Haussa: taapero-suomi-sanakirja

Kun Tytär syntyi, luin jostain opuksesta,  että lapsen itkua voi välillä olla vaikea tulkita.  

No ei ollut. Itku oli erittäin suurella varmuudella nälkä. Tai sitten se oli väsy. Tai nälkä ja väsy. Joskus harvoin ilmaa vatsassa tai muu syy. Mutta pääpiirteittäin siis viestin dekryptaamisesta selvittiin kahdella vaihtoehdolla: tarjoamalla ruokaa tai unta.

Nyt kamppailen päivittäin lapsen ymmärtämisen kanssa. Mitä enemmän Tytär haluaa puhua ja mitä enemmän asiaa hänellä on, sitä heikommin hänen taitonsa artikulaation jalossa lajissa tuntuu pysyvän perässä. 

Tässä muutamia esimerkkejä siitä, mitä hän sanoo ja miten minä asiat tulkitsen:

”apio”

 -> voi tarkoittaa lapiota (loogisesti), paperia (piirrustus-, vessa-, talous-) tai apinaa

”hakkara”

-> harava, haarukka, henkari

”uu-la-laa”

->hunajaa

”asa, asaa”

kasa (lumi-, hiekka-) tai sade, sataa

”miuu-a”

ilmeisestäi minä, minulla, en ole ihan varma

”jaa-jaa”

laulaa

Ja niin edelleen. 

Sitten on vielä ne tulkitsemattomat sanat, joita Tytär vakavana ja tärkeyttä korostavalla äänenpainolla sanoo, mutta joita en parhaimmista yrityksistäni huolimatta pysty arvaamaan. Huokaus.

– Hoo

ps. Lauseita, joita onneksi ymmärrän, sillä nää on tärkeitä.

Ei saa rikkoa heppaa.

Äiti ei saa leipää.