Tämä (paska) tarina on tosi

Miten askarteluhetki päätyy kakkakaaokseen? Taaperoperheessä kaikki on mahdollista.

Noh. Tämä askartelu-paskartelujuttu (kirjaimellisesti!) menee näin:

Päätin tehdä isänpäiväkortin länttäämällä Tyttären kädenjäljen pahville. 

Sen luulisi olevan helppoa: sormiväreillä kädenjälki korttiin, putsisputsis käsi puhtaaksi ja sillä selvä.

Kaikki alkoikin hyvin. Maalailin likan käden siniseksi, lätkin muutaman kuvan isolle pahville ja yritin saada edes yhden jäljen suhteellisen selvästi talteen.

Onnistuimme joten kuten ja päätin siinä samalla tallentaa muutaman jalanjäljen vaikkapa vauvakirjan väliin tyrkättäväksi. Melkoista suttuahan siitä tuli, mutta ihan hauskaa oli.

Katson sormivärien tahrimaa likkaa ja päätän laittaa lapsen kylpyyn (helpompaa kuin sohia jalkoja ja käsiä vuoronperään käsienpesualtaaseen). 

Amme lattialle, vedet ja lapsi kyytiin ja sitten itse pyyhkimään lattialta sormivärit ennen kuin ne jämähtävät laminaattiin. Kuulen ähinää ammeesta. O-ou. 

No niihän siinä kävi, että lapsi vääntää tortut kylpyveteen. No, ei siinä mitään, nostan protsestoivan lapsen potalle odottamaan kylpyammeen pesua ja vesien vaihtoa. Lapsi huutaa, minä rauhoittelen ja  yritän suoriutua ammeen siivousurakasta mahdollisimman vikkelästi. 

Uusi kylpy oli valmis. Pistän lapsen kylpyyn ja huomaan yllätyksekseni potalta uuden, haisevan yllätyksen. Kehun muksua ja ryhdyn putsaamaan pottaa. Ammeesta kuuluu jälleen ähinää. Ei helvetti. Kyllä. Pökälehän sinne syntyy.

Nostan (jälleen protestoivan) lapsen ammeesta, pesen pyllyn ja vapautan kirkuvan taaperon eteiseen. Saan potan puhtaaksi. Eteisessä vipeltävä nakupelle vääntää tortut eteiseen (matolle, kuten hetken päästä selviää), kuulen sen kakkaamisäänestä.

Minä astun vessanlattialle jossain välissä tipahtaneelle kikkareelle, ja ennen kuin huomaan asiaa, olen jo talsinut vessan maton päällä, jossa möllöttää nyt tahmea möntti. Vessapaperi on loppu ja pahvihylsy ilkkuu minulle telineestään. Nappaan käsipyyhkeen ja pyyhin jalkani ja rukoilen hiljaa, ettei muksu leiki omalla ulosteellaan eteisessä.

Kipitän hakemaan lapsen, joka heittäytyy ihan makaroniksi ja kirkuu. Kannan tytön vessaan pyllypesulle (taas!) ja mietin, kuinka nopeasti kakka imeytyy eteisen mattoon. Vien lapsen pinnasänkyyn odottamaan, että saan kaikki kakat kerättyä asunnosta yhteen paikkaan. Ja arvaahan sen. Tyttö vääntää vielä yhdet kakat sinne sänkyyn. Minä hikoilen ja nauran ja kiroilen.

Nostan lapsen lattialle, päätän jättää kaikki kakat paikoilleen ja vaipattaa lapsen. Mietin, miksen ollut tehnyt sitä aikaisemmin, mutta järkeilen että a) kaikki kävi niin äkkiä b) tyttö oli jo tehnyt kolme pökälettä ennen kuin sontaa oli ainoallakaan matolla tai lakanoilla. 

Yritän pukea vaippaa kun huomaan, että kakkaa on myös lapsen jalkapohjassa ja  reisissä. Löydän kosteuspyyhkeitä ja saan kuin ihmeen kaupalla lapsen siistiksi ja vaipan päälle.

Työnnän mukulan syöttötuoliin (huutavana tietysti) ja ryhdyn hinkkaamaan eteisen mattoa. Sitten vessan mattoa. Sitten haen kakkaisen lakanan pois sängystä. Käyn läpi eteisen, vessan ja lapsen huoneen välistä reittiä ja metsästän tahroja. Mitään ei näy. Huokaan. Jee, kakkaa on enää ammeessa!

Kaiken tämän kaaoksen jälkeen kello onkin sen verran, että on pakko saada lapselle yökkäri päälle, puuro suuhun ja muksu yöpuulle. Hyvien öiden toivotuksen jälkeen on vielä vuorossa kylpyammeen putsaus (apua, eikö tämä koskaan lopu?!) ja vielä tärkein: sen kortin loppuun tekeminen.

Niinhän se on, että pienten lasten vanhemmat puhuvat paljon kakasta. Ihmekö tuo, kun on näin paskoja tarinoita kerrottavaksi? 

– Hoo