Are you ready to jazz?
Kuvittelin olevani kovinkin nokkela lähtiessäni perjantai-iltana kamera kourassa kohti Porin Etelärantaa. Ajattelin, että saisin kaikessa rauhassa kuvata, kuinka Pori Jazzin Jazzkadun telttoja pystytellään lauantaina alkavia juhlia varten. Ei mennyt kuten sisustusohjelmassa.
Etelärannassa kaikki oli paitsi jo pystytettynä, myös avoinna. Paikalla oli runsaasti ihmisiä nauttimassa alueesta, vaikkakaan ei vielä niin paljon, kuin ensi viikon aikana on odotettavissa.
Jazzkadulla olivat tuttuun tapaan mukana niin koru- kuin karkkikauppiaat sekä lukuisat anniskelupaikat. Perjantaina terasseilla kuunneltiin vielä suomalaista poppia, mutta eiköhän musiikkityyli tule pian vaihtumaan.
Jazzkadun parhaita puolia ovat lukuisat ilmaiskonsertteja varten pystytetyt lavat. Ne takaavat sen, ettei ilman lippuja jääneen tarvitse jäädä kokonaan vaille jazzia.
Kuvassa taka-alalla näkyvät penkit toistavat mielestäni oivallisesti sitä, kuinka Porin kaupunki tuki Jazzeja niiden ensimmäisenä tapahtumavuonna 1966: kaupunki tarjosi Kirjurin käyttöoikeuden lisäksi organisaatiolle flyygelin ja lautaa penkeiksi. Voittoa Jazzit tekivät tuona vuonna 379 markkaa.
Jazzkadulla käyskennellessä suosittelen pistäytymään Porin Taidemuseossa. Useampana vuotena museossa on huomioitu jazzväki ja tänäkin vuonna ovet ovat tiistaista lauantaihin auki aina kello kymmeneen illalla.
Suuret joukkotapahtumat jakavat aina mielipiteitä. Porissa paikallislehtien mielipidepalstat täyttyvät usein Jazzien aikaan sekä jälkeen kirjeistä, joissa murehditaan jazzturistien siivottomuutta. Alueella on onneksi huomioitu jäteastioiden riittävyys, joten toteutus on kävijöiden käsissä.
Jazzien suurimmat konsertit pidetään Etelärannan vastarannalla Kirjurissa. Jazzkadulta parhaiten Kirjuriin pääsee Taavi-siltaa pitkin. Puinen silta halkoo Kokemäenjokea vain kesäisin.
Kirjurinluoto on laaja ja kaunis puisto, jossa porilaiset virkistäytyvät mielellään. Jazzien aikaan Kirjuri on kuitenkin tupaten täynnä ihmisiä ja siksi siitä nauttiminen voi olla työn takana. Kirjurissa on kuitenkin lääniä sen verran, ettei toisten varpailla tarvitse kävellä.
Lapsituristeja Kirjurissa viihdyttää mustavaris Viksu, joka on saanut kasvonsa myös Kirjurin opastauluun. Jos olet lapsivieraiden kanssa Kirjurissa, niin yrittäkää tavata Viksu hänen käydessä pesällään päivittäin kello 11, 14 ja 17 aikaan.
Kun Jazzeilla on viihtynyt jo useamman päivän, voi basaarimainen Jazzkatu tympäistä ja pahasti. Silloin Kirjurin puolelle musiikkia kuuntelemaan kannattaa mennä Raumansillan kautta.
Kartassa on punaisella merkittynä Jazzkatu, sinisellä Taavi-silta, oranssilla Raumansilta sekä violetilla Porin pääkatu, Yrjönkatu. Kaupunkiin tultaessa kannattaa turistin etsiä käsiinsä Porin kartta, joita jaetaan majoituspaikkojen lisäksi ainakin pääkirjastossa (Gallen-Kallelankatu 12) ja Maisassa (Yrjönkatu 17).
Porilaiset mielellään auttavat jazzturisteja löytämään tiensä kaupungissa, sillä Jazzit koetaan hyvin vahvasti yhteisenä asiana. Mutta turisteja saapuu kaupunkiin tulevana viikkona tuhansittain jolloin porilaisen erottaminen turisteista on hankalampi juttu. Suosittelen siis kartan hankintaa.