Sikamaista vertailua

Pidän Veikka Lahtisesta yhtä paljoin kuin kuka tahansa valveutunut, hyvää tarkoittava, vihervasemmistolainen, kaupunkilainen nuori aikuinen (eli oikeasti kohta keski-ikäinen). Pidän erityisesti myös siitä, että kun hän kirjoittaa samasta kuin minä, viesti menee perille ja valkoisuus katsoo peiliin sen sijaan, että alkaa inttää vastaan ja vähättelee minua. Hän on minun valkoinen mies -käyttöliittymäni, kuten on tapana sanoa. Siitä iso kiitos.

 

Mutta nyt meni metsään.

 

Lahtinen kirjoittaa uusimmassa blogipostauksessaan eläinten tehotuotannosta, siitä kuinka pystymme jo jotenkuten tuomitsemaan rasismin ja kauhistelemaankin sitä, mutta kuinka edelleen ohitamme kuolleita, älykkäitä olentoja sisältävät possufilepaketit kaupassa olankohautuksella – ja pahimmassa tapauksessa syömme ne.

 

Hän kirjoittaa mm.: ”Osaamme puuttua sortoon ainoastaan sen niissä muodoissa, jotka meille on opetettu. Ja kompuroimme siinäkin. Emme kysy ’mitä helvettiä?!’, kun näemme lihapaketteja kaupassa. Emme osaa kuulla korvissamme lastenlastemme kysymysten kaikua tulevaisuudesta: ’Miksi te sallitte sellaisten asioiden tapahtua? Miksi sinä et tehnyt mitään?’.

Tämän takia on hyvä joskus verrata 1930- ja 1940-lukujen natsismia muihin asioihin: noita asioita tapahtuu ympärillämme juuri nyt.”

Ei.

Ensinnäkin. Sika on yhdessä kulttuureissani ja aika monille muillekin rodullistetuille suomalaisille saastainen eläin, joten siihen vertaaminen on jo lähtökohtaisesti ontuvaa, loukkaavaa ja hyvin alentavaa.

Toiseksi. Se, että minun ihmisiäni lahdattiin miljoonittain, ei ollut mitään tehotuotantoa, vaan kansanmurha. Niin suuri eläinten ja luonnon ystävä kuin olenkin, pidän hyvin ongelmallisena, että ihmis- ja kansalaisoikeuskysymyksiä verrataan eläinoikeuskysymykseen. Se on vähättelevää. Rasismiin nimittäin liittyy historiallisesti olennaisesti eläimellistäminen (vrt. afrikkalaisten orjien myyminen karjana – astelma ei todellakaan ole sama toisin päin), ja tällaisessa diskurssissa on todella kalsa kaiku omaan korvaani.

Kolmanneksi. 30- ja 40-lukujen natsismia ei ole syytä verrata mihinkään muuhun kuin tälläkin hetkellä Euroopassa huimassa nousussa olevaan äärioikeistolaiseen liikehdintään, natsististen ja fasististen toimijoiden harjoittamaan katutason terrorismiin, islamofobiaan, anti-mustaan toimintaan, liikkuvien kansojen totaaliseen heitteillejättöön sekä vaikkapa europarlamentaarikkoon, joka esittää Suomen suurimmassa sanomalehdessä, että keskitysleirit voisivat olla hyvä ratkaisu suureen pakolaismäärään. Ihmisiin liittyviä vertailukohtia on varmasti muitakin, ei ole mitään syytä sekoittaa eläimiä tähän.

Pitää myös mainita, ettei Lahtinen ole yksin. Myös Antti Nylén on kirjoittanut, että ”sika on maailman n-sana” (lyhennys omani, Nylén käytti koko sanaa). Siksi oletankin, että tällainen sentimentti, jossa joko taustaideologiaa tai itse eläintä verrataan minuun ja kaltaisteni olemassaoloon, on olemassa oleva näkemys ja mielipide, ei yksittäinen kömmähdys. Näkemykset ja mielipiteet voi tarkistaa. Toivon, että mahdollisimman moni eläinten hyvinvoinnista kiinnostunut tekee niin.

Nyt menen aamupalalle. Syön hummusta, oliiveja ja kaurajukurttia.