Mun sylkeni ei lennä kattoon asti

Johtuneeko kesätyöttömyydestäni kumpuava epäonnistumisen tunne yrittäjävanhempieni työtä arvostavasta esimerkistä vai luterilaisuuteen pohjautuvasta itseankaruudesta ? Olen monena kesänä pohtinut, mitä itsestään ajattelevat ne ihmiset, jotka eivät töitä ole saaneet. Tänä kesänä saan kysyä sitä ihan itseltäni.

Viimeisien laskelmieni mukaan olen lähettänyt joulukuusta asti noin 70 työhakemusta. Hakemuksia olen lähettänyt niin henkilökohtaisesti itseäni kiinnostaneisiin paikkoihin kuin sellaisiinkin, joissa työskentelyyn minua olisi motivoinut vuokrarahojen tienaaminen.

Oli kova kolaus huomata, että vaikka aiempina kesinä olin työllistynyt suhteellisen mukavasti, tänä keväänä minua ei huolittu kuin muutamiin haastatteluihin.

Kovempi kolaus kuitenkin oli huomata kuinka kadehdin töitä saaneita ystäviäni ja tuttujani. En ainoastaan muuttunut sinivihreäksi kateudesta vaan pohdin myös myrkynmustassa mielensopukassani, kuinka joku voi saada töitä silloin kun minä en niitä saa. Täydellisessä maailmassa työnantajat huomaisivat lahjakkuuteni ja tappelisivat siitä, kuka saa minut palkkalistoilleen.

Olen yrittänyt olla positiivinen ja pohtia, että aikansa kutakin. Olen ollut töissä aikoina, jolloin on ollut mahdotonta saada töitä. Minulla on ollut tuuria silloin kun ystävilläni ei ole ollut. Ovatko he silloin kadehtineet minua? En osaa vastata, mutta sen tiedän, ettei heistä kukaan ansaitse katkeruuttani töittensä takia.

Olen välillä ollut niin tavattoman loukkaantunut jollekin, jota en osaa nimetä. Pidän itseäni älykkäänä ja ahkerana unelmatyöläisenä, mutta en riittänyt tällä kertaa.

Tunnen itseni ajoittain luuseriksi. Mutta tunnen myös olevani uudenlaisen mahdollisuuden äärellä.

Äitini mielestä voisin viettää välillä lomaa, sillä olen talvella pakertanut kandini ja 60 opintopistettä sen päälle kasaan. Myönnän itsekin, että olen tehnyt paljon ja sen päälle elänyt kohtuuttoman säästeliäästi, mutta en myönnä, että olisin ansainnut lomaa. Eikö sen ansaitseminen edellytä palkkatöitä?

Minua kyllä hivenen kutkuttaisi kokeilla, miltä tuntuu olla oikeasti lomalla. Kokeilla, millaista olisi vain:

• lainata dekkareita ja syventyä niihin Kirjurin auringon alla

• käyskennellä kaupungilla ilman, että minulla olisi kiirettä mihinkään

• kirjoittaa juuri siitä mistä haluan

• tehdä suunnitelmia graduani varten ja syksyllä marssia seminaariin valmiin ideapaperin kanssa

Mutta kolme kuukautta on pitkä aika sylkeä kattoon.

Olen nyt kuitenkin positiivisemmalla tuulella tämän asian suhteen ja uskon, että jollakin tavoin selviän yhdestä vapaakesästä. Ehkä opin tänä kesänä jotakin sellaista, josta ei työtodistuksia jaeta.

Tai pitkästyn kuoliaaksi.

 

Kuvat: weheartit.com.