Hi, my name is Otis Redding

Kun kesällä sataa, mutta ei vielä näytä ukkostavan, voi iltapäivän surutta käyttää elokuvia katsellessa. Löysin muutama viikko sitten kirjastosta elokuvan, jota haluan suositella muillekin sateeseen pysähtyneen päivän elokuvaksi.

Suomenruotsalainen Leijat Helsingin yllä on tarina perheestä, vanhempien odotuksista lapsiaan kohtaan sekä yrityksistä joko elää noiden odotusten mukaan tai niitä vastaan. Kertomus Bexarin perheestä nähdään sen kuopuksen, Rikun (Paavo Kerosuo), näkökulmasta.

Elokuva kulkee 70-luvulta 90-luvun juppiaikaan.

Rikun isä, Henrik (Pirkka-Pekka Petelius), työskentelee vaimonsa perheyrityksessä ja on kovaakin kovempi liikemies. Sekä Riku että Henrik ihailevat perheen esikoista Dania (Pekka Strang). Henrik haluaisi älykkäästä pojasta itselleen seuraajan. Sen sijaan Dani haaveilee John Lennonista ja opettaa Rikulle kaiken, minkä tietää populaarimusiikin historiasta.

Kyllästyessään painostukseen Dani vaihtaa maisemaa eikä veljensä varjossa eläneestä Rikusta ei ole Henrikin odotusten täyttäjäksi. Rikun lapsuudenystävät Sammy (Peter Fransen) ja Robin (Alexander Skarsgård) nousevat Helsingin juppieliittiin samalla kun Riku yrittää etsiä itseään shampanjalasin pohjalta.

Elokuva tarjoaa katsojalleen paljon. Vaikutuin suuresti Pirkka-Pekka Peteliuksen tekemästä vakavasta, ruotsinkielisestä roolista. Henrik Bexarin hahmo on kaikkea muuta kuin miellyttävä ja silti, aivan silmieni edessä, Suomen yksi hauskimmista näyttelijöistä muuttui tuoksi pieneksi, harmaaksi mieheksi.

Paavo Kerosuo ja Pekka Strang eivät jää PPP:stä seuraaviksi, vaan molemmat kovan eläytymisen sijaan ovat hahmojansa. Kerosuon käsissä Riku on herkkä, sympaattinen ja äärettömän monivivahteinen. Strang pääsee esittämään hämmästyttävää muuntautumiskykyään Danin hahmossa.

Elokuvan soundtrack on erinomainen. Elokuvassa kuullaan niin 70-luvun parhaita pätkiä kuin myös Mauri Suménin elokuvaa itseään varten säveltämiä kappaleita. Muistan joskus jostakin lukeneeni, että elokuvan soundtrackille oli kaavailtu soitettavaksi myös The Doorsia ja Elvistä, mutta budjetista ei löytynyt tarpeeksi löysää rahaa, jotta elokuvaan olisi saatu ostettua puoltakaan minuuttia kumpaakaan musiikkia. Kalliita nuo oikeudet.

Ja tietenkin viimeisimpänä on mainittava, että elokuvassa sivuroolissa nähdään Alexander Skarsgård, kymmenen vuotta ennen Eric Northmania. Vaikka hänen hahmonsa Robin on räkänokkamainen juppi, on hänen eleissään havaittavissa sitä samaa, mihin olemme True Bloodissa ihastuneet.

 Leijat Helsingin yllä kertoo, kuinka täydellisyyden tavoittelu voi suista ihmisen täydellisesti helvettiin. Sieltä pois päästäkseen tarvitsee niiden ihmisten apua, jotka rakastavat ihmistä itseään, eivät sitä, mitä hän edustaa.

Ja kun sadepilvet ovat kaikonneet iltapäivän yltä, on aika etsiä käsiinsä leija ja suunnata Tähtitorninmäelle.

 

Kuvat: Wikipedia, iltalehti.fi, ohjelmat.yle.fi.