Omaa kivaa: Pimma-pamma-pommo
Onhan se ihanaa katsoa, kun oma lapsi oppii kaikenlaista: kävelemään, juoksemaan, puhumaan, syömään itse…
Mutta vielä ihanampaa on katsoa, kun lapsi kehittyy / kypsyy ihmisenä. Esimerkkinä haluaisin mainita esimerkiksi oman huumorintajun kehittymisen.
Yksi Tyttären huvituksista on keksiä omia sanoja, ja hokea niitä vanhemmille (ja etenkin kieltää vanhempia käyttämästä niitä).
Esimerkiksi näin:
Olimme ruokoapöydässä. Tyttäreltä oli jäänyt pöydälle repaleinen, 90-prosenttisesti järsitty leivänpala.
– (R)ikkinäinen, Tytär tuumi.
– Joo, niinpä on rikkinäinen leipä, minä totesin.
– …kikkinen. Kikkinen. KIKKINEN, hehehehehehe, nauroi Tytär.
– Kikkinen? Ei kun rikkinäinen, minä.
– Kikkinen! Tytär vaativasti.
– Kikkinen! minä takaisin.
– EI ÄITI. MINÄ! Kikkinen!
Ja jos Tyttären haluaa saada hymyilemään, kannattaa heittää kikkiset johonkin yllättävään väliin. Kyllä siinä vähintään jonkun virneen saa irtoamaan.
Toinen likan hokema on täysin mitään tarkoittamaton pimma-pamma-pommo.
Sitä käytetään yleisesti hölmöilyfiiliksen iskiessä.
PIMMA PAMMA POMMO vain kaikille!
– Hoo