Omaa kivaa: Pimma-pamma-pommo

Onhan se ihanaa katsoa, kun oma lapsi oppii kaikenlaista: kävelemään, juoksemaan, puhumaan, syömään itse…

Mutta vielä ihanampaa on katsoa, kun lapsi kehittyy / kypsyy ihmisenä. Esimerkkinä haluaisin mainita esimerkiksi oman huumorintajun kehittymisen.

Yksi Tyttären huvituksista on keksiä omia sanoja, ja hokea niitä vanhemmille (ja etenkin kieltää vanhempia käyttämästä niitä).

Esimerkiksi näin:

Olimme ruokoapöydässä. Tyttäreltä oli jäänyt pöydälle repaleinen, 90-prosenttisesti järsitty leivänpala.

 – (R)ikkinäinen, Tytär tuumi.

– Joo, niinpä on rikkinäinen leipä, minä totesin.

– …kikkinen. Kikkinen. KIKKINEN, hehehehehehe, nauroi Tytär.

– Kikkinen? Ei kun rikkinäinen, minä.

– Kikkinen! Tytär vaativasti.

– Kikkinen! minä takaisin.

– EI ÄITI. MINÄ! Kikkinen!

Ja jos Tyttären haluaa saada hymyilemään, kannattaa heittää kikkiset johonkin yllättävään väliin. Kyllä siinä vähintään jonkun virneen saa irtoamaan.

 

Toinen likan hokema on täysin mitään tarkoittamaton pimma-pamma-pommo.

Sitä käytetään yleisesti hölmöilyfiiliksen iskiessä.

 

PIMMA PAMMA POMMO vain kaikille!

 

– Hoo