Vettä, loskaa, lunta – aina on hyvä sää lenkkeillä!
En ole koskaan ollut minkään luokan atleetti vaan pahimman luokan kotletti. Urheilu on mielestäni ollut aina niin raskasta ja niin hikistä, etten ole viitsinyt nostaa peppuani penkistä kuin jääkaappimaratonia varten. Tottahan toki olen haaveillut urheilullisesta ulkonäöstä sekä muutamasta vain lievästi hikoiluttavasta harrastuksesta, jotteivät ihmiset voisi kuvitellakaan minun olevan sielultani sohvaperuna.
Viime kesänä päässäni pimahti pahemman kerran ja löysin itseni lenkkarit jalassa Kirjurista. Vaadin poikaystävääni treenaamaan minusta vähintään puolimaratoonarin tasoisen juoksijan, mielellään kahdessa kuukaudessa. Ensimmäisellä harjoituskerrallamme lyyhistyin tienpientareelle yhden lyhtypylvään välin hölkättyäni.
Viimeisen vuoden aikana olen harjoitellut juoksemista – kauniisti sanottuna – säännöllisen epäsäännöllisesti. Kuukauden mittaisia taukoja olen joutunut pitämään kolmesti, sillä innostuneena olen juossut itselleni urheiluvammoja. Ja jokaisella kerralla olen ollut erittäin ylpeä itsestäni. Urheiluvammoja, minulla!
Olen oppinut lenkkeilystä paljon vuoden aikana. Tiedän, että MGMTn Kids on paras biisi lenkin alkuun ja että lenkki on hyvä lopettaa U2n Deautiful Dayhin. Ylläpidän lenkin aikana ryhtiäni kuvitellen juoksevani karttakirja pääni päällä. Tiedän myös, ettei lenkille lähtemisestä tarvitse tehdä itselleen liian vaikeaa. Sen kun vetää lenkkarit jalkaan ja lähtee rullaamaan.
Lyhtypylvään väli on hiljalleen pidentynyt kolmeen kilometriin. En ole kapealanteinen puolimaratoonari, mutta peppuni on silmämääräisesti arvioiden noussut kymmenisen senttiä pystymmäksi. Kroppani ei ole pienempi, mutta suhteeni siihen on muuttunut rakastavammaksi ja sallivammaksi. Suurin muutos on kuitenkin tapahtunut pääni sisällä.
Halusin juosta laihtuakseni, nyt juoksen voimistaakseni itseäni. Tavoitteissani ei ole laihtua kymmentä kiloa vaan juosta kymmenen kilometriä. Pääni sisällä minusta on jo tullut juoksija ja se on minulle se suurin askel.
Kunhan vain jaksan toteuttaa juoksijapuoleni haluja, niin eiköhän kroppani tule lopulta perässä.
http://www.youtube.com/watch?v=JGZODoQq2Xg
PS. Hyvän lenkkeilybiisin tunnistaa siitä, ettei muista enää juoksevansa vaan kuvittelee olevansa hyvällä keikalla. Kokeilemalla jokainen löytää itselleen sopivan soittolistan.