Tag: puheen kehitys

Lapsi katsoo puuroaan. Katsoo minuun. Sitten, vaativaan sävyyn:  – Pupu-okaraa. Pupu-OKA-raaaa! Mitä tämä meinaa? No tietysti hienoa sokeria puuron päälle. (Koska sokeria pidetään mukissa, jonka kahva on söpö pupu) Onnea tämän toiveen kanssa, päiväkodin väki, jos emme muista teitä tästä kielellisestä arvoituksesta informoida. -Hoo

Kun Tytär syntyi, luin jostain opuksesta,  että lapsen itkua voi välillä olla vaikea tulkita.   No ei ollut. Itku oli erittäin suurella varmuudella nälkä. Tai sitten se oli väsy. Tai nälkä ja väsy. Joskus harvoin ilmaa vatsassa tai muu syy. Mutta pääpiirteittäin siis viestin dekryptaamisesta selvittiin kahdella vaihtoehdolla: tarjoamalla ruokaa tai unta. Nyt kamppailen päivittäin lapsen […]

Kun Tytär alkoi puhua, kirjoittelin listoja sanoista, joita pienestä suusta silloin tällöin putkahteli. Mutta nyt ollaan siinä vaiheessa, ettei laskuissa pysy enää mukana. Pikkuapina toistaa perässä milloin mitäkin sanoja ja lisäksi yllättää sanomalla joitakin ihan itse ilman provokaatiota. Viimeisen parin viikon aikana Tyttären sanalistaan tulivat muun muassa bussi, heippa, Saksa, kissa, moi, kaappi, hyrrä, kirahvi, […]

Onpas ollut taukoa blogin kanssa. Sitä ne joulukiireet teettävät. (Niin just joulu, syytän sua kun en muutakaan keksi.) Joulun aika toi mukanaan kiireen lisäksi uuden virstanpylvään Tyttären sanallisessa kehityksessä. Joulupäivänä nälkäinen taapertajamme nimittäin yhdisti kaksi sanaa järkevästi peräkkäin toisiinsa. Merkkihetkeä edelsi myös uusia sanoja, kuten kiitti ja hauva. Hauvaan oltiin jo pidemmän aikaa pyristelty: aina […]

Meillä, kuten otsikkokin kertoo, eletään jännittäviä aikoja. Lapsosemme päässä on nimittäin nyrjähtänyt se nappula, joka hissukseen muuttaa jokelluksia sanoiksi. Sanat tulevat ihan yllättäen, aut of tö bluu, niin kuin ameriikkalaiset ruukaavat sanomaan. Aamulla, kun menen noutamaan heräämisääniä päästelevän lapsen huoneestaan. Lapsi: ”Äiti.” Minä: yhtä hölmöä hymyä Päivällä, kun pitäisi saada tietty kirja luettavaksi. Lapsi: nghh, […]

Vilkuilin aamulla ennen töihinlähtöä nopeasti Hesaria. D-osan Usko Siskoa -palstalta osui silmään kysymys, jonka aihepiiri liippasi läheltä. Siinä kirjoittaja kyseli, miksi pienten lasten vanhemmat (ilmeisesti erityisesti äidit) puhuvat itsestään kolmannessa persoonassa tyyliin: Äiti antaa puuroa, äiti puhaltaa pipin pois, äidillä on nyt kädet täynnä. Aamuteen viimoisia pisaroita hörppiessäni tuumailin keksiväni asialle (omasta mielestäni) hyvän selityksen. […]