Vilkuilin aamulla ennen töihinlähtöä nopeasti Hesaria. D-osan Usko Siskoa -palstalta osui silmään kysymys, jonka aihepiiri liippasi läheltä.

Siinä kirjoittaja kyseli, miksi pienten lasten vanhemmat (ilmeisesti erityisesti äidit) puhuvat itsestään kolmannessa persoonassa tyyliin: Äiti antaa puuroa, äiti puhaltaa pipin pois, äidillä on nyt kädet täynnä.

Aamuteen viimoisia pisaroita hörppiessäni tuumailin keksiväni asialle (omasta mielestäni) hyvän selityksen. Kaikki lähtee vastasyntyneen lohduttelusta.

Vauva: Vää-väää-vää!

Äiti: Shhh, äiti on tässä.

Verusus

Vauva: Vää-väää-vää!

Äiti: Shh, mä oon tässä.

Tämä äiti sitä ja äiti tätä -puhemalli sitten jatkuu luontevasti myöhemminkin.

Ja sitten siihen tulee mukaan tämä Hesarin Siskonkin vastauksessa ollut juttu, että lapsen ajatellaan pysyvän paremmin kärryillä siitä, kuka tekee mitäkin,  jos tekijöille annetaan selkeät nimet pelkän persoonapronominin sijaan. Loogista ja luontevaa minusta.

Hesarin Sisko vinkkasi vastauksessaan myös mielenkiintoiseen artikkeliin aiheesta.  Laitetaan sen etsiminen ja lukeminen to do -listalle.

Ja kyllä. Minä puhun Tyttärelle juuri näin, itseni yksinomaan äidiksi ulkoistaen.

Tilanne muuttunee lapsen kasvaessa. Vai pitäisikö säästää tämä myös teinivuosille? Äiti ei nyt hyväksy tota sun viinanhakuista juomista. Äiti ottaa sulta tupakat pois. Äiti haluaa saada vähemmän negatiivista sähköpostia sun opettajalta.

– Hoo