Toinen sivu: Häpeä
Olen viime aikoina pohtinut paljon häpeää ja (työ)uupumusta, ja lähinnä sitä, miten ne näkyvät omassa elämässäni ja näkyvätkö ollenkaan. Mihin ne vaikuttavat päätöksissäni ja elämisessäni, ja voisinko jotenkin vaikuttaa siihen itse, miten ne ilmenevät elämässäni.
Hankin Helsingin Sanomien lukuoikeuden, ja olenkin viime aikoina bongannut sieltä pari artikkelia, jotka käsittelevät uupumusta ja häpeää, jopa siinä määrin että olen tunnistanut ne omassa elämässäni. (Huom! Tämä blogi tai postaus ei ole Hesarin mainosta, olen vain sattumalta törmännyt siellä useampaan mielenkiintoiseen artikkeliin lähiaikoina). Tässä kirjoituksessa käsittelen häpeää, uupumusta piakkoin omassa postauksessaan. Olen aina ajatellut, että minähän se en häpeä en enää mitään näin aikuisena. Lapsena ja erityisesti teininähän sitä häpesi kaikenlaista, omia vanhempia, vaatteita, hiuksia, finnejä, jenkkakahvoja, omaa tyhmyyttä ja mitä vielä. Luettuani Helsingin Sanomien artikkelin, jossa kerrottiin psykologin ja kognitiivisen psykoterapeutin Katja Myllyviidan uudesta kirjasta Häpeän hoito (Duodecim 2020), ymmärsin, että monet negatiiviset ajatukseni ja tunteeni voivatkin ehkä pohjimmiltaan olla häpeästä johtuvia. Erityisesti työssäni ja joskus ihmissuhteissani koen paljon näitä ajatuksia ja tunteita. Olen aloittamassa itsekin kognitiivista psykoterapiaa lähiaikoina, joten odotan innolla, että pääsen pohtimaan niitä yhdessä terapeutin kanssa.
Miksi halusin kirjoittaa häpeästä? Olin niin innoissani ensimmäisestä blogipostauksestani, kun suunnittelin ja kirjoitin sitä, ja löysin vielä kivat kuvatkin. Heti kun olin saanut sen julkaistua, kehoni läpi tulvahti valtava häpeän aalto. Ehkä kirjoitin jotain tyhmää/huonoa/väärin, joku varmasti loukkaantuu/käsittää väärin/löytää jotain nälvimisen aihetta, tein varmaan jonkin virheen/en osannut laittaa kuvia oikein/tein tyhmästi/en osannut/en ymmärtänyt. Pitäisiköhän poistaa koko homma? Opiskella ensin word press ja blogietiketit kannesta kanteen ennen kuin uskallan julkaista mitään? Mutta kyllä, varmasti tein kaikkea tyhmää ja väärin, ja ei,en anna sen enää estää minua tekemästä asioita, joita haluan, sanovatpa muut mitä tahansa.
Jos tapaisit minut IRL, et uskoisi, että ajattelen tällaisia asioita tai tunnen tällaisia tunteita. Olen ulospäinsuuntautunut ja aina suuna päänä puhumassa ensimmäisenä ja isoimpaan ääneen. Mutta ai että, jälkikäteen saatan pohtia tuntikausia, mitä tyhmää tein tai mitä hölmöä sanoin.
Minä en halua hävetä enää, koska en ole sen huonompi kuin muutkaan. Yritän olla loukkaamatta ketään, mutta varmasti joku jossain on eri mieltä kuin minä tai ajattelee, että tein tyhmästi. Virheitä tulee varmasti, mutta ne korjaan mielelläni, ja varmasti joku loukkaantuu tai ainakin on eri mieltä. En ole teknisesti kovin taitava, enkä ole paljoakaan lukenut aiemmin blogeja, mutta uskon oppivani tässä samalla kun kirjoittelen tätä blogia. Ruuhkavuodet eivät anna myöden kovin perusteelliselle opiskelulle, joten nyt on pakko mennä kantapään kautta. Se kirpaisee, mutta on tehokasta!
Tässä tämä blogi nyt sitten on! Tulen kirjoittamaan vielä paljon lisää. Sanon ei häpeälle, sanothan sinäkin?
Jatkan lähiaikoina uupumuksesta, ja siitä mihin se on lopulta johtanut omassa elämässäni.