyksi vuotta sitten päätimme yhdessä, ettei enää koskaan. Nyt tämä päätös on rikottu. Nyt natsit ovat tappaneet miehen, Jimi Joonas Karttusen, keskellä kirkkainta Helsingin keskustaa. Media ei viitsi asiasta uutisoida pientä pahoinpitelyuutista enempää, poliisin tutkinnanjohtajaa kun ei mystisesti saada kiinni, pääministeri ja valtioneuvosto ovat somessa hipihiljaa; blogimaailmassa sentään vaaditaan päättäjiä ja valtaapitäviä vastuuseen.
Jos olet rodullistettu ja/tai juutalaistaustainen/muslimi, on hyvin todennäköistä, että olosi on tänään epätoivoinen, tuskainen, turhautunut, uupunut, surullinen. Siksi, että tänään on selvempää kuin koskaan, kuinka vähän elämillämme on merkitystä niille, joiden tehtävä on pitää huoli turvallisuudestamme ja maastamme. Siksi, että on mahdoton olla tuntematta ristiriitaisia syyllisyyden ja kiitollisuuden tunteita siitä, että valkoinen mies, jolla oli kaikki etuoikeus vain kävellä Vastarintaliikkeen mielenosoituksen ohi, korkeintaan tuhahtaa tai naurahtaa, pysähtyi ja puolusti meitä. Ja nyt hän on kuollut. Hän ei tule enää takaisin. Hän ei tiedä, miten merkittävä hänen tekonsa oli meille.
Jo vuosia olen kuullut ja lueskellut käsitteestä self care, ohittaen sen lähinnä kädenheilautuksella. Olen toivoton työnarkomaani, vihaan kehoani ja ulkonäköäni enkä pidä levosta tai lomailusta, koska olen olemassa vain tekojeni ja suoritusteni kautta. Kärsin sekä kiltin tytön syndroomasta että rodullistetun ihmisen tarpeesta tehdä kaksinverroin töitä puolikkaan kiitoksen eteen. Olen myös äiti. Niin kauan kuin olen tajuissani, teen töitä, hoidan lasta ja kohtelen itseäni kuin kynnysmattoa.
Virallisesti self care tarkoittaa ensinnäkin sitä, että on tehtävä konkreettisia hyviä tekoja itselleen pidettävä itsestään henkisesti huolta, otettava taukoja, jotta jaksaa tehdä yhteiskunnallista työtä. Mutta se tarkoittaa myös sitä, että itselle tehdyt hyvät teot ovat jo itsessään yhteiskunnallista työtä, poliittinen teko. Amerikkalainen womanisti Audrey Lorde, joka on yksi ensimmäisistä käsitettä esiin nostaneista ja sitä muovanneista sanoi sen kenties parhaiten: “Caring for myself is not self-indulgence, it is self-preservation, and that is an act of political warfare.”
On ollut vaikea lähestyä self carea, koska se on tarkoittanut itseni kohtaamista.
Mutta tänään on vaikea hengittää. Tänään on vaikea ymmärtää. Tänään on vaikea olla olemassa. Tänään vihdoin ymmärrän konkreettisesti, mitä self care tarkoittaa. Kylläpä se ottikin aikansa. Vaati ihmishengen. Minun on harjoitettava sitä, jotta jaksaisin. Minun on harjoitettava sitä osana työtä. Voisin ohittaa asian taas kerran tuhahtamalla tai naurahtamalla, mutta hinta olisi tällä kertaa liian kallis.
Totuus on, että he eivät sinua suojele. Sinun on suojeltava itse itseäsi, rakas. Mitä ikinä se sinulle tarkoittaakaan. Käsitöitä. Manikyyria. Leipomista. Aivot narikkaan -komediaa. Kietoutumista perheeseen ja lähimmäisiin. Jumalaa. Juoksulenkkiä. Ei sillä ole niin väliä. Kunhan teet sen. Ajan kanssa. Ota niin paljon aikaa kuin tarvitset. Aika on meille joka tapauksessa pysähtynyt. Historia on ollut koko ajan täällä. Kipu odottaa sinua kyllä, mutta katkennut selkä ei kanna sitä yhtään paremmin kuin vahva selkä.
Tee päivän tärkein yhteiskunnallinen teko: pidä itsestäsi huoli, rakas. Joka päivä.