Hampaanjäljet kämmenselässä
Tytär: Iskee hampaansa kämmenselkääni
Minä: Ei saa purra äitiä.
Tytär: Katsoo viattoman näköisenä ja puree uudestaan.
Minä (tuimana): Ei! Ei saa purra.
Tytär: Katsoo. Nauraa. Puree.
Joo, kiva. Mulla ei ole mitään autkoriteettiä tässä huushollissa.
Tämä toimii myös muissa kieltojutuissa.
Me kiellämme, hän nauraa. Me näytämme (omasta mielestämme) tuimilta. Hän nauraa.
Kyllä Tytär aika useat kiellot uskoo, ainakin muutaman ein jälkeen. Mutta tuo kieltojen päälle nauraminen jotenkin mietityttää.
Selitän tämän niin kuin kaikki muutkin jutut: ”se on joku vaihe…toivottavasti”
– Hoo
