This is why we can’t have nice things

Olen hyvin varma, että edellisessä elämässäni olin joko koruihin hukutettu rakastajatar tai harakka. Rakastan koruja enkä usko, että voin koskaan omistaa niitä liikaa. Kaulakorut, ranneketjut, sormukset ja varsinkin ihanat korvakorut, kuinka voisin elää ilman niitä?

Valitettavasti oman käytökseni takia olen tuomittu käyttämään lopun ikäni viiden euron pukukoruja. Jos matkaan viikonlopuksi pois kotoani, pakkaan mukaani pienen armadallisen koruja. Yleensä isken hauraimmatkin koruni surutta laukun sivutaskuun ja pahimmassa tapauksessa unohdan ne sinne viikoiksi kohtaloikkain seurauksin.

Ei siis ole ihme, että pitkään hukassa olleet vaaleanoranssit ruusukorvikseni ovat lähes käyttökelvottomassa kunnossa. Pelkään, että jos lähden pihtien avulla suoristamaan vänkyröitä tappeja, irtoavat tapit kokonaan.

Kaikessa käytännöllisyydessäni olen pohtinut korujen ”varaosavaraston” perustamista. Verkkokaupoista on mahdollista tilata koukkuja ja muita korujen huoltoon tarvittavia välineitä. Parhaiten varustelu varaosavarasto ei kuitenkaan auta kun toinen parista katoaa kokonaan, kuten kävi lasiselle neppariparilleni.

Kotona minulla on tilava korurasia, jossa halvat aarteeni pysyvät kunnossa. Mutta miten herkkiä koruja on mahdollista säilyttää ehjinä matkustaessa?