Onks Sibelius kuollut, millon?
”Yleissivistyksellä on tarkoitettu sitä tieto- ja taitomäärää, joka kaikkien kansalaisten olisi hallittava voidakseen toimia ja vaikuttaa yhteiskunnassa. Käytännössä tällä ei tarkoiteta mitään tiettyä oppimäärää vaan ideaalia, jota kohti olisi pyrittävä.”
Edeltävä lainaus on Wikipediasta, internetin vastauksesta jokaisen esseetään deadlinea edeltävänä yönä kirjoittavan rukoukseen. Aamulehti uutisoi lauantaina siitä, kuinka suomalaiset eivät tiedä, missä Bryssel sijaitsee tai he eivät osaa laskea lainasta maksettavan koron määrää. Uutisessa muistutettiin, kuinka olemme tottuneet naureskelemaan yhdysvaltalaisille heidän surkean yleissivistyksensä vuoksi, vaikka meillä suomalaisilla ei näytä tutkimuksen mukaan olevan tähän mitään rahkeita.
Wikipedian määritelmän mukaan yksilön tulisi yleissivistyksen turvin selvitä elämästään yhteiskunnassamme itsenäisenä olentona. Valitettavasti meille niin rakkaassa peruskoulussamme ei ole loppujen lopuksi määritelty sitä, mitä suomen kansalaisen yleissivistykseen tulisi kuulua. Tämä johtuu tietenkin siitä, että maailma muuttuu jatkuvasti ympärillämme ja siksi yleissivistykseksi lasketaan tänään sellaista, mikä eilen oli turhaa. Toki mummot ja vaarit voivat pitää nuoria sivistymättöminä, koska he eivät tiedä muista Suvivirren jokaisen säkeistön jokaista sanaa, mutta minun ikäluokkani on laulanut laulusta vain kaksi ensimmäistä säettä. Ja jos maailma muuttuu kuten sen on tapana, voi olla, että torun nuorisoa vuosikymmenten jälkeen sillä he eivät ole koskaan kuulleetkaan Suvivirrestä vaan Suviveisusta.
Yleissivistyksen tulisi siis olla jonkinlainen kansalaistaitojen Graalin malja. Minä olen entisenä lukutoukkana tottunut ajattelemaan, että se tarkoittaa ulkoa opittua tietoa. Siksi minun on helppo nauraa, kuinka joku luulee Los Angelesia Yhdysvaltain pääkaupungiksi. Typerys!
Ehkä tieto valtioiden pääkaupungeista ei vain kuulu joidenkin ihmisten yleissivistykseen. Tottahan toki se oli tärkeätä maantiedontunneilla, mutta elämän myötä jotkut asiat tulevat vielä tärkeämmiksi ja syrjäyttävät vanhan, pinnallisesti opitun tiedon uudella kokemuksella. Minä pystyn luettelemaan kaikkien Euroopan valtioiden pääkaupungit, mutta viikko sitten en vielä tiennyt, ettei alle 1-vuotiaalle saa tarjota hunajaa. Se, joka ei tiennyt Washington DC:n merkitystä jenkeille saattoi ihan hyvin tietää, ettei sitä hunajaa saa antaa vauvoille. Ja kumpi näistä tiedoista on selviytymisen kannalta tärkeämpää?
Vaikka arvostan yleissivistystä ja sitä, että voin keskustella ihmisten kanssa ilman, että varmistusta väitteelle etsitään jatkuvasti Googlesta tai Wikipediasta kesken keskustelun, joudun myöntämään, että tärkeä yleissivistyksellinen taito tänään on löytää tietoa internetistä. Google selvittää sekunnin murto-osassa mikä on Yhdysvaltain pääkaupunki ja Wikipedia kertoo, mistä lyhenne DC on peräisin. Tämän päivän yleissivistyksen tärkein juttu ei ole itse tieto, vaan tieto siitä, mistä ja miten tietoa löytyy ja milloin sitä kannattaa etsiä.
Aina sitä vain ei tajua googlettaa. En minä ainakaan olisi käsittänyt katsoa erikseen, että saako vauvalle syöttää hunajaa.
Kuvat: weheartit