Kunnes valo valkein meidät erottaa
Olen kahden viime viikon ajan pohtinut sitä, millaista miestä halusin ollessani vielä ”markkinoilla”. Kahden ja puolen vuoden aikana olen ehtinyt unohtaa, millaista on unelmoida ihmisestä, jonka olemassaolosta ei ole varmuutta.
Muistan, että halusin parisuhteen, mutta muistan myös, että ajatukseni parisuhteesta eivät vastanneet stiä todellisuutta, mitä nyt elän. Ei, en unelmoinut prinssi Williamin tai Leonardo DiCaprion hakevan minut oveltani ja vievän minua vaaleanpunaiseen vaahtokarkkikaupunkiin. Mutta en koskaan ottanut huomioon unelmissani, että olisin parisuhteessa oikean ihmisen kanssa.
Kuvalähde: weheartit.com.
Elin rauhallista vanhanpiian elämää muuttaessani opintojeni perässä Poriin elokuussa 2008. Olin päätynyt itsetutkiskeluissani myöntämään itselleni, ettei parisuhde ollut sitä, mitä minun tulisi koko sielustani tavoitella. 20-vuotiaana minun kannattaisi keskittyä ystäviini sekä koulutukseen, kyllähän minulla olisi aikaa löytää ”se oikea” sitten myöhemminkin.
Olin kotiutunut uuteen kotikaupunkiini ja ystävystynyt upeiden ihmisten kanssa. Koska halusin osallistua opiskelijatoimintaan, kolusin tarkkaan kaikkien järjestöjen kinkerit ja kissanristijäiset. Lopulta, eräänä marraskuisena iltana olin kahden ainejärjestön järjestämällä baarikierroksella. Sinä iltana kohtalo, alkoholin myötävaikutuksella, päätti näpäyttää minua.
Kuvalähde: weheartit.com.
Hänellä oli silmälasit ja hän tiesi enemmän tietokoneista kuin minä. Hänellä oli musta nahkatakki ja hän piti harmaanvihreästä. Hänellä oli pidemmät hiukset kuin minulla, aivan kuten olin joissakin unelmissani ounastellut.
Tiedän, ettei hän ole unelmieni kumppani, sillä en koskaan unelmoinut kokonaisesta ihmisestä. Unelmoin paloista, täydellisistä yksityiskohdista. En silloin vielä tiennyt, että kokonaisuus voisi olla suurempi ja voimakkaampi kuin nuo täydelliset palat yhteensä.
Loppujen lopuksi minä rakastuin mieheen, joka on niiden hiusten alla. Haurailla ennakkosuunnitelmillani ei ollut mitään tekemistä rakkauden kanssa eikä mikään taho maailmassa kysynyt minulta etukäteen, että haluanko elää tuon miehen kanssa lopun ikäni.
Kuvalähde: weheartit.com.
Kunnes hän kysyi sitä kaksi viikkoa sitten. Arkisesti, niin kuin juuri meille kahdelle sopii. Kesken päiväunien hän ilmoitti olevansa valmis menemään kanssani naimisiin. Suurena arkiromantikkona vastaukseni oli: – Heti kun olemme valmistuneet.