Pinnasängystä laita pois

Montakohan kertaa olen googlettanut sanayhdistelmiä ja etsinyt ohjenuoria, joissa mietitään, koska on sopiva aika ottaa pinnasängystä laita pois? Aika monta. Olen lukenut ketjuittain siitä, kuinka laita otetaan pois kun lapsi kiipeillä sieltä sängystään ylös ja se korkea laita muodostuu siis suojaavasta vaaralliseksi.

No mutta kun Tytär ei ole koskaan halunnut kiivetä sieltä omin avuin pois. Eli mikäs sitten ohjenuoraksi?

Toinen yleinen linja tuntuu olevan, että laita otetaan pois / vaihdetaan pinnis lastensänkyyn siinä vaiheessa, kun nuorempi sisarus liittyy perheeseen ja pinnis siirtyy eteenpäin. No mutta kun sisarusta ei ole tuloillaan sänkyä ryöväämään. Mitäs sitten?

Lopulta tulimme siihen epämääräiseen tulokseen että ”oli aika” ottaa laita pois. Koska iso lapsi, yli 2-vuotias. Koska mitä muutkin ajattelee.

Otimme laidan pois ja laitoimme sen kahden illan jälkeen takaisin. Emme vain jaksaneet pitkälle iltaan sängystään kiljahdellen karkailevaa muksua ja aamulla lyhyiden yöunien takia kiukkuttelevaa naperoa.

Puolitoista viikkoa sitten Tytär sanoi itse, että haluaa laidan pois.

”Mutta kun sinä karkailit sieltä, kun se otettiin pois.” sanoin.

”En minä enää karkaa.” lupasi tytär.

”Laita tulee heti takaisin, jos sinä karkaat.” jatkoin.

”En karkaa. Iso tyttö.” vannoi lapsi.

 

Laita otettiin pois ja tilalle pieni turvareuna. Pikku prinsessa -ohjelmasta napatun ”minä menen nukkumaan IHAN ITSE” -ohjenuoran saattelemana lapsukainen on kiivennyt itse sänkyynsä iltaisin. Ja pysynyt siellä. Uskallauduimme jopa raahaamaan pinnalaidan kellariin.

Oma ohjeeni on: laita otetaan pois, kun lapsi sitä vaatii. Ja lupaa olla karkaamatta. Ja pitää lupauksen. (Tai jos se meinaa kiivetä sieltä itse. Tai pikkusisarus tarvitsee sängyn :P)

-Hoo

suhteet oma-elama ystavat-ja-perhe

Uniuhmis

Lapsen uhmaikään on ehkä vähän vaikea valmistautua. Tiettyjä asioita odottaa: inttämistä, vastustelua, rimpuilua.

Mutta inttämisen, vastustelun ja rimpuilun voima yllättää. Ja se, miten pienistä asioista saa väännön tai vastalauseen aikaan.

Esimerkiksi kaupassa kuultu kuulutus taipuu kotona negaatioon:

”Kassoilla ei tarvita lisää henkilökuntaa, kiitos!”

Sitten on vielä ne uhmis-yllätykset, mistä ei koskaan ollut E.Ls. (Ennen Lapsen syntymää) kuullutkaan. Kuten unissaan uhmaaminen.

Uniuhmis-kohtaus on tyypillisesti aamuöinen havahtuminen johonkin epämääräiseen. Havahtumista seuraa yleensä tuttu ”äitiiiiiii” tai pelkkä itku. Rauhoitteluna toimii yleensä shh shh tai paijaamimnen. Mutta uniuhmis ei halua rauhoittua. Se huutaa ”ei äiti!” tai ”ei peittoa” tai vain ”ei!”. Uniuhmis on jollain alkukantaisella tasolla hereillä, vaikka ihan uniselta vaikuttaakin. Ja se alkukantainen aivojen osa sanoo uniuhmikselle, että nyt on aika vastustaa auktoriteettia.

Siinä sitten yrität itse unenpöpperössä olla Järkevä Vanhempi ja toteuttaa Hyvää Kasvatusta ja miettiä äkkiä (ennen uniuhmiskohtauksen pahenemista) että mikä on oikea reagointitapa. Anna periksi? Pakene? Rauhoittelua vaikka väkisin?

Toistaiseksi on toiminut epämääräinen ”Shh shh, äitiä väsyttää” ja vetäytyminen.

Seuraavaa yllätystä odottaen…

 

-Hoo

 

suhteet oma-elama ystavat-ja-perhe