Tästä se lähtee. Eka kirjoitus. Bloggarina se tosin ei ole ensimmäinen, aiemmat yritykset ovat olleet kuin kanan lento. Pari kirjoitusta ja siinä se sitten oli. Sovitaan, että ne ovat olleet lämmittelyjä ja nyt alkaa sitten se oma ja oikea. Kiitos Rypäleeni. Ilman sinua ei äiti olisi tähän lähtenyt.

Me Rypäleen kanssa ideoitiin, että tää olisi laatuaikaa. Äidin ja tyttären. Rypäle on kaunis, hehkuva ja kasvaa silmissä. Hän on fiksu ja lahjakas. Taitava. Rusina on vähän hippi ja höperö. Ja meidän yhteiselosta tässä sitten tarinoidaan. Siitä, kun tytär opettaa äidilleen mitä tarkoittaa contoure ja highlight. Tai kun äiti yrittää saada tyttären irroittelemaan. Me riidellään rajusti, mutta rakastetaan sitäkin enemmän.

Äitinä on hienoa ja kamalaa huomata vanhenevansa, kun ne rypyt lisääntyy ja huomaa, että se alkaakin olla nuoremman version aika loistaa. Mutta silti me hehkutaan kumpikin tyylillään. Toinen pursuaa nuoruutta ja kauneutta, hänen kädetkin ovat vielä sileät. Ne saavat silittää elämässään monenlaista pintaa, materiaalia, tuntea kipua, hellyyttä ja seikkailuja. Rusinan kädet vaativat rasvaamista ja uurteet kasvavat, mutta eivät ne vanhat vielä ole. Eikä ne päästä Rypäleen kädestä irti, vaan pitävät lujasti kiinni, kunnes joskus on aika irrottaa. Tytär osaa lakata kynnet, äiti vaan antaa boheemisti olla. Mutta siltikin me ollaan hyvä tiimi, mun muru ja mä.

-Rusina