Meillä, kuten otsikkokin kertoo, eletään jännittäviä aikoja.

Lapsosemme päässä on nimittäin nyrjähtänyt se nappula, joka hissukseen muuttaa jokelluksia sanoiksi.

Sanat tulevat ihan yllättäen, aut of tö bluu, niin kuin ameriikkalaiset ruukaavat sanomaan.

Aamulla, kun menen noutamaan heräämisääniä päästelevän lapsen huoneestaan.

Lapsi: ”Äiti.”

Minä: yhtä hölmöä hymyä

Päivällä, kun pitäisi saada tietty kirja luettavaksi.

Lapsi: nghh, nghh ja osoittaa kirjapinoa

Minä: ”Ai kirja? No mikä kirja?”

Lapsi: ”Toi!”

Päivällä, kun lähdetään puistosta.

Minä: ”No niin, lähdetäänpä. Missäs meidän rattaat onkaan?”

Lapsi: ”Tuolla.”

Illalla, kun vaihdetaan vaippaa.

Lapsi: Pieruttelee.

Minä: ”Oho!”

Lapsi: ”Kakka.”

Minä: Ei kun pieru.

Milloin tahansa, kun tulee kakka

Lapsi: ”Kakka”

Kaupungilla,  jouluvalo-ostoksilla

Lapsi: ”Kakka”

Aamulla, omassa huoneessa ensimmäisenä äännähdyksenä

Lapsi: ”Kakka”

Bonusäänet

Hu-huu, hu-huu (pöllö) ja kraa-kraa (varis, lintu)

Ai että, mitä tänään kuultaisiin?

– Hoo